Vaikka kuinka tiukkaan solmin nämä nauhat, niin muutaman askelen otettuani oikean jalan saapikkaasta lenhottaa nauha auki. En ymmärrä, missä vika. Hieman epäilen, että kyse olisi löysästä nilkasta, joka kävellessä liikkuu ja nitkuttaa nauhan auki.
Oikein muutakaan selitystä en keksi, paitsi - käsivoimat. Ehkä käsissäni ei ole tarpeeksi voimaa sitomaan enäää toista nauhaa, kun olen toisen nauhan solminut. Toisaalta olen yrittänyt vetää tuon leuhottavan puolen tiukemmalle, juuri sen takia, kun se aina leuhottaa, mutta ei ole auttanut. Kävelen sitten nauhat leuhottaen, kun ei sitä jaksa aina kumartua sitomaan uudelleen ja uudelleen.
Säät ovat hieman seestyneet, eikä enää ole ollut ihan niin kamalia pakkasia kuin menneinä viikkoina. Tänään on jopa ollut hieman sateenpisarointia. Kevättä ilmassa ja mukava niin.
Viikko sitten olin viikonlopun mittaisessa kirjoittajakoulussa. Olen ollut lapsesta asti kiinnostunut kirjoittamisesta. Viime vuosina sellainen luova kirjoittaminen on ollut aika vähissä. Syynä osin insipiraation puute ja ajatuksettomuus. Tykkäisin pitää ihan käsinkin kirjoittaen päiväkirjaakin, mutta kynällä kirjoittaminen ei enää ole niin helppoa, jos ei kohta tämä naputtelukaan. Mutta siis, ajatuksissa se on ja ainavälillä täytyy jotain ajatuksiaan muistiin merkitä, joko käsin tai näihin blogeihin.
Siinä kirjoittajakoulutuksessa puhuttiin myös blogikirjoittamisestakin. Miksi minä pidän esimerkiksi tätä blogia? Tapahtumassa tuli esiin sellaisia syitä, kuin saada oma ääni kuuluville. Esillä oleminen ei kuulema ole välttämättä hyvä syy kirjoittaa blogia, ja vielä huonompi syy on kuulema raha/ilmaistavarat. Hmm! Kirjoitan, koska haluan kirjoittaa, herätellä ajatuksia itsessäni ja muissa.Vertaistuki on yksi syy, vaikka en tiedä, onko tästä blogista ja ajatuksistani suurtakaan apua muille kaltaisilleni. Toivottavasti.
Kirjoittajajaksi kun kuitenkin oppii vain kirjoittamalla, niin ehkä tämänkin bloginpito sitten selkeyttää ajatuksia,saa niitä liikkeelle. Eräänlaista 'aivovoimistelua' siis.
kirjoittaa voi tekstiä monenlaista, vaikka sitten ihan omaksi iloksi.
Kaiken kaikkiaan tuo viikonloppu oli antoisa ja sai kirjoittamisen halun uudelleen heräämään ja virkoamaan.
Työkyvyttömyyseläkkeellä vaikka olenkin, niin joskus tulee mieleen,että olisi kiva tehdä jotain pientä, ei tässä ihan reporankoja olla, vaikka ei täyspäiväiseen eikä ihan vakihommiin osa-aikaisenakaan taida olla mahiksia, mutta kirjoitella freelancerina silloin tällöin - siinä on unelmaa, jota ei halua nitistää.
Tämä satumaisen upea maisema alkaa olla jo 'menneen talven lumia' Toisaalta uudenlaisia uudistuvia maisemia on hyvä odottaa, myös mielen maisemia. Opiskelu on ollut taas vaihteeksi ihan antoisaa. Tuottaahan se aika paljon päänvaivaa esseiden teossa, mutta antaa myös paljon ja tyytyväisyyden tunteita, kun huomaa, että on selvinnyt jostain tehtävästä.
Nämä kahvit puolestaan jäi minulta juomatta. Oli eräällä tunnilla sellainen 'laavuretki'. Pakkasta oli reilusti yli kymmenen. Yritin kuitenkin reippaasti olla mukana, mutta mutta... Pakkanen ja tuuli tekivät yhdessä sen, että ei edes kintaat auttaneet vaan kylmyys puski niin luihin ja ytimiin, että alkoi pahaaa tehdä. Siinä ei auttanut edes tulenloimussa käsien lämmittely. Ne oli saatava kuumaan veteen ja äkkiä. Niinpä poistuin paikalta, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli jäädä muiden seuraan.
Se on muuten jännä juttu tuo kylmyys. Saatan hyvinkin kävellä ilman käsineitä pakkassäällä, kädet taskussa eikä se tuota ongelmia, mutta annas olla, kun lisänä on oikein kylmä/kostea tuuli tai viima, niin silloin se menee sisuksiin eikä siihen tosiaankaan auta muu, kuin käsien upottaminen kuumaan veteen. En tiedä, onko tämän jotenkin liitoksissa tähän EDS-problematiikkaan vai mistä johtuu - jännä juttu se vain on.
No, onni onnettomuudessa ettei käynyt hullummin. Sainpahan vain komeat mustelmat vasempaan jalkaani. 
