Kuinka voikaan olla niin reporanka olo!

Kävin eilen ensimmäistä kertaan moniin vuosiin yksityisesti fysikaalisessa hoidossa, mikä lähinnä tarkaoitti hierontaa ja faskiakäsittelyä. Olihan se rentouttavaa. Tunnin hieronnan jälkeen olo oli keveä. Mutta - mikäs onkaan, kun nyt on niin reporanka olo,että ei jaksa ryhtyä mihinkään. Mittasin uteliaisuuttani verenpaineen, mikä oli puolimakuuasennossa124/87, pulssi 66. Tuo pulssi minua hämmästytti, sillä  minun pulssitasoksi  se oli huiman alhainen, tavallisesti mun leposyke on sellaista 85-95 luokkaa, parhaimmillaan ehkä hieman alle 80. Tietysti on hyvä, jos pulssi ei ole korkea, mutta ei ole hyvä tällainen reporanka olokaan.

Herää kysymys, onko hieronnalla pulssitasoa alentava vaikutus? Tuo faskiakäsittely oli minulle uutta. Onko siinä ehkä syy vetämättömään oloon?

...

Tämän viikon mieltäkohottaviin kokemuksiin kuului mahtavat taivaan värit tässä yhtenä yönä. Heräsin yöllä ja katselin, kun taivas oli niin hehkuvan punainen, että en sellaista väriä ole  ilmoisna aikoina nähnyt. Täytyi ottaa kamera ja napsia muutama kuva tilanteesta. En tiedä, josko kyse oli auringonnoususta vai -laskusta. Näin yöttömän yön aikaan sitä kai on vaikea määritellä.

Kevätmielellä!

Ihanaa, kun aurinko paistaa ja lempeämmät tuulet puhaltelevat. Tässä taannoin katuja kävellessä näin tutussa paikassa valkovuokkojen kukkivan ja  kohta myös ensimmäiset (minun näkemäni) leskenlehdetkin putkahtivat ojanvarsilla näkyviin.

Lumet ovat aika kyytiä sulaneet ja kohti kesää mennään. Kuinka jo kaiipaankaan vesien äärelle - kotijärveen pulahtamaan. Vedessä kelluminen kun on oikeastaan niitä ainoita keinoja rentouttaa lihaksiaan. 

Kummallista, että lihakseni tuntuvat aina olevan jonkinlaisessa jännitystilassa, vaikka en tietoisesti niitä jännitäkään. Lääkärikäynneillä on aina saanut kuulla, että ole ihan rentona, mutta miten olet rentona, kun et tiedä jännittäväsi. 

Olisi siis todella ihanaa päästä veden äärelle - saisi edes hetken verran olla täysin rentona.

Olen tässä kevään mittaan käynyt joitakin kertoja hierojalla. Kyllähän sekin rentouttaa - hetkeksi. On vain turhan kallista, jotta kovin useasti pystyisi käymään.

Viimeksi kerroin, että kävin poistattamassa muutaman luomen kaulalta. Nyt on tikitkin sitten poistettu ja haavat alkaneet parantua. Näyttivät ensin niin rumilta, että ajattelin mitä hyödytti poistaa luomia, jos kaulalla on tuollaiset rumat läntit. 

Samalla käynnillä katsastutin kyynärpäähäni tulleen patin, josta en oikein tiennyt, mikä se oli. Olin yrittänyt siitä poistaa märkäpaiseen, mutta ei se ollut oikein tuntunut kokonaan hävinneen. Hoitaja sen sitten puhkaisi ja puristi siitä jotain taliköhnää ja nyt ei patti enää ole vaivannut.  Nyt on sitten uusi ihmetys ilmaantunut. Oikean jalan akkavarpaan sivussa on jonkin sortin patti tai rikkouma, josta en tiedä, mikä sen on aiheuttanut. Jokin kova ja musta piste siinä tuntuu olevan. Pitää kai ruveta sitä tutkimaan tarkemmin ja jotenkin saada pois kiusaamasta.

Mikä minua myös mietityttää on outo lovi vasemmassa jalassa. Olen jostain kuullut, että siinä kohdassa puuttuisi rasvaa, mutta mistä tällainen paikallinen rasvakato sitten johtuu? Todella merkillinen kuoppa. Jalka näyttää ihan siltä, kuin olisi kirveellä lyöty lovi sääreen.






En tiedä, onko sillä jotain vaikutusta siihen, että nilkkavoimani ovat aika vähäiset.  Kävellessä jalkoja hädin tuskin jaksaa nostella. Hieman parempi nostovoima on, jos jalassa on tukevat kengät, mutta eihän näin kesäkeleillä mitään talvijalkineita voi pitää.

Kaikkein mieluimmin kävelisin ilman jalkineita. Ennen kuin tiesin EDS:stä mitään eikä pahempia vaivojakaan ollut vielä ilmennyt kävelin kesät ilman jalkineita. Silloin asuin maalla. Nyt olot on toisenlaiset. Ei täällä "kaupunkioloissa" kovin paljon paljain jaloin kävellä. Maaseudun tyttönä kaipaan sitä, että tuntee  maan kosketuksen. Luonto antaa voimaa ja iloa niin paljon.

Jo alkaa väsyttämään!

Viikko alkoi vauhdilla vaan nyt alkaa jo olla meno etanavauhtia. Ei sitä määräänsä enempää jaksa yökausia valvoa ja sukua tutkia. Täytyy hidastaa ja tehdä jotain muutakin. Jotain pientä käsillä - askartelua ja sen semmoista.

Tiistaina olin hierojalla. Ah - kyllä tuntui autuaalta maata vanutettavana. Kumpa voisi käydä useamminkin. Ei silti, vaikka se tuntuikin autuaalta sillä hetkellä, niin seuraavana päivänä oli kyllä aika ravisteltu olo. 

Eri asia oli sitten torstai. Silloin oli vuorossa hammaslääkäri ja aika oli vasta myöhään iltapäivästä. Hammaslääkäriin meno tuntuu aina kamalalta, koska siinä tuolissa ei voi maata rentoutuneena. Ei sillä, että minä itse toimenpidettä niinkään pelkäisin, se on vain se epämukavuus, mikä on vuosien myötä lisääntynyt, kun joutuu makaamaan pää alaspäin, niska taakse taivutettuna puhumattakaan leukaperistä, jotka ovat kireällä, kun joutuu suu ammollaan olemaan. Onneksi toimenpide ei ollut suuri tällä kertaa eikä kestänyt "ikuisuuksia". Ilman kaulatukea ja lisätyynyä en kuitenkaan hommasta selvinnyt. Kaulatuen muistin ottaa omasta takaa mukaan, tyynyä en. Onneksi tyyny löytyi hoitolastakin. Ja niin, korvatulpat on hyvä nekin pitää mukana hillitsemään sitä kamalaa poran ääntä. Eihän se kokonaan sitä vie, mutta helpottaa oloa huomattavasti. 

Hammaslääkärini vaihtui tässä taannoin. Olin tytyväinen siihen edelliseen ja tahtoisin hänelle takaisin. On kuulema vain osa-aikaisesti tk:ssa. No, ei tämäkään ihan huono ole. Oikeastaan tämä kerta meni paljon mukavammin kuin edellinen. Täytyy kuitenkin sanoa, että hammaslääkärillä ja hammaslääkärillä on eroa, ihan kuten lääkäreillä yleensäkin. On onnea, jos sattuu kohdalle se paras mahdollinen.

....

Lunta on tullut taas ja maisema näyttää valoisalta - kiitos hankien ja lisääntyvän auringonpaisteen. Kevättä kohti mennään ja kesää. Ihana ajatus. Paitsi että - kelloja joutuu taas kohta kääntämään. Loppua saisi mokoma keinotekoinen ajanviritys. En ymmärrä, en alkuunkaan, mitä iloa siitäkin on olevinaan.