Ehlers-Danlos -kuntoutuskurssi
järjestettiin Kuntoutuskeskus Apilassa Kangasalla. Kuntoutus
järjestettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe, kahden viikon
kuntoutusjakso oli toukokuulla 2010 ja toinen, viiden päivän
seurantajakso oli nyt marraskuulla.
Välitavoitteinani oli omin päin
toimeentuleminen, kivut hallintaan ja parempi yöuni. Seurantajakson
arvioni mukaan nämä olisikin aika hyvin toteutuneet, paitsi yöuni.
Tuntuma on siis, että kurssi hyödytti. No, hyödytti ja hyödytti, suurin
hyöty tuntui kuitenkin olleen lähinnä vertaistuessa. No, kyllähän sitä
asiaakin tuli ja tietoa, vaan enemmänkin olisi kaivannut ja nimenomaan
sellaista tietoa, mitä voisi antaa hoitavalle taholle.
Kurssin mielenkiintoisimpiin kokemuksiin
kuului fysioterapiassa toteutettu "leijunta". Siinä minut kiinnitettiin
sellaisiin valjaisiin ja siinä sitten riipuit ilmassa leijuen.
Sellaiseen menisin mielelläni uudemmankin kerran, se oli eri
rentouttavaa, miltei kuin kelluminen vedessä. Olet vaan eikä mikään
purista eikä paina. Ihana olomuoto, jota ainakin tällä hetkellä
suunnattomasti kaipaan, kun tuntuu, että koko keho on vähän vinksallaan
etkä tiedä, miten saisit sen kohilleen.
Kurssi oli ihan mielenkiintoinen kokemus,
jos ei muuten, niin pääsi hetkeksi ihan uusiin ympyröihin, pois
arjesta, tutustumaan uusiin ihmisiin, saamaan ajatuksia, ideoita. Tässä
pieni kuvakooste kurssin annista.
Porealtaassa oli mukava rentoutua, ainakin toukokuulla.
Varsinaisessa uima-altaassa jumpattiin
kovempaan ja vähemmän kovempaan tahtiin, ylitaipuvien nivelien kanssa
taiteillen. Itse pidin allasjumpasta, ongelmana vain oli kauheat
suonenvedot/krampit varpaissa., mikä haittasi omaa tahtiani. Ja ne
lopussa tehtävät venytykset. Missä tämän pitäisi tuntua? Minä en
tuntenut venytystä missään tai sitten venytys tuntui ties missä muualla,
mutta ei oikeassa kohdassa. Onneksi allasjumpan vetäjältä sai ohjetta,
jonka mukaan tehtynä alkoi venytys tuntua oikeassa kohdassa, ainakin
toisinaan. Tosin en tiedä, kun sanotaan, että venytys ei EDS-potilaille
ole parasta mahdollista terapiaa, niin miten ja missä sitten venytykset
olisivat paikallaan.
Ruokahetki, päivän paras hetki ja odotetuin.
Päivän mittaan oli aikaa pistäytyä myös
askartelemassa. Monenlaista me tehtiinkin ja aikaan saatiin. Kuka teki
ruukkuja, kuka maalasi kiviä, hauskaa oli ja juttua riitti.
Ja juttu jatkui iltapuhteella kahvikupposen äärellä tai muuten jouten, laiskotellen, kuka mitenkin rentoutuen.
Muun ohjelman lomassa tehtiin retkiä
ympäristöön ja käytiin katsomassa nähtävyyksiä, tässä Vehoniemen
maisemia ihailemassa. Turhaan ei Sakari Topelius ole Kangasalaa
runossaan kehunut. Upeita olivat maisemat.
