Uskomatonta, mutta totta!

Olin taannoin kuntoutuksessa ja sain suosituksen muutamista apuvälineistä, kuten sormituista ja painehanskoista. Toimitin suositukset sitten paikalliseen terveyskeskuksen fysioterapiaosastolle ja jäin odottamaan päätöksiä. Meni jonkin aikaa, eikä alkanut kuulua mitään, kunnes sain kirjeen, että minulle on varattu aika fysioterapeutin arvioon. No, kävin sitten keskustelemassa kyseisen henkilön kanssa ja hän lupasi laittaa asioita eteenpäin. 

Kului muutama kuukausi eikä mitään kuulunut, joten ajattelin, että no niin, ei niitä  sitten saatu, kunnes tässä pari päivää sitten soitettiin ja kerrotiin väliaikatietona, että minulle on myönnetty "tietyn summan puitteissa" apuja ja että voiin soittaa ja varata ajan Villa Manukseen arviointiin ja mittauksiin yksiöllisten sormitukien hankkimiseksi. 

Minulla on olemassa kolmeen sormeen muoviset sormituet, ne vain eivät ole oikein hyvät, vaan painuvat syvälle lihakseen. Lisäksi tarvitsisin peukalotuen, koska vasemman käden peukalo on alkanut liikehtiä ja lunksahdella. 

En oikein jaksanut uskoa, että minulle myönnettäisiin noita metallisia sormitukia, mutta ilmeisesti nyt sitten kuitenkin ainakin tuon peukalotuen ja ehkä johonkin toiseenkin sormeen saisin nuo tuet ja sitten ne painehanskat. 

Minulla on ollut lainassa painehanska yhteen käteen ja siitä on ollut kyllä apua käsikipuun ja sormiturvotteluun. 

Odottelen nyt kuitenkin, että  saisin ihan virallisen kirjeen asiasta ja katson, miilloin saan ajan sopivasti varattua tuonne Villa Manukseen. Ei ole kovin yksinkertaista lähteä monen kilometrin päähän. Villa Manus sijjaitsee Vantaalla. Helsingin keskustassa vielä jotenkin selviäisin, mutta Vantaa on minulle tuntematonta aluetta. Hieman tutkailtuani Villa Manuksen sivuja tulin kuitenkin tulokseen, että ei se ehkä niin hankalan mutkan takana ole. 

Ei silti, niin mukava kuin pieni vaihtelu olisi tylsään arkeen niin pelkkä ajatus matkustamisesta uuvuttaa. Jos sitä  voisikin tuosta vain noin suihkasta ilman vaivaa ja epätietoisuutta missä ja miten löytää oikeat reitit ja kulkuvälineet niin mikäpä siinä olisi. Mikä siinä onkin, että juuri se epätietoisuus ja uusien asioiden selville ottaminen on niin rasittavaa.

Elämä on joskus aika ristiriitaista. Sitä odottaa että tapahtuisi jotain kivaa ja jotain, mikä veisi pois tavallisesta arjesta, sitten kun on luvassa jotain erilaista, niin huomio siitä, että se uusi laittaakin sen tavallisen elämänvirran hieman poreilemaan ja kuplimaan viekin yllättävästi voimia ja energiaa. Nytkin minä olen odottanut  tätä kesää ja kuvataideleiriä, jolle olen menossa ja jolta odotan paljon hyvää mieltä ja hauskuutta, niin huomaan, että samalla ajatus lähdöstä, pakkaamisesta ja siitä, että ympäristö ja tilanteet eivät olekaan sitä "yhtä ja samaa tavallista arkea"  laittaa ei vain odottamaan lähtöä vaan myös hieman jarruttelemaan. Lapsena sitä odotti ja valmistautui jo viikkoja aikaisemmin, jos tiesi, että oli tulossa jotain, nyt pistää "pensselit kasaan" viime  tipassa ja that's it!

Tällaisia ajatuksia tällä kertaa, hyvää kesän jatkoa! Voikaahan hyvin

Mitä kuuluu ja mitä uutta?

Kevät on vaihtunut kesään ja hyvää vauhtia ollaan kohta jo keskikesässä. Luonto on vihreimmillään. Milloin sataa vettä ja milloin paistaa aurinko, vaihtelevia ovat olleet säät. Sellaistahan se on elämä, Ei mitään uutta auringon alla. 

Taannoin vaihdoin järjestystä asunnossani, seurauksena kaaos ja monen päivän väsymys. Yksin ei kannattaisi ruveta huhkimaan. Vaihtelu virksitää sanotaan ja virkistyksen tarpeessa kun olin, muutin blogin ulkoasua. Kukkivat omenapuut, mikä ihana näky. Voiko maailmassa olla mitään kauniinpaa? Minun ainakin on vaikea kuvitella mitään kauniinpaa. Harmillista vain, että se aika on niin lyhyt, niin lyhyt. 

Olen viime aikoina kävellyt miltei joka päivä. Sen saman tutun reitin, mutta kävellyt kuitenkin ja kyllä sen jaloissa tuntee. Muutenkin olen ollut muutaman päivän vähän vetämättömissä. Lukenut olen enempi, puuhallut vähemmän. Vaihtelua kaipaisin. Jotain, mikä nostaisi tavallisen arjen ja tavanomaisuuden yläpuolelle. Jotain on kuitenkin odotettavissa, kesä-heinäkuun vaihteessa olen ajatellut mennä taideleirille. Taide ja käsillä tekeminen on se mun juttu, mikä pitää kivut kurissa, ainakin päiväsaikaan. Kun tekee jotain mieluista ja luovaa p.rojektia, ei ehdi ajatella kipujaan ja kolotuksiaan. Vaikeinta on yöllä, erityisesti jalkakivut laittavat pyörimään. Kyllä se joskus niin mietityttää, mikä on ja miksi näin!

....

Kaikista kolotuksista huolimatta oikein ihanaa kesän jatkoa jokaiselle, joka tänne kurkistaa!