Kröhää ja nuhaa ja päänsärkyä on riittänyt viime päivinä. Taannoisena yönä heräsin litimärkänä ja hikisenä, joten kuumettakin on tainnut olla, vaikka mittaaminen onkin jäänyt. Harmittaa, sillä opiskelut tuppaa viime metreillä jäämään kesken, kun ei jaksa ajatella että saisi esseistä valmista aikaiseksi. Takatalven seurauksiahän tämä on, kun käveli avonaisessa takissa päin viileitä tuulia.
Onneksi nyt on loma ja voi vielä miettiä ja katsoa, koheneeko olo tästä. Kävin eilen ensiavussakin. Ajattelin, että ei ne siellä sen kummempia tee, mutta olo nyt oli kerrassaan sietämätön.
Yllätyksekseni ottivat kuitenkin verikokeita. Valkosolut vähän koholla ja mikä minulle oli yllätys oli hemoglobiini, joka oli peräti 140. Minulla ei ole koskaan ollut niin korkea hemoglobiini, yleensä se on jossain 110-120 paikkeilla. Eikä minun ruokavalionikaan ole niin ihmeemmin muuttunut edellisestä mittauksesta.
No, kirjoitti se lääkäri sitten pari reseptiäkin, mutta luettuani sen toisen tiedot päätin olla ostamatta. Hieman ihmettelen niiden tietojen valossa, miten hän ylipäätään oli päätynyt juuri siihen lääkkeeseen.
Oli muuten ensimmäinen lääkäri, joka tuntui jotain tietävän Ehlers-Danlosista, mikä tuli puheeksi, kun kysyi, onko minulla mitään perussairauksia? Sanoessani Ehlers-Danlos hän kysyi: mikä tyyppi? Tyypistä en osaa sanoa. Hypermobiilista on puhuttu, mutta nykykriteerien valossa sovin paremmin ykköstyyppiin.
Eilinen päivä meni sitten vuoteessa lojuen ja tietskarilta televisiosarjoja katsellen. Välillä hunajavettä lipittäen ja hieman nukahtaenkin. Hieman ehkä olo on parempi.
Mutta se opiskelu, kolme viikkoa jäljellä. Mistä saisi innostuksen pinnistää loppuun asti ja löytää sumentuneista ajatuksista jonkinlaisen logiikan ja pointin, jolla tehdä ne viimeiset esseet? Siinäpä kysymys.
