Ajatuksia kuntoutuksesta 1.

Oletko koskaan ajatellut olevasi sammaloitunut? Sammalenvihreä on ihana väri, mutta olla itse sammaloitunut, ei ehkä ole kaikkein mukavimpia asioita. Siksi on ihan hyvä välillä päästä tuulettumaan uusiin ympyröihin. KELA myönsi minulle kahdeksantoista päivän yksilöllisen kuntoutuksen ja ensimmäinen jakso on nyt takana. Kyllä siinä sammaleet pölisi hartioilta.

Tässä hieman tunnelmia paikasta X.

Lähdin kohden paikkaa X jo sunnuntaina, koska linja-autoyhteydet eivät olleet parhaat mahdolliset. Linja-autoja kyllä kulkee ihan mukavasti ja juniakin, mutta ne vuorot. Ajatus herätä keskiyöllä ja matkata pitkin yötä ja odottaa sitten pikkutunneilla kolme tuntia kaupungin Y asemalla, että pääsisi paikkaan X, ei herättänyt intohimoja. Niinpä menin jo sunnuntai-iltana.

Ja sepä olikin sitten lysti seikkailu. Lystikäs näin jälkikäteen ajateltuna, mutta ei sillä hetkellä. Paikka X oli iso, ennen tuntematon ja systeemit ihan toisenlaiset kuin aiempien kuntoutuskokemusten. Niinpä olin heti eksyksissä ja jouduin vaivaamaan vahtimestaria ( jolta olin saanut kämppäni avaimet ja ohjeet) peräti kahdesti. Ensin, oikean suunnan löytämisessä ja sitten, kun en tiennyt, miten huoneeni oven saa auki. Voi minua pöllöä. Anteeksi - pöllöthän on viisaita eläimiä.

No lopulta kaikki selvisi ja pääsin asettumaan oloihini.

Ensi alkuun olo vieraassa paikassa on yleensä vieras, hieman hämmentynyt, tyyliin, mitähän tässä tekisi. Sitä miettii miten löytää minnekin ja kuinka ehtii ja niin päin pois, mutta ei aikaakaan, kun kaikki alkoi rullata ja osasin jo oikaistakin.

1. Kuntoutuspäivä

Kävelyä, kävelyä ja vielä kerran kävelyä. Jalat hellinä. Tutustumista ja rentoutumista. Terapeutin tapaamista ja lääkärin tulotarkastus. Odotukset olivat korkealla, mutta kapsahdimpa kohta alas. Ehkä odotukseni olivat epärealistiset. Se oli sellainen "silmäily", muutama hassu kysymys ja siinä se. Lippuja ja lappuja sitä vastoin sai täytellä ja niihin ne sitten perustui kaikki tekemiset - esitietoihin.

Kaikkein erikoisinta päivässä oli Didgeridoo-rentoutus. Didgeridoo on Australian aboriginaalinen perinnesoitin. Me kuntoutujat makasimme patjoillamme ja terapeutti soitteli Didgeridoota. Sinällään ihan mielenkiintoinen kokemus, mutta täytyy sanoa, että minä olen hieman skeptinen erinäisten filosofioiden ja terapiasuuntausten suhteen. No, mukavaahan se oli maata siinä silmät kiinni ja kuunnella niitä perin omalaatuisia ääniä, jotka vaeltelivat ympärillä. Mutta se rentous. Se onkin seikka, mikä minun täytyisi jostain löytää, sillä minun paikkani ovat aina jäykät. Ei niin, että minä tahallani ja tietoisesti jäykistyisin. Minä luulen olevani ihan rento, mutta ilmeisesti en sitten kuitenkaan ole - niin ainakin fysioterapeuttini mielestä, koska hän sanoi, että onpa sinulla paikat kireinä.

Ensimmäisen kuntoutuspäivän aikana minulla särki päätä, oli alkanut särkeä jo sunnuntaina. Olin kuitenkin unohtanut särkulääkkeeni kotia. Onneksi lähellä oli apteekki. Ihan suora reitti ja kävelymatkan päässä. Niinpä lähdin ostoksille. No, osasin apteekkiin ihan hyvin, mutta se takaisintulo. Niin suoraan kuin olin mennessä kävellyt, käännyin kuitenkin jossain väärin ja olin taas eksyksissä ja ilman karttaa. Onneksi vastaan tuli oikein ystävällinen naisihminen, joka lähti kävellen näyttämään oikean suunnan ja pääsin kuin pääsinkin lopulta takaisin. Matka ei ollut suuren suuri, mutta voimille se otti. Erityisesti ylämäkeen kävely.

Sammaloitunut? Taisin todella olla sammaloitunut. Sen kyllä huomasi. Mutta vielä oli neljä päivää jäljellä ja paljon ehti tapahtua.