Oletko
koskaan ajatellut olevasi sammaloitunut? Sammalenvihreä on ihana väri,
mutta olla itse sammaloitunut, ei ehkä ole kaikkein mukavimpia asioita.
Siksi on ihan hyvä välillä päästä tuulettumaan uusiin ympyröihin. KELA
myönsi minulle kahdeksantoista päivän yksilöllisen kuntoutuksen ja
ensimmäinen jakso on nyt takana. Kyllä siinä sammaleet pölisi
hartioilta.
Tässä hieman tunnelmia paikasta X.
Lähdin kohden paikkaa X jo sunnuntaina,
koska linja-autoyhteydet eivät olleet parhaat mahdolliset. Linja-autoja
kyllä kulkee ihan mukavasti ja juniakin, mutta ne vuorot. Ajatus herätä
keskiyöllä ja matkata pitkin yötä ja odottaa sitten pikkutunneilla kolme
tuntia kaupungin Y asemalla, että pääsisi paikkaan X, ei herättänyt
intohimoja. Niinpä menin jo sunnuntai-iltana.
Ja sepä olikin sitten lysti seikkailu.
Lystikäs näin jälkikäteen ajateltuna, mutta ei sillä hetkellä. Paikka X
oli iso, ennen tuntematon ja systeemit ihan toisenlaiset kuin aiempien
kuntoutuskokemusten. Niinpä olin heti eksyksissä ja jouduin vaivaamaan
vahtimestaria ( jolta olin saanut kämppäni avaimet ja ohjeet) peräti
kahdesti. Ensin, oikean suunnan löytämisessä ja sitten, kun en tiennyt,
miten huoneeni oven saa auki. Voi minua pöllöä. Anteeksi - pöllöthän on
viisaita eläimiä.
No lopulta kaikki selvisi ja pääsin asettumaan oloihini.
Ensi alkuun olo vieraassa paikassa on
yleensä vieras, hieman hämmentynyt, tyyliin, mitähän tässä tekisi. Sitä
miettii miten löytää minnekin ja kuinka ehtii ja niin päin pois, mutta
ei aikaakaan, kun kaikki alkoi rullata ja osasin jo oikaistakin.
1. Kuntoutuspäivä
Kävelyä, kävelyä ja vielä kerran kävelyä.
Jalat hellinä. Tutustumista ja rentoutumista. Terapeutin tapaamista ja
lääkärin tulotarkastus. Odotukset olivat korkealla, mutta kapsahdimpa
kohta alas. Ehkä odotukseni olivat epärealistiset. Se oli sellainen
"silmäily", muutama hassu kysymys ja siinä se. Lippuja ja lappuja sitä
vastoin sai täytellä ja niihin ne sitten perustui kaikki tekemiset -
esitietoihin.
Kaikkein erikoisinta päivässä oli Didgeridoo-rentoutus.
Didgeridoo on Australian aboriginaalinen perinnesoitin. Me kuntoutujat
makasimme patjoillamme ja terapeutti soitteli Didgeridoota. Sinällään
ihan mielenkiintoinen kokemus, mutta täytyy sanoa, että minä olen hieman
skeptinen erinäisten filosofioiden ja terapiasuuntausten suhteen. No,
mukavaahan se oli maata siinä silmät kiinni ja kuunnella niitä perin
omalaatuisia ääniä, jotka vaeltelivat ympärillä. Mutta se rentous. Se
onkin seikka, mikä minun täytyisi jostain löytää, sillä minun paikkani
ovat aina jäykät. Ei niin, että minä tahallani ja tietoisesti
jäykistyisin. Minä luulen olevani ihan rento, mutta ilmeisesti en sitten
kuitenkaan ole - niin ainakin fysioterapeuttini mielestä, koska hän
sanoi, että onpa sinulla paikat kireinä.
Ensimmäisen kuntoutuspäivän aikana
minulla särki päätä, oli alkanut särkeä jo sunnuntaina. Olin kuitenkin
unohtanut särkulääkkeeni kotia. Onneksi lähellä oli apteekki. Ihan suora
reitti ja kävelymatkan päässä. Niinpä lähdin ostoksille. No, osasin
apteekkiin ihan hyvin, mutta se takaisintulo. Niin suoraan kuin olin
mennessä kävellyt, käännyin kuitenkin jossain väärin ja olin taas
eksyksissä ja ilman karttaa. Onneksi vastaan tuli oikein ystävällinen
naisihminen, joka lähti kävellen näyttämään oikean suunnan ja pääsin
kuin pääsinkin lopulta takaisin. Matka ei ollut suuren suuri, mutta
voimille se otti. Erityisesti ylämäkeen kävely.
Sammaloitunut? Taisin todella olla
sammaloitunut. Sen kyllä huomasi. Mutta vielä oli neljä päivää jäljellä
ja paljon ehti tapahtua.
