Elämä ei ole aprillia, vaikka joskus siltä tuntuisi!

 

 

Pitkään sisälle mökkiytyneenä otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin asioille omin päin pyytämättä kyytiapuja. Piti saada kirje postiin ja lähimpään tietämälleni kirjepostilaatikolle oli matkaa noin kilometri. No, mikäs oli kävellessä, kun aurinko paistoi. Menomatka sujui ihan hyvin. Sain kirjeen matkaan ja samalla käynnillä piipahdin leipomossa, katsomassa löytäisikö jotain hyvää Pääsiäiseksi ja löysinhän minä sitä maan mainiota artesaanileipää, jota maistoin ensi kerran viime jouluna. Karpaloilla ja auringonkukansiemenillä kyllästettyä ihanaa maistuvaa sämpylää. 

 

Jatkoin matkaani kirppari/kahvilaan jossa saatoin levähtää kahvin ja wienerin äärellä. Leipäkassi alkoi tuntua niin painavalta, että täytyi jättää se tiskin taakse odottamaan, kun kiersin katselemassa, löytäisikö jotain "uutta" päällepantavaa. No, eipä tullut ostetuksi, vaikka yksi mallinuken päällä ollut kamelinkarvanvärinen neuleleninki kovasti kutkutti mieltäni. 

 

Kotimatka ei ollut pitkä, mutta mutta, jalat alkoivat olla aika sippi ja niskaa särki. Kummallista, että kantaminen tuntui ottavan eniten juuri niskaan.  Ei sillä, kyllä kädetkin on kovilla jo pientenkin ostosten kanssa. Tilasin taksin. Aurinko paahtoi ja niskaa särki. Mihinkään ei päässyt istahtamaan. Autoa ei vain alkanut kuulua. Lieneekö pääsiäisaika vaikuttanut. Peruutin taksin ja lähdin kävelemään, ja kyllähän minä siitä selvisin, vaikka koville ottikin. Onneksi välillä oli penkki, jolla saattoi hetken levähtää. 

 

Kotiin päästyä ei muuta kuin rojahtaa pitkälleen. Mutta oli se kyllä kaiken vaivan ja säryn arvoista. Ei sillä, kyllä sitä toivoisi hieman helpompaa elämää, avarampia mahdollisuuksia ilman kipuja ja särkyjä.

 

 

Se oli sitten se leipomispäivä!

 

Leipominen olisi kyllä mukavaa, kunhan se ei  vain veisi niin paljon voimia. Käsien rakennehäiriöt ei nekään auta yhtään. kun pitäisi taikinaa vaivata. Yleiskoneesta olisi iso apu, vaan mihin sen sitten pienissä tiloissa laittaisi. Nyt jo on ne vähät pöytätilat täynnä tavaraa. 

Nyt kuitenkin otin ja pistin hösseliksi, sämpylöitä - itseleivottuja, teki niin mieli. Mutta, kaamea sotkuhan siitä syntyi.  ylipursunnut leipätaikina, kun kohoaminen olikin tavallista nopeampaa. Sämpylöistä tuli kuitenkin ihan syötävän hyviä, vaikka en jaksanut niitä enää toista kertaa kohottaa. Hyvä kun jaksoin sen verran, että sain ne uuniin ja paikat siivottua sen jauhomyrskyn jälkeen. 

Vaan kyllä se kuitenkin oli vaivan arvoista ... 

 

Tulipa vähän tuumailtua.

Vähän on ollut viileetä. Aamulla oli maassa lunta, nyt se on jo sulanut. Kovasti tässä lämpimämpää jo odotellaan. Hidasta on ollut tämä kevään tulo, mutta eiköhän se tästä pikku hiljaa etene.

Olen vähän tässä miettinyt jalkakipujen ja arjen vaikeuksien keskellä, jos tekisi hakemusta taksimatkaoikeudesta. Kävin sitä varten jo pari kertaa fysioterapeutillakin lausuntoa varten. Testailtiin ja puheltiin. Sain sitten lausunnon kotiin, kun pyysin sen itselleni eikä suoraan lähetettäväksi. No, eihän se kävelymatka mikään pitkä ollut, mutta - lausunnon perusteella minä tuskin tulen tuota oikeutta saamaan, joten päätin, että olkoon, ei haeta. Rollaattoriakaan en saa, kun en tarvitse sitä sisätiloissa vaan siitä olisi apua lähinnä ulkosalla. Joten ei auta itku markkinoilla. Sitä on selvittävä niillä taidoilla ja kyvyillä ja lähimmäisavulla, mitä on saatavilla.

Onhan se toisaalta hyvä, että ei ihan reporankana ole, vaan kyllä minä todella olen välillä pulassa noiden jalkavaivojen ja muun kanssa. 

Kuitenkin, sieltä se elämä ponnistaa, kivikostakin, kuten kuvasta näkee. Hyviä vointeja teille itsekullekin.

Aivoterveyttä ja arjen haasteita!

Tein YLE:n aivoterveystestin ja sain  tällaisen tuloksen. Ei niin huono, mutta ei niin hyvä, ettei parantamiseen olisi tarvetta.

Aivoterveyttä olen yrittänyt pitää yllä opiskelemalla teologiaa. Tämä syksy on oli melkoisen rankka opiskelujen suhteen. Kolme antibioottikuuria kolmen kuukauden aikana vei voimat ja tahtia piti hidastaa. Jäi yksi kurssitehtävä suorittamatta, en yksinkertaisesti jaksanut enää paneutua siihen. Olen kuitenkin tyytyväinen että sain kaikki muut kurssitehtävät suoritettua ja viimeisenkin suunnittelemani tehtävän palautettua eilen. Olen aina tykännyt opiskelusta eikä se ole onneksi poissuljettu mahdollisuus näin eläkkeelläkään.

Tänään kävin asioilla. Piti postittaa muutama paketti ja käydä ruokaostoksilla. Kiertelin ensin kuitenkin kirpputorilla, joka oli muuttanut uuteen paikkaan ja saanut uuden, valoisamman ja avaramman olotilan. Sitten piti miettiä, mitä ruokaa viikonlopuksi hankkisi, mutta olin niin puhki pahki, että ostin vain maitoa ja kasvirasvaa leivän päälle. Onneksi kaapissa on riisiä ja muutama perunakin löytyy.

Täytyy varmaan pyytää taas kyytiapuja jossain vaiheessa.

Satoi luntakin, vaan eipä ne tunnu tällaisilla 'helteillä' kauaa pysyä.

Ihana valo!

Huhtikuu. Ajatella, kuinka aika on kiirinyt nopsaan. Vielä ei tällä leveysasteella puut viheriöi kuten kuvassa, valo on kuitenkin lisääntynyt ja lämpö. Ihana, ihana valo. 

Se on sitten taas siirrytty kesäaikaan ja kelloja käännetty tunti eteenpäin. Joutavaa, turhauttavaa hommaa, josta saisi jo luopua ja elää normaalissa ajassa. No, johan ne sitä suunnittelevat, mutta mitä minä pelkään, on että kesäaika jäisikin pysyväksi. Se olisi kaksin verroin kamalampaa kuin tämä kellon kääntely.  Se ottaa nimittäin voimille ja vie voimat, kun oma sisäinen rytmi pakotetaan johonkin toiseen rytmiin.

Ei sillä, aamulla noustessani aamupalalle, niin oven avattuani vastaani tulvi niin ihana valo ja lämpö, että ainakin hetkeksi se toi ihanan olon ja hyvän mielen. Loppupäivä menikin sitten taistellessa väsymystä vastaan. Pitäisi ennen Pääsiäistä saada parikin esseetä kirjoitettua, eikä niiden aiheet ole niistä helpoimmista. Ei sillä, mukava niitä on toisaalta puurtaa ja harjoituttaa sanallista ulosantiaankin, mutta mutta sitä loogisuutta ja ideoita työhön ei tuosta vain ilmasta noukita. Se vaatii aikaa ja ajattelua, työtä ja vaivannäköä.

Olen silti kiitollinen, kun olen voinut opiskella ja kokea uusia elähdyttäviä asioita vaikeuksista huolimatta. Ja se, että kokee kuuluvansa joukkoon, hieman vetäytyvänäkin luonteena ja iänkin puolesta on hieno tunne. Suosittelen lämpimmästi opiskelua,vaikka sitten omaksi iloksikin. Koskaan ei ole liian vanha eikä kehno oppimaan uutta.

Valoa ja lämpöä sinullekin siellä! Olkoon tuuli myötäinen ja lempeä.

Uupuu se hevonenkin helteellä - saati sitten seepra!

 

Uupuu se hevonenkin helteellä, saati sitten seepra.

Mittari näyttää +28º varjossa. Hiostavaa on ja hellettä. Onneksi ei ihan suoraan aurinko huoneeseen paista, mutta lämmintä riittää, vaikka on ikkuna ja kuistinovikin auki. Täytyisi hankkia tuuletin, mutta isosti ei rahoja ole, eikä sitä nyt tähän hätään ehdi hankkimaankaan. Ei voi kuin olla ja köllötellä. Ei tällaisella helteellä tee juuri mieli syödäkään. Kun vain vettä muistaisi juoda - tuppaa sekin jäämään, kun ei koskaan ole ollut mitään suoranaista janon tunnetta.

Pienne happihyppelyn ostin ja ostin perunalastuja, suolaista vain  teki niin mieleni. Jäätelötuutti täytyi myös saada ja jotain pientä kahvin kanssa. Ne suodatinpussit, jotka oli aamulla mielessä, että täytyy ostaa, vain unohtuivat. No, eiköhän tässä pärjätä.

Televisio on rikki, se olisi nyt kiva olla, kyllähän sitä jotain näkee tietokoneeltakin, mutta kuumuus tekee kiusaa läppärissäkin eikä se ole yhtä jouheva käyttää tähän tarkoitukseen. Kirjojakaan ei jaksa yhtä mittaa lukea, niin mukavaa puuhaa kuin sekin on.

Että tällaista nyt tällä kertaa. Ollaan ja oleillaan, kun ei muuta jaksa.

Tuntemattoman edessä...!

Kesä! Mikä ihana vuodenaika. Kuinka olisikaan mukavaa nyt järveen pulahtaa. Päivä on ollut melkoinen katastrofi. Päätin pestä vaatteita ja pistin pyykkikoneen hurisemaan, ja sitten antauduin lukemaan kirjaa  - vaan äkkiä valuvan veden ääni oli hieman outo ja kun lähdin tarkistamaan tilannetta oli kauhistus suuri. Koko lattia oli veden vallassa. Apua! Olin unohtanut laittaa poistovesiputken paikoillaan ja vesi valui - ei viemäriin vaan asuntoon. Äkkiä ohjelma seis! Kaikki froteepyyhkeet ja muut vettäimevät tekstiilit esille ja vettä poistamaan. Oli siinä hommaa, mutta onneksi ei  tarvinnut apuvoimia pyytää. Nyt on lattia sanomalehtimattojen peitossa, että viimeisetkin kosteudet tulisi poistettua. Onneksi on vielä printti ja mainoslehdet ja onneksi niitä oli vielä viemättä pois. Että sellaista tänään.

---

Tiistaina kävin lääkärissä. Olin pitkään sitä miettinyt, kun oli lääkärinvaihdos edessä, kun aiempi luottolääkäri ei enää tee vastaanottotyötä. Kävelyvaikeudet kuitenkin oli sen verran pahentuneet  ja reseptiasiaakin oli, joten tuntematon oli edessä. Lääkäri ei sinänsä aivan tuntematon ollut. Nimeltä kyllä hänet tiesin ja hän poisti taannoin minulta luomenkin, mutta tuntematon silti ja tuntematon olin minäkin hänelle. En tiedä, mitä tuosta käynnistä ajattelisin? Toisaalta tuli tunne, että en taaskaan tullut ymmärretyksi. Olisin halunnut tietää enemmän luustoon liittyvistä seikoista kivun syynä, mutta hän huomioi vain yliliikkuvuuden ja nivelet syynä kävelyvaikeuksiin. Kyllähän ne osaltaan onkin. Joskus kävely sujuu ihan sutjakkaasti, sitten on päiviä jolloin nivelet menevät vinksin ja selkäkin sanoo yhteistyön poikki. Siinä sitten odotat, että paikat asettuisivat taas kohdilleen. 

Yliliikkuvien nivelien kanssa on vain tultava toimeen, niin kuin lääkärit ovat aina sanoneet, ja myös tämä, sanoi. Mutta mielestäni kaikkea ei pitäisi panna yliliikkuvuuden piikkiin. Eikä vanhenemisen tai ikääntymisen.

Lonkkavaivojen vuoksi sain lähetteen fysioterapiaan ajatuksella että kyseessä olisi pakaralihasten kiinnityskohdan vaiva. Olisi pistänyt siihen kortisonia, mutta minä en halunnut, kun olen kerran saanut kyynärpäähäni palovamman. Fysioterapia-aika pakaralihasten venyttely ja rentoutusohjeita saamaan, tuli kesäajan lomista huolimatta nopeasti. Olisin saanut sen jo alkavalle viikolle, mutta minulla on muuta hommaa viikolla ja aika siirtyi sitten seuraavalle viikolle.

Paitsi kävelyvaikeuksia ja lonkkakipuja minua mietityttää myös sääressä oleva lommo, joka on levinnyt. Sen suhteen tain lähetteen ultraääneen, vaikka lääkäri oli sitä mieltä, että ei siinä mitään erityistä ole. Sen ajan saaminen menee elokuulle ja aika täytyy itse tilata.

Toisaalta, vaikka siis tuntui siltä, että ei tullut oikein ymmärretyksi, niin ei tästä käynnistä kuitenkaan aivan kehno vaikutelma tullut. Lääkäri kiinnitti huomiota nopeaan sykkeeseen, joka oli luokkaa 125. Se oli minulle yllätys, sillä en tuntenut erityisesti, että sydän olisi pompottanut nopeaan. Täytyy seurata tuota leposykettä. Minulla kyllä on hieman korkea syke yleensäkin, mutta kyllä se levossa yleensä on ollut alle sadan luokkaa. 

Lääkäri sanoi lopuksi ottavansa selvää Ehlers-Danlosista, ja soittavansa minulle lomansa jälkeen, mikä on ihan myönteistä.

Kirjoitin aiemmin harmistuksestani, kun Ketorin 50 mg ei enää valmisteta. Ajattelin, että koko Ketorinin valmistus loppuisi ja laitoin sähköpostia lääketehtaalle. Sain sieltä vastauksen, että Ketorin 25 mg on edelleen saatavilla. Huokaisin helpotuksestani, sillä Ketorin on toiminut minulla hyvin. Pyysin siitä reseptin siten, että voisin ottaa 2 x 25 mg. Tämä lääkäri olisi varmaan kirjoittanut jotain vahvempaakin lääkettä, mutta minä en halua siirtyä vahvoihin lääkkeisiin, jos vähemmällä pärjää. Ehkä se kertoo jotain siitä, että asiat eivät kohdallani ole kovin hullusti vaikka toisaalta olen joutnut turvautumaan lääkkeeseen enemmän kuin aiemmin. Toisaalta lääkekokemukset ovat sellaiset, että en mielelläni lähde kokeilemaan tuntemattomia lääkkeitä. 

Katsotaan, katsotaan, eiköhän se tästä.

Ensi viikolla tiedossa hieman rennompaa ja antoisampaa meininkiä kuvataiteen parissa - odotan innolla.

Nähdä seepra raidoiltaan!

Joskus tuntuu, että harvinaissairas on kuin seepra suojatiellä 

- näkymätön.  tai sitten ei nähdä itse asian olemusta raidoltaan. 

Tässä taannoin kävin lääkärissä, kun oli tullut eteen setvittäviä asioita. No, verikokeet olivat ihan OK, ei mitään erityistä. Kolesterolinkin olin saanut alenemaan vaihtamalla voista takaisin kasvirasvoihin. Hyvä niin. Mutta se käden iteksiään heilahtaminen jäi seurantaan. Neurologi, jota lääkärini konsultoi viittasi paperivastauksessaan siihen, että kymmenen vuotta sitten otettu pään magneettikuvakin oli ihan normaali. No, eipä tässä hätiä mitään, seurataan tilannetta. Siinä kyllä olen eri mieltä lääkärini kanssa, että se käden heilahdus ei ollut mikään lihaskramppi. Kramppi on kramppi ja heilahdus on heilahdus. Mikä minua on myös jäänyt hieman mietityttämään on se, että olen tuon kuvauksen jälkeen lyönyt pääni linja-auton kylkeen, selvinnyt jotenkin naapurikaupungista kotiseudun ensiapuun, ja ainoa, mikä kirjattiin muistiin, oli silmälasien särkyminen. Ei mitään tutkimista tai kyselyjä aivotärähdyksen tai muun suhteen ja minulla oli tuon päivän jälkeen tavallista enemmän kaksoiskuviakin. Kai siinä vaikutti se, että olin selvinnyt paikalle omin päin.  No, en minä tätä asiaa suurennellakaan tahdo, kyllä tässä hyvin joutaa seurailemaan tilannetta ja elämään päivän kerrallaan, kunhan miettii toisinaan tilanteita ja kytköksiä.

Puhetta oli siitä, että lääkärini kirjoittaisi lähetteen fysioterapeutille, joka tekisi kartoituksen ja kuntoutussuunnitelman. Tämä siis, kun kävely on joskus todella vaivalloista. Niin ymmärsin.  Minusta tuntuu, että tässä asiassa ei nähdä kuin tuo yliojentuvuus ja lihakset.  En usko, että liikerajojen löytämisellä tai lihaksia vahvistavalla jumpalla on paljonkaan vaikutuksia siihen, että kävely on hankaloitunut. En tarkoita, etteikö lihasjumpasta olisi hyötyä, mutta kun se voimien katoaminen ei tunnu siltä, että se olisi lihaksista johtuvaa. 

Mikä minua myös hämmentää on se, että kun minulla EDS:n lisäksi on tuo Madelungin deformitetti,joka on jollain tavalla luuston muodostumisen häiriö, niin se sivuutetaan kokonaan, vaikka tahtoisin nimenomaan siitä puolesta lisää tietoa. Mikä merkitys sillä on liikkumiseen?

No, tiedän, että monella ihmisellä on asiat huonommin kuin minulla, joten mitä turhia valittamaan. Enkähän minä valittaa tahdokaan, kunhan mietin.

--

Eilen kävin pitkästä aikaa asioilla. Piti käydä kaupassa, kun oli jääkaappi tyhjillään ja jotain piti syötävää löytää. Kiersin ennen ruokakaupassa käyntiä kirppareilla. Ei se mitään vauhdikasta menoa ollut, hidasta kiertelyä ja katselua, vaan kuinkas sattuikaan, voimat meni totaalisesti. Piti höllentää takin kaula-aukkoa, huivia, jonka olin kiertänyt kaulan ympärille ulkona puhaltavaa viimaa vastaan ja kylmältä suojaamaan. Sydän polmpotti ja rintaan koski. Ehei! Ei se mitään paniikkia ollut. Olipa vain  todella paha huonovointisuuskohtaus. Toiselta kirpparilta lähdinkin kesken kierroksen pois. Ajattelin, että pitääkö tässä kutsua apuvoimia, mutta sinnittelin eteenpäin. Ruokakaupassa olin vähällä kääntyä pois, mutta kiersin kuitenkin etsimässä tärkeimmät ostetavat (mitä nyt kuitenkin unohdin sokerin)  ja olin kassalla ihan pyörällä päästäni. Jotenkin minä sitten kotia selvisin, mutta ennen kuin selvittelin ostokseni oikeisiin paikkoihin pistin pitkäkseni ja onneksi olo sitten päivän mittaan tasaantui. Vaan olipa se pitkästä aikaa todella vaivalloinen kaupassa käynti.

Talvi sen varmaan tekee. Silloin alkaa voimat heti vähetä ja kulku kangistua. Toisaalta ei eilen ollut niin paha pakkanen, että sen olisi pitänyt kulkua haitata.

...

Hyvää joulunodotusta toivottelen. Sittenhän jo alkaakin se kevään odotus ja kesän... Hassua, että aina odotetaan jotain. Mitäs jo ei odotettaisikaan, vaan elettäisiin. Hyvää talvipäivien jatkoa ja voimia arjen keskelle.

Huh, mikä päivä!

Huh, mikä päivä eilen olikaan - hammaslääkärikäynti puolelta päivin. Aivan kuin ei siinä olisi tarpeeksi kestämistä. Arki ei sujunut ihan sutjakkaasti eilen. 

Ajattelin ennen hammaslääkärikäyntiä kastella ulkokukat. Otin ämpärin, yhden isomman ja yhden pienen, täytin ne vedellä ja aloin kantaa ulos - NIKS NakS napsahti isomman sangon sanka ja lattia lainehti vettä. Minä kauhistuneena katsellen ja miettien, millä minä saan tuon kaiken kuivattua ja kohta pitää lähteä hammaslääkäriin, ei saa myöhästyä.

Froteepyyhe iso käteen ja äkkiä kuivaamaan. Eihän se riittänyt, piti ottaa toinenkin pyyhe. Uskokaa pois, ei mitään huvihommaa. Lopuksi vielä moppausta ja pari sanomalehteä kaapin alle, jota ei omin voimin siirrelty, imemään sinne takakautta mahdollisesti noruneet pisarat.

Ja sitten sinne hammasläääkäriin. Kaulatuki, korvatulpat ja pikkutyyny takaraivoa varten. Huh! Se käynti ei ollut helpoimmasta päästä. Koska minulla ei ollut ollut mitään erityisiä särkyjä annoin mennä ilman puudutteita eikähän se poraaminen ja hampaan kronklailu pahinta ollutkaan. Pahinta oli se, kun siinä selällään pää hieman alaspäin makaili, niin sydänala yhtäkkiä kramppasi ja kramppi levisi koko vasempaan kylkeen ja selkään. Ajattelin, että nyt ei tule mitään, on pakko päästä ylös, onneksi se kramppi sitten asettui ja hampaan paikkaus sai jatkua.Korjattava hammas oli vasemman puolen poskihammas, vaan minulla alkoi leuat väsyä siitä suun auki pitämisestä ja erityisesti oikealta eli vastakkaiselta puolelta, leukaperä oli kireällä ja korvaan asti alkoi vihloa. Laitettiin sitten oikealle puolelle  purrentatuki joka helpotti, Mutta sitten alkoi kipuilla se vasen puoli. Ei, ei hammasta, vaan silmän takaa. Onneksi homma oli jo lopuillaan ja pääsin piinasta. 

Onneksi minulla on sellainen hammaslääkäri, joka näkee ja huomioi ja antaa tilaa potilaalle huoata toimenpiteen välissä eikä mennä jurraa ja sano,että koita kestää, ei tämä kauaa kestä.

Sitä minä kuitenkin ihmettelen, miksi nuo käynnit tuntuu kerta kerralta pahenevan, ei niinkään itse hammastoimenpiteiden vaan muihin systeemeihin liittyen. Ymmärtäisin, jos siinä kronklattavassa kohdassa olisi kipua, mutta kun se kipu ja tuska on ihan muualla kuin siinä toimenpidekohteessa. No, tietysti - onhan ne hermosyyt. En tiedä, olisiko se puuduttaminen auttanut siihen vastakkaisen puolen leukaperäjumiin ja korvakipuun tai siihen silmäntakaiseen kipuun. Ei minulla aikaisemmin ole ollut ihan niin pahoja kiputiloja vaikka ei ole puudutettukaan, siksi minä ihmettelenkin, missä mennään ja miksi nyt oli toisin?

No, hammaslääkärireissu oli ohi ja aurinko paistoi. Jääkaappi kyllä oli tyhjä ja oli päästävä käymään kaupassa. Ajattelin, että käyn ostamassa vain jotain kevyttä, että selviän pari päivää, enkä ottanut vetokärryä mukaan. Mukavampi ja helpompi kävellä ilman sitä. Kaupassa kuitenkin ostettavaa kertyi ja niinpä olin pulassa. Miten minä tämän kannan kotia. Selkä oli kierossa (ilmeisesti vielä siitä krampista johtuen) ja polvikaan ei tuntunut olevan ihan tolpillaan. Nilkat taas ovat jo pitkään olleet sellaisessa kunnossa, että hyvä, kun pystyy kävelemään. Soitin siskolle ja kysyin, pääsisikö hän hakemaan minut. Onneksi hän hetken odottelun jälkeen pääsi tulemaan ja selvisin kotiin. 

Loppupäivä menikin sitten sängyssä maaten. 

Jotta sellainen tiistai minulla tällä kertaa.

....

Jk. Voisin tässä samalla mainita tuosta kyynärpäästä, josta kerroin aiemmin. Siinä oli siis limapussintulehdus eli bursiitti. Kävin sen yhden kerran tyhjennyttämässä lääkärillä, mutta se alkoi heti täyttyä uudelleen. Ostin kaalinkerän ja pidin öisin kaalinlehteä siinä (Muun muassa sukanvarresta sain siteen, joka piti lehden paikallaan.  Viikon parin verran suunnilleen toistin tätä ja nesteily hävisi. 

Kaalista tiesin vain sen,että sitä käytetään laihdutusruokana. Ilmeisen hyvä nesteenpoistossa kuitenkin, Kannattaa kokeilla turvotukseeenkin. En mene  takuuseen, että kaikilla tehoaisi yhtä hyvin kuin minulla.

Hellettä ja kylmiä pyyhkeitä!

Mikä paradoksi onkaan, kun aurinko paistaa, on lämmintä ja kaunista. Kesäpäivä kauneimmillaan. Silti -niin uvuuttavan lämmintä, helteistä. Pitäisi muistaa juoda, mutta kun ei ole janon tunnetta. Pitäisi  osata  nauttia kun talvi ja kylmyys on takana.
Olo on kuitenkin kuin Iiriksellä. Eilen hehkeä ja kukoistava, tänään lakastunut ja surkastunut.



 Sitä ei taida vesikään enää virkistää. Minua ehkä kylmät pyyhkeet voisi auttaa.

Helteestä huolimatta oli pakko lähteä aamupäivällä asioille. Ja kyllä se olikin melkoinen reissu, vaikka matkaa pankkiin ja kauppaan on  vain muutamia satoja metrejä. Jossain vaiheessa alkoi polvi äksyillä, ja kohta oli jalka siinä asennossa, että kävelemisestä ei tahtonut tulla mitään. Vielä oli kuitenkin käytävä ruokaostoksilla. Huvikäynti kakkoskirpparilla oli pakko jättää väliin. (Kun ei jaksa ei jaksa ja rahatkin on saatava riittämään. Viikon takainen EA-käynti lohkaisi melkoisen viipaleen kuukauden budjetista.

No, ruokaostoksista selvittyäni suuntasin vielä postimerkkejä ostamaan, vaan sitten iski niin totaali väsymys että mietin, pitääkö tässä kutsua ambulanssi. Sydänkin alkoi takoa kuin viimeistä päivää. Oli pakko pyytää istuinta alleen, että saisi levähtää. 

Soitin sitten siskolle, josko hän olisi kotona ja voisi tulla hakemaan. Onneksi pääsi tulemaan. Selvisin kotiin ilman läkähtymistä.

Että sellaista! Nyt taidan mennä ottamaan ne kylmät pyyhkeet. Virkistäähän se ainakin hetkeksi. Kuinka ihanaa olisikaan nyt pulahtaa järven viileään syleilyyn, mutta rannat ja aallot ovat kaukana, liian kaukana minulle.

Arkisia ajatuksia!

Sateen jälkeen paistaa jälleen aurinko. Ihana kesäinen  ilma. Omenapuut ovat kukkansa kukkineet, nyt on vuorossa sireenit. Luonto viheriöi ja elää kauneinta aikaansa. 

Omat voimani eivät ole olleet yhtä hehkeät. Vajaa viikko sitten olin hierojalla. Alkaa viidentoista kerran lähete olla lopuillaan. En tiedä, onko siitä mitään muuta hyötyä ollut kuin hetken rentoutus. Pyysin kuitenkin, josko tuohon kipeään olkapäähän saisi kinesioteipin. Minulla on kerran aiemmin ollut hartiaseudussa ja se tuntui jonkin verran auttavan.  Käden liikuttaminen tekee kipeää ja nukkummaanmennessä on vaikea löytää olkapäälle hyvä asento.




En tiedä, mistä se on yhtäkkkisesti äitynyt vihoittelemaan. Vaikea sanoa, kuinka paljon teipistä nyt on ollut hyötyä, ehkä himpun verran, on olkapää tuntunut ainakin hieman jämäkämmältä. 

Viikon mittaan tuli sitten muutakin vaivaa. Nukkunut muutaman yön vähän huonosti ja kylmettänyt itseni, kun olen tassutellut paljain jaloin kosteassa maassa. Lauantaina täytyi sitten käydä EA:. saamassa droppeja vaivaan ja sain antibioottikuurin. Kyllä on ollut niin väsy olo, että hyvä kun ei seisaalleen ole nukahtanut. En tiedä johtuuko sitten antibiooteista, kun olen nähnyt niin kummallisia kammouniakin. Viime yönäkin sellaista, että ei hirviä kertoa. Vielä pitäisi vajaa viikko sietää niitä droppeja. Täytyy sanoa, että mieluummin vältän lääkkeitä viimeiseen asti. Onneksi ei ainakaan vielä ole ilmaantunut sellaisia sivuvaikutuksia, että ei pystyisi kuuria loppuun syömään.

Tänään pitäisi tulla vieraita. Minun piti lauantaina pestä lattia, mutta väsyneenä ja hikisenä, antibiooteista tolkku pois en jaksanut. Olen sitten muuten vähän järjestellyt ja yrittänyt saada huoneen sellaiseeen kuntoon, että kehtaa vieraille näyttää. Tänään ajattelin, että leivon jotain gluteenitonta, mutta en sitten jaksanut ryhtyä, kun oli muutakin tehtävää, kävin kaupassa ja ostin tarjottavat. Pitsaa ajattelin kuitenkin tehdä. Keitin itse tomaattisoseenkin.

Tomaattien aika alkaa olla parhaimmillaan. Kotimaisia tomaatteja saa jo ihan reiluun hintaan. Niitä voisi ostaa suuremmankin määrän ja keittää soseeksi ja pakastaa. Harmi, että oma pakastinlokero on niin pieni, ettei sinne juurikaan mahdu. Pakastimeen investointi tuntuu aika mittavalta, kun menoja on muutenkin niin paljon.

Tällaisia ajatuksia nyt tällä kertaa. Hyvää ja aurinkoista kesän jatkoa!

Elämä puskee esiin!

Aurinkoinen keväinen päivä. Äitienpäivä. Miten minä sitä juhlin? Minä, jolla ei enää ole äitiä tässä ajassa, minä, jonka perheessä hautasmaakulttuuri ei ole koskaan ole ollut niin oleellista. Äiti elää muistoissa, sydämessä.

Näin juhlapäivinä sitä tuntee oman yksinäisyytensä tavallista enemmän. Toisaalta - minä olen jo niin tottunut tähän omissa oloissani olevaan "erakon elämään".

Niin, miten minä tätä päivää olen  viettänyt? Olen ollut oikein  touhukas. Olen muokannut kukkapenkit ja kitkenyt pois kaikkialle levittyvää sammalta. Kuinka yllätyinkään, kun sieltä sammaleen alta esiin pilkahtivat nämä jonkin sipulikasvin taimet. Sain tämän taimen joskus muinoin eräältä tutulta, jokin lilja se oli, mutta nimeä en muista. Kukkimaan, jos nämä saisi, niin se olisi jotain.

Kylvin myös ruohosipulia ja odotan mielenkiinnolla, miten kasvu edistyy.

Mullan kuokkiminen ja möyhiminen on kyllä terapeuttista, mutta kyllä se otti minulla niin niskan seutuun, että ei minusta puutarhurin hommiin suuremmin ole. Jotain pientä kupsuttelua voi silloin tällöin harrastaa, mutta ei mittavassa määrin. 

Ihana on aurinko, ihana kun puut vihertää. Nautitaan ja eletään - siihen meidät on kutsuttu. Ei anneta pienten kipujen ja särkyjen häiritä, vaikka ne joskus ottaakin pattiin. 

Minäkin, kun olin kupsuttelun jälkeen suihkussa tunsin, kuinka nilkassa juilahti ja suussa tuntui äkkiä verenmaku. Se tuntui oudolta, Onneksi meni ohikin yhtä äkkiä kuin ilmeni. 

Laitanpa tähän loppuun vielä tämän "kevätrunon", jonka olen kirjoittanut jo vuonna 1978. Eihän tuo mikään  taidokas viritelmä ole, mutta kuvastaa kuitenkin tunnelmia.

Päivä tämä ihana mieltä virkistää/kun ruohot vihreät mullasta pilkistää/Ja taivahalla sinisellä aurinko loistelee/ja tuuli ilmassa kevättä toistelee.

Kiristää kiristää!

Huhtikuu on mennyt ihan joutuisasti ja kohta onkin jo toukokuu. Kevät on hyvässä vauhdissa, vaikka säät välillä ovatkin aika pilvisiä ja kolean puoleisia. Elämä on sellaista normielämää, ei mitään erityisempiä.

Vajaa pari viikkoa sitten kävin passikuvassa. Passi meni vanhaksi ja täytyi uusia se, jos jossain vaiheessa vaikka tulisi mahdollisuus lähteä matkoille. Ei sillä, kyllä se aika utopistiselta unelmalta tuntuu. Jos jotain yrittää saada säästöön, niin kohta on kuitenkin rahat menneet arkisempiin asioihin. No, siitä passikuvasta. Kun näin sen minusta otetun kuvan siinä valokuvaamon näytöllä, niin kauhistuin. Ei kai tuo ole minä. En kai minä tuolta näytä? Ei auttanut edes uusi yritys. Ei minulta hymy onnistu - ei ainakaan jos tiedän, että kuvataan. Kuvasta tuli se, mikä tuli. Sitten lupapalvelutiskille. Siellä oltiin jo melkein menossa lounaalle, mutta hyvin ja nopean palvelun sain. Passitilaus saatettiin maailmalle. Minulle vain kävi tuossa passitilausasiassa hassusti. Kysyttiin puhelinnumeroa ja vaikka olin juuri lausunut sen kuin vettä vain valokuvaamossa, niin nyt en muistanut alkuunkaan. Seisoin siinä vain ihan äimänkäkenä ja tunsin itseni turhautuneeksi ja tyhmäksi. Onneksi puhelinnumero ei ollut välttämätän asian eteenpäinsaamiseksi. Ja sitten, kun oli jo myöhäistä muistaa, sitten minä sen puhelinnumeron muistin. Pitäisi kai kirjoittaa se ylös itselle muistiin, että voisi tarvittaessa ottaa esille.

Että sellaista.

Tänään sitten kävin hakemassa uuden passini. Ei se passikuva mitenkään edustava ole, mutta onneksi on sen verran pieni, että ei näytä yhtä kamalalta kuin suurennettuna tietokoneen näytöllä. Olisi edes saanut pitää silmälasit. Hassua, miten silmälasien monivuotinen käyttö onkaan voinut muokata kasvojenpiirteitä. 

Eilen kävin poistattamassa muutaman luomen kaulalta, kun ovat sen verran hankalia, aiheuttivat ärsytystä ja raapi jatkuvasti.  Luomienpoisto oli aamukahdeksalta. Iltapäivällä kahdelta oli aika hammashoitajalle. Piti käydä poistattamassa hammaskiveä. Arvatkaapa oli hauskaa. Teipit kaulalla kiristivät ja teki olon entistä hankalammaksi. Vesi suihkusi naamalle ja ultraääni vinkui. Ei todellakaan mitään herkkua. Selvittiinpä siitä kuitenkin.

En tiedä, oliko tuo luomien poisto lopulta järkevää, sillä tällä hetkellä kaulalla olevat tikit ovat kaikkea muuta kuin mukavia. Kutiavat ja kiristävät. Toivottavasti pääsen niistä pian eroon ilman komplikaatioita, sillä minun oli pakko ottaa suojateipit pois etuajassa, varsinkin yksi niistä kiristi todella ikävästi.

Kadonneen sokeritopan arvoitus!

Arkea, arkea! Sitä riittää. Sitä tavallista ihmisen elämää ostosreissuineen ja askareineen. Joskus sentään jotain vaihtelua. 

Maantantaipäivä  - illalla tiedossa käsityöpiiri, jonka ajattelin aloittaa tauon jälkeen. Olisi kiva leipoa sinne jotain, mutta ei ole sokeria. Ei siis muuta kuin pienelle kävelylle ja sokeria ostamaan. No, kauppareissu tuli tehtyä ja alkoi omenapiirakan teko.

Hmm. Mitenkähän se menee se murotaikinaohje. Keittokirja käteen ja katsomaan. Rasvaa - on, sokeria tuossa, munat löytyy. Katsoin aineet valmiiksi kippoihin ja kappoihin. Taikina tuli valmiiksi ja sitten omenia kuorimaan. 

Kun sain piirakan uuniin olikin vuorossa siistiminen. Astiat puhtaiksi, tavarata paikoilleen, vaan - mihinkäs se sokeritoppa on joutunut? En minä sitä kaikkea sokeria piirakkaan laittanut. Ei löytynyt. Ei sitten mistään. Katsoin jopa lavuaarin alta ja jääkaapista mutta ei.

Kunnes sokeritoppa lopulta löytyi - kuivauskaapista mukien ja lasien keskeltä. Hmm. Mitenkähän se sinne oli joutunut?!!!

No, omenapiirakasta tuli ihan hyvää. Tein siitä gluteenittoman version, eli vehnäjauhojen tilalla oli perunajauhoja ja maissijauhoa.

...

Se oli eilinen päivä se. Tänään olen yrittänyt jatkaa vaatekaappien inventaariota ja siistimistä. Hiki siinä tulee, vaan ei auta, jotain järjestystä täytyy kaaokseen saada. Kuinka toivoisinkaan että olisi enemmän tilaa tai voisi tyytyä vähempään  tavaraan. Joskus kun näkee kuvia japanilaisesta minimalistisesta sisustustyylistä niin ei voi olla ihailematta, silti minä luulen, että en pidempään viihtyisi sellaisessa ympäristössä, siihen olisi täytynyt totutella jo lapsuudesta. Ihan niinkuin Keski-Suomen metsäisistä ja mäkisistä maisemista muuttaisi Pohjanmaan lakeuksille, se olisi melkoinen muutos. Vaikka kaikkeen kai tottuisi, jos on jotain, mikä kompensoisi muutosta.

Ajatuksia arjessa!

Jääkaappi tyhjänä. Pitäisi käydä  ostoksilla. Kun vain jaksaisi, jaksaisi, jaksaisi. Ehkä minä selviän vielä sillä, mitä kaapeista löytyy. Jokainen päivä, jolloin ei ole tarvinnut käyttää rahaa on hyvä päivä.

Päätä särkee. Pitäisiköhän ottaa särkylääkettä? Kummallinen juttu tuo lääketoleranssi? Jatkuvasti otettuna menettää tehonsa - ihan tavallinen särkylääkekin. Ehkä minä nyt kuitenkin otan tällä kertaa, kun noita jalkojakin on aamuisin niin kolottanut. 

Yö meni ihan mukavasti. En kääntyillytkään ihan niin paljoa ja usein kuin aiempina öinä. Vaikuttaakohan kuutamo? Joskus tuntuu siltä, että kuutamoöinä nukkuisi huonommin. Olisi se niin ihanaa, kun voisi nukkua todella "autuaan unta" ja herätä aamulla virkeänä kuin peipponen. 

Hmm! Nyt minun on kyllä ihan pakko käydä kaupassa. Ruokavarastot on ihan tyhjänä eikä makaronia viitsi joka päivä syödä. Täytyy kai ottaa kärry mukaan, että saa ostokset kotiin asti. 

Pieni happihyppy on tarpeen ja kierros kirppareilla. Onko tulut mitään uutta? Muutama mielenkiintoinen kirja näyttäisi olevan. Eivätpä maksa paljon. Huh huh! Kylläpä silmissä sumeni kun nousi ylös. On se niin rajoittavaa, kun ei pysty katsomaan ylös eikä alas. 

Leipää, rasvaa, maitoa... hmm. Mitähän sitä ostaisi ruoaksi? Taidanpa tehdä jotain kalaruokaa, hernemaissipapua, maissia, jauhelihaa, perunaa. Kylläpä kori painaa. Ei tätä pysty nostamaan. Olisi pitänyt ottaa kärryt. Mitähän nuo ihmiset tuumivat, kun minä tässä jalallani työnnän tuota koria eteenpäin kohti kassaa -ai niin, täytyy muistaa se vessapaperi. 

No niin. Nyt on ostokset tehty. Enää täytyy latoa ne vetokärryyn. Taitaa olla vääränlainen takki päällä, liian paksu. Ottaa niin voimille. 

Uuvuttaa, uuvuttaa, ei se ole kovin kevyttä tämä pyörällisen ostoskärryn vetäminenkään. Olenko minä todella näin kehnossa kunnossa. Olen minä reippaamminkin pystynyt ostosreissuista suoriutumaan. Kun nyt vain pääsisi perille... 

Huh huh! Vihdoinkin perillä. Huokaisempa hetken ja levähdän, ennen kuin alan latoa tavaraa kaappeihin.

Että tällaista arkea täällä viime aikona.

Uusi uljas järjestys!

Sain päähäni järjestää huushollin uuteen järjestykseen. Täysin järjetön ajatus! Lähteä nyt yksin siirtelemään huonekaluja. Huh huh, mikä homma. Ota kirjat pois hyllystä, kasaa ne ja nostele takaisin hyllyihin. Minulla on aina ollut vaikeuksia alhaalta ylösnoustessa ja ylöspäin katsellessa ja ei siis ihme, jos päässä vähän heitti. Täytyi pistää välillä pitkäkseen ja toivoa parasta. Kyllä se tästä - pikku hiljaa. 

No, uusi järjestys toi mukavaa vaihtelua, kunhan nyt saisi kaikki tavarat paikalleen ja saisi heitettyä joutavat pois. 

Mikä minut tosiaankaan sai ryhtymään tähän "hullun hommaan".

Ulkona paistaa aurinko. Olisi ihanaa lähteä kävelyllekin, vaan ei jaksa. Jalkoja särkee ja päätä. Yöt ovat viime aikioina olleet hieman vaikeita, Varsinkin aamuyöstä. Yleensäkin kääntyilen nukkuessani monesti, nyt vain on jalkoja alkanut aamuyöstä särkeä tavallista enemmän.

Tuota yölläkääntyilemistä olen miettinyt painon kurissapitämisen kannalta. Kuinka paljon se kuluttaa  energiaa? Kuluttaako ihminen energiaa nukkuessaan?

Mukavia kevätpäivä toivotan tämän kaiken sekamelskan keskeltä. Kaipa paikat taas jossain vaiheessa ovat mallillaan

Kalliiksi tuli!

Kirjoitin taannoin uudenvuodenvaihteen tunnelmistani. Öinen huimauskohtaus ei ollut mitään herkkua. Kovin kalseaksi meni maku entisestäänkin, kun tuli maksunaika. Maksettavaa kertyi yli satasen.  Ja mistä summa sitten koostui. No, ensin yöpartiohälytys, ambulanssi, EA, osastohoitomaksukin meni kahdelta vuorokaudelta. Ehei! Sairastaminen ei todellakaan kannata.

Vaan minkäs teet, jos olet siinä kunnossa, että apuja tarvitset. No, onneksi huimaus meni ohitse eikä tullut pidempää sairaalareissua. Sitä ei minun kukkaroni olisi enää kestänyt. Nytkin joutui pyytämään osaan maksuja hieman lisäaikaa.

...

Että sellaista. Kyllä se kirpaisee kukkaronnyörejä, kun tahtoisi jotain saada säästöönkin. Unelmiakin kun kaiken arjen keskellä on ja ne unelmatkaan ei ilmaisia ole, jos aikoo niistä totta tehdä.

Ajatuksia aakkosittain!

A Aamu 

Kuinka ovatkaan aamut pimeitä, päivät hämäriä. Nukun normaalia pidempään, kun ei valo herätä tai ilmoita aikaa.

B Banaani

Banaanit olisivat mukavia syödä, varsinkin viilin kanssa palasteltuna. NAM! Harmillista, että ne kovettavat vatsan.

 

C Calsium

Kalsiumia pitäisi syödä osteoporoosin takia. Huono juttu, että kapselit ovat niin suuria, että niiden nieleminen on työtä ja tuskaa. Kun tuollainen kapselimötikkä jää poikittain nieluun, niin siinä on hyvät neuvot kalliita. Myös pureskelu ,suussa hienoksi ei tunnu mukavalta, vaikuttavat niin kovilta, että eivät taida hampaani sitä narskuttelua kestää. Avuksi olen ottanut vasaran. Sillä hienonnan kapselit jonkin pussukan välissä ja ripottelen esimerkiksi maustamattomaan jugurttiin, johon vielä hilloa lisäksi.

D D-vitamiini

Osteoporoosin vuoksi pitäisi syödä myös D-vitamiinia. D-vitamiinipillerit eivät ole niin isoja kuin kalsiumkapselit, ne menee ihan nielaisten sellaisenaan, appelsiininmakuisia ovat eikä tarvitse niin irvistelläkään. Mitä kuitenkin mietin, on, että väsyttääköhän nämä minua? On vähän sellainen MUTU. No, seurataan tilannetta.

E epikriisi

Odottelen kuntoutusepikriisiä. Katso kohta K.

F

G Gefilus

Gefilus-piimää käytän toisinaan, kun tuntuu, että vatsa kaipaa huolenpitoa. Olen todennut sen hyväksi ja rauhoittavaksi tuotteeksi.

H Hakemus

Hakemustakin pitäisi taas kohta tehdä. Kuntoutuksen matka- ja yöpymiskorvauksen hakeminen olisi tehtävä ajoissa, kun nyt vain saisi sen yöpymislaskun. Ehkä pitäisi soittaa ja perätä tulevaksi, niin pääsisi tästäkin vaivasta.

I Ilta

Olen ehkä enempi ilta-ihminen. Siis haluan nukkua aamulla pitkään (vaikka en ehkä niin pitkään kuin nyt olen nukkunut). Ruokailenkin iltapainotteisesti. Aamulla juon vain kahvia. Puoliltapäivin saatan ottaa voiliepää ja juoda kahvia tai teetä. Iltapäivästä tai alkuillasta laitan varsinaisen päiväruoan.

J Jano

Minulla on hyvin harvoin janontunnetta. Ihmisen pitäisi juoda kuitenkin riittävästi, ainakin kaksi litraa päivässä pitäisi saada vettä. Minä juon yleensä vain ruokailun yhteydessä. Pelkkä vedenjuominen ainoastaan siksi, että olisi juotava on väkinäistä.

K Kuntoutus

Menossa olevan vuoden aikana olen ollut KELA:n myöntämässä kuntoutuksessa. Kuntoutus oli yksilöllistä harkinnanvaraista laitoskuntoutusta perusteluina omatoimisuuden parantaminen ja ylläpitäminen. Kahdeksantoista vuorokauden kuntoutus oli jaettu neljään osaan, joista kukin kesti 4-5 päivään.

Viimeinen kuntoutusjakso oli nyt marraskuun alussa ja tulokset olivat rohkaisevia. Alkujakson aikana esimerkiksi käsien puristusvoima oli oikeassa kolmetoista ja vasemmassa kymmenen paikkeilla, nyt oikean käden puristusvoima oli yllättäen kuusitoista ja vasemmassakin noussut. Kilojakin on lähtenyt muutama. Myös tasapaino ja lihasvoimatestaukset onnistui paremmin kuin lähtötilanteessa. Vatsalihaksia vain täytyisi jostain kaivaa esille  ja harjoituttaa.

Erityisen tyytyväinen kuntoutuksen suhteen olen yksilöllisen ohjauksen määrään. Aiempiin kokemuksiin verrattuna niitä oli paljon. Myös vesiliikunta oli mieluista. Sitä vastoin hieman vierastin itämaista filosofiaa, joka jolla.in tavalla oli liikuntojen taustalla (siis liikuntamuodot tavalla tai toisella juontuivat itämaisista lajeista), vaikka niistä oli ohjaajien mukaan riisuttu kaikki "ismiaines" jä. Myös terapia-altaan rentoutumishetket eivät houkutelleet. Olen kyllä erinomainen kelluja, mutta kelluminen lämpimässä vedessä kymmenkunnan muun kanssa ei ollut niitä parhaimpia kokemuksia vaikka muuten tykkäänkin kellua.

Alkujakson lääkärivastaanotto oli yhtä tyhjän kanssa. Lääkäri tuli myöhässä paikalle, vilkaisi vähän papereita, sanoi muutaman lauseen ja siinä se. Ei kyselty, ei puheltu, ei kuulosteltu eikä tutkittu.

Sitä vastoin lähtötarkistus oli toista luokkaa, mutta lääkärikin oli vaihtunut. Tämä nuori (erikoistuva ?) naislääkäri ei pitänyt kiirettä. Tutki ja koputteli. Antoi aikaa kysymyksille eikä väheksynyt vähän hassujakaan kysymyksiäni.

Kaiken kaikkiaan kuntoutus oli hyvästä.

L Leipä

Syön leipää vaihtelevasti sekä ruisleipää että vaaleaa leipää. Joskus myös näkkileipää. Leipä on perusruokaa, jota ilman olisi vaikea tulla toimeen.

M Metsä

Metsä on minulle tärkeä elementti. Metsässä kävely rauhoittaa. Ikävää, että metsät on niin kaukana, vaikka onhan niitä näköetäisyydelläkin. Siinne metsään kävely vain vie voimat kun on niin jyrkkä nousu. Lapsena asuin metsän reunassa ja sinne omaan tuttuun metsään minun mieleni k.aipaa, kesäisiin ja syksyisiin metsiin, talviset metsät on  vähän eri juttu. Ei sillä, oikein lumihuurteinen ja kuuranpeittämä metsä ja puustomaisema on häkellyttävän kaunis näky.

Kesäkuukausina kuntoutuksessa nautin kävelyreiteistä, joiden varrella saattoi kuunnella lintujen laulua. Nyt syksysäillä ei näitä kävelyjä juuri tullut tehdyksi.

N

O

P Psoriasis

Joskus mietin, mahtaako minulla olla psoriasis? Ihoni on atooppinen. Kasvoissani, erityisesti leuassa ja kulmakarvojen kohdalla on hilseilevää ihottumaa. Poskien iho silmien alla saattaa muuttua kovaksi ja karstaiseksi. Kasvoja saa jatkuvasti rasvata, että se pysyisi kunnossa. Hierojalla kun käyn, niin saan kuulla, kuinka rasvaa kuluu, kun iho imee sitä itseensä. Auttaisikohan vedenjuominen tähän kuivuuteen? 

Q

R Ravinto, raha

Ravintosuositusten mukaan ihmisen tulisi syödä hedelmiä, marjoja ja kasviksia ainakin puoli kiloa päivässä. Ei toteudu minun ravinnossani. Minä syön sitä, mitä jaksan kaupasta kantaa ja mihin rahat riittävät. No, omenia olisi halpojakin, mutta en pysty syömään omenia kovin paljoa, niistä tulee vatsanpuruja. Toisaalta uuniomenat ja vaniljakastike on mun suurta herkkua. Silloin tällöin ostan salaattia. Pääasiallisin ravintoni on leipä ja perunat. Kalaa syön runsaasti, samoin kanaa ja joskus joitain muita lihatuotteita, paitsi EN sianlihaa enkä niin ollen myöskään makkaroita.

Raha on se, mikä määrää aika paljon asioita. Kun sitä on, voi joskus ostaa enemmänkin ja vaihdellen, kun sitä ei ole, niin on tyydyttävä vähempään. Olen kuitenkin aika hyvin oppinut katsomaan hintoja ja mielestäni syön kuitenkin ihan normaalisti ja vaihtelevasti

Kuntoutusvaikutuksista puhuttaessa löysin uuden makumaailman - maustamattoman jugurtin. Nyt olen kokeillut turkkilaista jugurttia ja tykännyt. Se ei ole kuitenkaan sitä jugurttia, mitä kuntoutuksessa sai aamiaisella. Se oli todella hyvää. Olisi pitänyt kai kysyä mitä se olikaan. Toisaalta suurtalouksissa käytetään omia tuotteita aika paljon, joten tuskin löydän vastaavaa kaupoista.

S Sää, Säätää

Voisin ehkä säätää hieman ravintotottumuksiani, lisätä vaihtelevuutta ja erityisesti niitä hedelmiä. No, onhan minulla nytkin pöydällä kiiwejä.

Sää on pilvinen. Ei enää syksy, ei vielä talvi, sellaisessa odotuksen tilassa ollaan. Milloin tulee vai tulleeko lainkaan pysyvää lumipeitettä talvikuukausien ajaksi. Musta joulunaika ei oikein innosta. Toisaalta sääolot vaikuttavat suuresti omaan liikkumiseeni. Se todettiin myös kuntoutuksessa. Kävleytesti, joka tehtiin ensimmäisen kerran kesällä meni paremmin kuin nyt seurantatesti, jonka aikana satoi vettä. Huonoilla keleillä ja säillä ei voi olla kuin sisällä, ei tee mieli lähteä kävelemään, vaikka raitis ilma olisikin hyvästä.

T

U Uni

Uni on vaihtelevaa. Yleensä saan hyvin unen  päästä kiinni, eli nukahtamisessa ei ole ongelmia. Uni on kuitenkin katkonaista, kun kivut herättävät. Pyörin ja potkin peitteitä, asettelen tyynyjä, vaihdan kylkeä ja nukahdan taas. Aamulla herään kyllä yleensä  virkeänä.

V Vesi

Vesi vanhin voitehista, sanotaan! Vettä siis tarvitsisi juoda. Ilman sitä ei oikein pärjää. Vesi on myös mukava elementti. Vedessä pystyy rentoutumaan, sitä voi vain heittäytyä veden  varaan, silloin lihakset ja keho on totaalisen rentoutuneet - kelluessa!

X

Y Yksinäisyys

Olen yksinäinen yksilö. Olen tottunut yksinoloon. Toisaalta viihdyn yksin, toisaalta kaipaan seuraa. Yksinäisyys ei aina ole kivaa. Se tekee kipeääkin.

Z zzzzzz. Zzzz.

Å

Ä

Ö

Arjen pieniä apuja!

Kesä on edennyt vauhdilla. Vauhdikasta voisi sanoa elämän olleen muutenkin, tai no, ei ehkä niinkään vauhdikasta kuin vaihtelevaa. Vauhti on ollut kyllä minimissä. Vaihtelua elämään on tuonut päivän kiertoajelu linjalla Keski-Suomi - Itä-Suomi ja pääkaupunkiseudun kautta takaisin kotia.




Ajelu linja-autossa ei mitään herkkua ollut, mutta retki miellyttävän musiikin ja harrastuksen. parissa sitäkin antoisampaa. Kotona oltiin sitten joskus aamuyöstä ja ei kun rojahtaa sänkyyn.

 Muutama päivä lepoa ja taas piti matkata linja-autossa. Tällä kertaa suuntana pääkaupunkiseutu ja kuntoutuksen II-jakso. Ensi alkuun piipahdin kuitenkin Lahdessa EDS-vertaistukitapaamisessa, jossa tapasi uusia tuttavuuksia ja sai jakaa ajatuksia yliliikkuvien maailmasta. Lahdesta jatkoin matkaa junalla, mikä olikin helpompaa jalkojen kannalta kuin linja-autossa kulkeminen vaikka juna olikin täpötäynnä. Saatoin kuitenkin istahtaa invapaikan "saattajan tuolilla", eli sellaisella klippi-istuimella, jota ei voi paikkana myydä. 

No, kuntoutukseen menin siis jo sunnuntai-iltana ja yövyin tornitalossa, jossa huomasin että wc:hen ei saanut valoja. Kävin huomauttamassa siitä sitten aamulla vahtimestarille. Valoja sai kuitenkin edelleen odottaa ja laskea rauhallisuusnumeroita ennen kuin valot jatkossakaan tuohon "kammariiin" syttyivät. 

Juhannuksen takia kuntoutusjakso oli tällä kertaa neljän päivän mittainen, kun edellinen oli ollut  viisi päivää. Verrattuna edelliseen oli tämä kuitenkin paljon rasittavampi. Lieneekö syynä rasitusasteen kohoamiseen kuntoutusta edeltävä matkustelu vai tiiviimpi tahti - mene ja tiedä. Antoisaa kuitenkin kaikitenkin oli. 

Vesijumpan, liikunnan ja kuntotestien lomassa saattoi tehdä  ja kävleyrektiä ihanan luonnon keskellä. Sauvakävelyretkelle lähdin mukaan ilman sauvoja ja niinhän siinä kävi, että jälkeen jäin. Onneksi en eksynyt, kun jäivät kuitenkin sen verran risteyspaikoissa odottamaan, että pysyin reitillä. LIntujen laulu oli aivan mahtavaa kuunneltavaa ja rentouttavaa ja olisin mielelläni jäänyt hieman tutkailemaan tarkemmin kaikkea polun varrella, mutta mutta - piti siis pysyä edes joltisenkin mukana, ettei eksyisi.  Kyllä se niin on, että jos haluaa nauttia luonnosta, on parempi kävellä yksin vain. 

Kuntoa täytyisi siis jotenkin saada kohotettua, ja kaikenlaista ohjetta taas mukaan sai. Kun vain saisikin änttiin että niitä päivittäin tekisi. Jos luonnossa kävelisi mielellään rauhaisaa tahtia ja pysähdellen niin kuntoilujutuissa olisi se personal traineri ihan hyvä. MInulta tuppaa ne oikeat liikelinjat katoamaan muistista ja tilajärjestelytkin olisi  tarpeen huushollissa, jotta voisi hyvin annetut liikkeet tehdä. Se taas vaatisi voimainponnistu sta siivoamisen suhteen, mikä ei ole mun parhaita puoliani. Katkaise siinä sitten se kehä ja vedä suoraksi. 

Jos on vatsalihas ja selkälihasvoimailu hieman hakusalla tilojen suhteen, niin tasapainon suhteen on helpompaa. Tasapainotestit ei menneet oikein hyvin. Toisaalta minulla ei ollut kunnon jalkineita ja tasapainoon vaikuttaa myös se, että toisen jalan varpaat eivät ole tasapainoisesti edustettuina. Kyllähän sen arjessakin huomaan, että paino ei jakaudu tasaisesti molemmille jaloille. Siitä sitten aiheutuu rasitusta myös muualle kehoon. Toisaalta valitsin testissä sitten sen huonomman jalan, kun en muistanut tuota varvasongelmaa. 

No. Kuntoilua voi harrastaa ihan tässä netin ääressäkin. Kun odottaa että tietokone suorittaa jonkin annetun tehtävän, voi harrastaa tuolijumpaa (se on tuolilta nousu ja takaisin istumaan laskeutuminen). Ruokaa laittaessa taas voi vahtiessaan keiton kiehumista ottaa muutamat quadriceps-harjoitukset ja wc:ssä käydessä taas otan muutaman seinänojapunnerruksen, koska siellä on ainoa seinäpinta, jossa se onnistuu. 

Alkukesästä teinkin näitä aika säännöllisesti, sitten tuli jotain ja homma unohtui. Jospa nyt sitten taas saisi uutta intoa ja puhtia tehdä säännöllisesti.

Arjen pieniä apuja - niistäkin kuntoutuksessa puhuttiin. Toivoisin toisenlaista tukikauluria vanhan pötkylän tilalle, ja kävinkin Respectassa katsomassa ja kokeilemassa, enpä kuitenkaan hyvältä tuntuvaa löytänyt. Taidan sitten tyytyä vanhaan, siinä vara parempi kun ilmankaan en tule toimeen. Kaulurin lisäksi oli puhetta painehanskoista ja kokeilinkin yhdenlaisia. Niitä varten otettiin mittoja, jos saisi terveyskeskuksen kautta. Niistä voisi olla todellista hyötyä sormien nivelrikkokipuihin ja myös tukemaan kovin yliojentuvia sormia, joihin ei muovirinkuloista ole apua. Saa nyt sitten nähdä... nuolaistahan ei sovi ennen kuin tipahtaa.

Itse hankin tässä taannoin arjen apuvälineeksi sähköhammasharjan.

Käyttö on osoittanut, että hankinta oli hintansa väärti. Hampaiden pesu on ihan toista tällä aparaatilla kuin käsikäyttöisellä harjalla. Minulla on ollut hampaiden kanssa erittäin suuria ongelmia, joiden toivon nyt rauhoittuneen. Hammasläääkärin kirjoittama erityishammastahna (reseptillä saatava) on lisännyt syljen eritystä, minkä vähäisyys on varmasti osaltaan vaikuttanut hampaisiin.

---

Seuraava kuntoutusjakso onkin sitten elokuulla, sekin on neljän päivän mittainen. Kesä jatkuu, toivottavasti hyvin ilmoin niin että on sopivasti aurinkoa ja sopivasti varjoisaa. Kyllä se  tästä taas...uusin innoin vain eteenpäin.

Arkea on se vaan!

Aurinko paistaa. Eilen satoi vettä. Ruoho viheriöi ja luonto näyttää kauneimmat kasvonsa, pian on kesä! Ihanaa! Ajatus siitä, että saisi pulahtaa raikkaaseen järviveteen, anna laineiden liplatella ympärillä ja vain olla jja lekotell tuntuu autuaallis, elta tällä hetkellä. Arki vain on toinen. Järvi on parinkymmenen kilometrin takana, sinne tarvitsisi saada kyyti ja vesikin taitaa vielä olla liian kylmää minun sinne pulahtaakseni. Sitävastoin minuna odottaa suihku, kun vain saan ensin pyykit kojeeseen, siirrettyä sitä sun tätä kampetta pois tieltä - uuvuttavaa! Mutta ei auta itku markkinoilla, niin kuin sanotaan. 

Viime  aikojen ajatuksista sen verran, että ostin taannoin pienen kauppakärryn, sellaisen pyörillä vedettävän ostoskassin. Minulla oli sellainen aiemminkin, vähän isompi ja kolsompi vain. Kaupoille lähtiessä vain miettii, ottaako sitä mukaan, tuleeko nyt ostettua niin paljon, että ei joten kuten selviäisi tällä "kahden kolmen sormen kantotekniikalla" ja vaihtamalla kantokättä joka kymmenennen askelen perästä. Sitä kun lähtee asioille, niin sitä haluaisi kävellä ilman mitään lisävarusteita, vapaasti ja ympärilleen katsoen, ei ole mitenkään helppoa raahata kärryä perässään, vaikka toki se on iso apu, jos ostoksia on paljon. 

Olen miettinyt hankkiako rollaattori. kumpi olisi loppujen lopuksi kätevämpi vedettävä ostoskärry vai rollaattori? Kävelyn tukena tietysti rollaattori on parempi ja koska sitä työnnetään, voi siihen myös tukea rasittuneet käsivartensa, mutta ostoskärryä vedetään perässä eikä siihen voi istahtaa eikä siitä saa tukea. Niinpä niin. Kauan sitten, kun en vielä tiennyt EDS:stä mitään, parinkymmenen hujakoilla kuljin talvisilla kaduilla huivi päässä. Vastaan tuli pikkuinen  tyttö äitinsä kanssa ja tämä huudahti.jotain "mummosta". Ehei, en ole mummo, ei ole omaa perhettä, on vain sisarukset ja muut läheiset ja minä inhoan ajatusta mummottelusta. En halua että minua pidetään "mummomaisena". Inhoan jo "tädittelyäkin", vaikka sisarusten lapsista pidänkin ja täti näin ollen olen. Rollaattori eittämättä lisäisi ajatusta "mummomaisuudesta" - ainakin minusta tuntuu siltä, sillä yleensä tunnen itseni hyvinkin nuorekkaaksi ja tytömäiseksi.  

Arjen vaikeuksista edelleen. Vaihdoin tänään ikkunaverhot. Nousu keittiöjakkaralle ovenpielestä tukea ottaen, kiikkerältä tuntui ja polvia koetteli, mutta ei auta, vaihdettava ne verhot oli. Jo liian kauan olin katsellut vanhoja. Työskentely kädet kohoasennossa on yhtä tuskaa. Verhojen nipistimien vaihto verhoista toiseen, huh huh! Olipa ne nipistimet jäykkiä. 

Tässä taannoin ajattelin, että ehkä olen saanut käsivoimia hieman lisättyä seinänojapunnerruksilla, kun sain mehupullon korkin avattua ihan omin voimin, mutta nipistimiä avatessa ja laittaessa tuli toisiin ajatuksiin. Ei ole sormissa voimaa, ei! Ylöspäin katselu ei sekään ole mitään herkkua, mutta vaihdettua se verho tuli. Vielä pitäisi vaihtaa toinen verho ja miettiä kolmannen laittoa. 

Ja kai niitä seinänojapunnerruksia ja muita jumppaliikkeitä on jatkettava. Juhannuksen alla on tiedossa toinen kuntoutusjakso ja sitten se nähdään, mitä ne on vaikuttanut. 

Tänään sain myös tiskit hoidettua pois. Mikähän siinä on, että niitä tuppaa kerääntymään, vaikka kuinka päättää, että nyt kun syön, niin tiskaan astiani saman tien pois, mutta - joskus sen yhden, kahdenkin astian tiskaaminen vain tuntuu niin uuvuttavalta tai sitten ajattelee, että ei sitä nyt heti tarvi yhtä lautasta tiskata ja sitten niitä kertyy kunnes keittiö on taas kaaoksessa. 

Mutta siis, onneksi nyt on taas kaaos vähän kadonnut - aurinko paistaa! Kyllä se siitä vähän kerrassaan. Elämä menee omalla painollaan.