A Aamu
Kuinka ovatkaan aamut pimeitä, päivät hämäriä. Nukun normaalia pidempään, kun ei valo herätä tai ilmoita aikaa.
B Banaani
Banaanit olisivat mukavia syödä, varsinkin viilin kanssa palasteltuna. NAM! Harmillista, että ne kovettavat vatsan.
C Calsium
Kalsiumia
pitäisi syödä osteoporoosin takia. Huono juttu, että kapselit ovat niin
suuria, että niiden nieleminen on työtä ja tuskaa. Kun tuollainen
kapselimötikkä jää poikittain nieluun, niin siinä on hyvät neuvot
kalliita. Myös pureskelu ,suussa hienoksi ei tunnu mukavalta,
vaikuttavat niin kovilta, että eivät taida hampaani sitä narskuttelua
kestää. Avuksi olen ottanut vasaran. Sillä hienonnan kapselit jonkin
pussukan välissä ja ripottelen esimerkiksi maustamattomaan jugurttiin,
johon vielä hilloa lisäksi.
D D-vitamiini
Osteoporoosin
vuoksi pitäisi syödä myös D-vitamiinia. D-vitamiinipillerit eivät ole
niin isoja kuin kalsiumkapselit, ne menee ihan nielaisten sellaisenaan,
appelsiininmakuisia ovat eikä tarvitse niin irvistelläkään. Mitä
kuitenkin mietin, on, että väsyttääköhän nämä minua? On vähän sellainen
MUTU. No, seurataan tilannetta.
E epikriisi
Odottelen kuntoutusepikriisiä. Katso kohta K.
F
G Gefilus
Gefilus-piimää
käytän toisinaan, kun tuntuu, että vatsa kaipaa huolenpitoa. Olen
todennut sen hyväksi ja rauhoittavaksi tuotteeksi.
H Hakemus
Hakemustakin
pitäisi taas kohta tehdä. Kuntoutuksen matka- ja yöpymiskorvauksen
hakeminen olisi tehtävä ajoissa, kun nyt vain saisi sen yöpymislaskun.
Ehkä pitäisi soittaa ja perätä tulevaksi, niin pääsisi tästäkin
vaivasta.
I Ilta
Olen
ehkä enempi ilta-ihminen. Siis haluan nukkua aamulla pitkään (vaikka en
ehkä niin pitkään kuin nyt olen nukkunut). Ruokailenkin
iltapainotteisesti. Aamulla juon vain kahvia. Puoliltapäivin saatan
ottaa voiliepää ja juoda kahvia tai teetä. Iltapäivästä tai alkuillasta
laitan varsinaisen päiväruoan.
J Jano
Minulla
on hyvin harvoin janontunnetta. Ihmisen pitäisi juoda kuitenkin
riittävästi, ainakin kaksi litraa päivässä pitäisi saada vettä. Minä
juon yleensä vain ruokailun yhteydessä. Pelkkä vedenjuominen ainoastaan
siksi, että olisi juotava on väkinäistä.
K Kuntoutus
Menossa
olevan vuoden aikana olen ollut KELA:n myöntämässä kuntoutuksessa.
Kuntoutus oli yksilöllistä harkinnanvaraista laitoskuntoutusta
perusteluina omatoimisuuden parantaminen ja ylläpitäminen.
Kahdeksantoista vuorokauden kuntoutus oli jaettu neljään osaan, joista
kukin kesti 4-5 päivään.
Viimeinen
kuntoutusjakso oli nyt marraskuun alussa ja tulokset olivat rohkaisevia.
Alkujakson aikana esimerkiksi käsien puristusvoima oli oikeassa
kolmetoista ja vasemmassa kymmenen paikkeilla, nyt oikean käden
puristusvoima oli yllättäen kuusitoista ja vasemmassakin noussut.
Kilojakin on lähtenyt muutama. Myös tasapaino ja lihasvoimatestaukset
onnistui paremmin kuin lähtötilanteessa. Vatsalihaksia vain täytyisi
jostain kaivaa esille ja harjoituttaa.
Erityisen
tyytyväinen kuntoutuksen suhteen olen yksilöllisen ohjauksen määrään.
Aiempiin kokemuksiin verrattuna niitä oli paljon. Myös vesiliikunta oli
mieluista. Sitä vastoin hieman vierastin itämaista filosofiaa, joka
jolla.in tavalla oli liikuntojen taustalla (siis liikuntamuodot tavalla
tai toisella juontuivat itämaisista lajeista), vaikka niistä oli
ohjaajien mukaan riisuttu kaikki "ismiaines" jä. Myös terapia-altaan
rentoutumishetket eivät houkutelleet. Olen kyllä erinomainen kelluja,
mutta kelluminen lämpimässä vedessä kymmenkunnan muun kanssa ei ollut
niitä parhaimpia kokemuksia vaikka muuten tykkäänkin kellua.
Alkujakson
lääkärivastaanotto oli yhtä tyhjän kanssa. Lääkäri tuli myöhässä
paikalle, vilkaisi vähän papereita, sanoi muutaman lauseen ja siinä se.
Ei kyselty, ei puheltu, ei kuulosteltu eikä tutkittu.
Sitä
vastoin lähtötarkistus oli toista luokkaa, mutta lääkärikin oli
vaihtunut. Tämä nuori (erikoistuva ?) naislääkäri ei pitänyt kiirettä.
Tutki ja koputteli. Antoi aikaa kysymyksille eikä väheksynyt vähän
hassujakaan kysymyksiäni.
Kaiken kaikkiaan kuntoutus oli hyvästä.
L Leipä
Syön
leipää vaihtelevasti sekä ruisleipää että vaaleaa leipää. Joskus myös
näkkileipää. Leipä on perusruokaa, jota ilman olisi vaikea tulla
toimeen.
M Metsä
Metsä
on minulle tärkeä elementti. Metsässä kävely rauhoittaa. Ikävää, että
metsät on niin kaukana, vaikka onhan niitä näköetäisyydelläkin. Siinne
metsään kävely vain vie voimat kun on niin jyrkkä nousu. Lapsena asuin
metsän reunassa ja sinne omaan tuttuun metsään minun mieleni k.aipaa,
kesäisiin ja syksyisiin metsiin, talviset metsät on vähän eri juttu. Ei
sillä, oikein lumihuurteinen ja kuuranpeittämä metsä ja puustomaisema
on häkellyttävän kaunis näky.
Kesäkuukausina
kuntoutuksessa nautin kävelyreiteistä, joiden varrella saattoi
kuunnella lintujen laulua. Nyt syksysäillä ei näitä kävelyjä juuri
tullut tehdyksi.
N
O
P Psoriasis
Joskus
mietin, mahtaako minulla olla psoriasis? Ihoni on atooppinen.
Kasvoissani, erityisesti leuassa ja kulmakarvojen kohdalla on
hilseilevää ihottumaa. Poskien iho silmien alla saattaa muuttua kovaksi
ja karstaiseksi. Kasvoja saa jatkuvasti rasvata, että se pysyisi
kunnossa. Hierojalla kun käyn, niin saan kuulla, kuinka rasvaa kuluu,
kun iho imee sitä itseensä. Auttaisikohan vedenjuominen tähän
kuivuuteen?
Q
R Ravinto, raha
Ravintosuositusten
mukaan ihmisen tulisi syödä hedelmiä, marjoja ja kasviksia ainakin
puoli kiloa päivässä. Ei toteudu minun ravinnossani. Minä syön sitä,
mitä jaksan kaupasta kantaa ja mihin rahat riittävät. No, omenia olisi
halpojakin, mutta en pysty syömään omenia kovin paljoa, niistä tulee
vatsanpuruja. Toisaalta uuniomenat ja vaniljakastike on mun suurta
herkkua. Silloin tällöin ostan salaattia. Pääasiallisin ravintoni on
leipä ja perunat. Kalaa syön runsaasti, samoin kanaa ja joskus joitain
muita lihatuotteita, paitsi EN sianlihaa enkä niin ollen myöskään
makkaroita.
Raha on se, mikä määrää
aika paljon asioita. Kun sitä on, voi joskus ostaa enemmänkin ja
vaihdellen, kun sitä ei ole, niin on tyydyttävä vähempään. Olen
kuitenkin aika hyvin oppinut katsomaan hintoja ja mielestäni syön
kuitenkin ihan normaalisti ja vaihtelevasti
Kuntoutusvaikutuksista
puhuttaessa löysin uuden makumaailman - maustamattoman jugurtin. Nyt
olen kokeillut turkkilaista jugurttia ja tykännyt. Se ei ole kuitenkaan
sitä jugurttia, mitä kuntoutuksessa sai aamiaisella. Se oli todella
hyvää. Olisi pitänyt kai kysyä mitä se olikaan. Toisaalta
suurtalouksissa käytetään omia tuotteita aika paljon, joten tuskin
löydän vastaavaa kaupoista.
S Sää, Säätää
Voisin
ehkä säätää hieman ravintotottumuksiani, lisätä vaihtelevuutta ja
erityisesti niitä hedelmiä. No, onhan minulla nytkin pöydällä kiiwejä.
Sää
on pilvinen. Ei enää syksy, ei vielä talvi, sellaisessa odotuksen
tilassa ollaan. Milloin tulee vai tulleeko lainkaan pysyvää lumipeitettä
talvikuukausien ajaksi. Musta joulunaika ei oikein innosta. Toisaalta
sääolot vaikuttavat suuresti omaan liikkumiseeni. Se todettiin myös
kuntoutuksessa. Kävleytesti, joka tehtiin ensimmäisen kerran kesällä
meni paremmin kuin nyt seurantatesti, jonka aikana satoi vettä.
Huonoilla keleillä ja säillä ei voi olla kuin sisällä, ei tee mieli
lähteä kävelemään, vaikka raitis ilma olisikin hyvästä.
T
U Uni
Uni
on vaihtelevaa. Yleensä saan hyvin unen päästä kiinni, eli
nukahtamisessa ei ole ongelmia. Uni on kuitenkin katkonaista, kun kivut
herättävät. Pyörin ja potkin peitteitä, asettelen tyynyjä, vaihdan
kylkeä ja nukahdan taas. Aamulla herään kyllä yleensä virkeänä.
V Vesi
Vesi
vanhin voitehista, sanotaan! Vettä siis tarvitsisi juoda. Ilman sitä ei
oikein pärjää. Vesi on myös mukava elementti. Vedessä pystyy
rentoutumaan, sitä voi vain heittäytyä veden varaan, silloin lihakset
ja keho on totaalisen rentoutuneet - kelluessa!
X
Y Yksinäisyys
Olen
yksinäinen yksilö. Olen tottunut yksinoloon. Toisaalta viihdyn yksin,
toisaalta kaipaan seuraa. Yksinäisyys ei aina ole kivaa. Se tekee
kipeääkin.
Z zzzzzz. Zzzz.
Å
Ä
Ö
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.