Aivoterveyttä ja arjen haasteita!

Tein YLE:n aivoterveystestin ja sain  tällaisen tuloksen. Ei niin huono, mutta ei niin hyvä, ettei parantamiseen olisi tarvetta.

Aivoterveyttä olen yrittänyt pitää yllä opiskelemalla teologiaa. Tämä syksy on oli melkoisen rankka opiskelujen suhteen. Kolme antibioottikuuria kolmen kuukauden aikana vei voimat ja tahtia piti hidastaa. Jäi yksi kurssitehtävä suorittamatta, en yksinkertaisesti jaksanut enää paneutua siihen. Olen kuitenkin tyytyväinen että sain kaikki muut kurssitehtävät suoritettua ja viimeisenkin suunnittelemani tehtävän palautettua eilen. Olen aina tykännyt opiskelusta eikä se ole onneksi poissuljettu mahdollisuus näin eläkkeelläkään.

Tänään kävin asioilla. Piti postittaa muutama paketti ja käydä ruokaostoksilla. Kiertelin ensin kuitenkin kirpputorilla, joka oli muuttanut uuteen paikkaan ja saanut uuden, valoisamman ja avaramman olotilan. Sitten piti miettiä, mitä ruokaa viikonlopuksi hankkisi, mutta olin niin puhki pahki, että ostin vain maitoa ja kasvirasvaa leivän päälle. Onneksi kaapissa on riisiä ja muutama perunakin löytyy.

Täytyy varmaan pyytää taas kyytiapuja jossain vaiheessa.

Satoi luntakin, vaan eipä ne tunnu tällaisilla 'helteillä' kauaa pysyä.

Eipäs hötkyillä!

Syksy alkaa pikku hiljaa hiipiä tienoille. Vielä on lämmintä ja kesäistä, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa on taas vuodenaika vaihtunut. Olen taas aloittelemassa opiskeluja. Kevään opiskelut ottivat hieman voimille. Sain kuitenkin yllättäen ihan hyvät arvostelut viimeisistä esseistä. Saa nyt sitten nähdä, kuinka lujille tämä lukukausi ottaa. Omaksi iloksenihan minä opiskelen ja pitääkseni edes hieman aivoterveyttä yllä. Oikeastaan olen koko ikäni tykännyt opiskelusta ja lukeminen onkin ollut mieliharrastukseni lapsesta asti. Eri asia vain on selvitä kirjoittamisesta ja luetun tai kuullun ymmärtämisestä, varsinkin  kun pohtii niin syvällisiä kuin teologisia kysymyksiä.

No, tavallinen arki siis vaihtuu taas hieman erilaiseen. On ollut vähän outo fiilis. Odottava, mutta myös ei niin innokas kuitenkaan. En ole oikein jaksanut ryhtyä mihinkään. Helle tietysti uuvuttaa. Mutta muutenkin on ollut vähän vetämättömissä. Ei sillä ettenkö odottaisi taas opiskelua ja tuttujen kurssikaverien näkemistä. Sitä vain pohtii omaa jaksamista ja terveyttä. Sitä ei ehkä ole ihan yhtä hyvissä voimissa kuin pari vuotta sitten, kun aloitin.

Kaiken lisäksi hampaasta piti löytyä reikä. Ihan yks kaks yllättäen sen huomasin.Vaikea sanoa, onko kyseessä uusi reikä vai onko siitä lähtenyt paikka, mutta harmillista se on. Ei olisi nyt yhtään ylimääräistä rahanmenoa ollut tarpeellista ilmaantua harmituksista ja huolista puhumattakaan. Jollain tavalla olo ollut tukalan oloinen kipujen ja särkyjen ohella.

Vaan mitäpä tässä muuta  voi, kun katsoa eteenpäin ja luottaa, että kaikki järjestyy aikanaan.Malttia vain eikä hötkyilyä.

Takatalven seurauksia!

Kröhää ja nuhaa ja päänsärkyä on riittänyt viime päivinä. Taannoisena yönä heräsin litimärkänä ja hikisenä, joten kuumettakin on tainnut olla, vaikka mittaaminen onkin jäänyt. Harmittaa, sillä opiskelut tuppaa viime metreillä jäämään kesken, kun ei jaksa ajatella että saisi esseistä valmista aikaiseksi. Takatalven seurauksiahän tämä on, kun käveli avonaisessa takissa päin viileitä tuulia.

Onneksi nyt on loma ja voi vielä miettiä ja katsoa, koheneeko olo tästä. Kävin eilen ensiavussakin. Ajattelin, että ei ne siellä sen kummempia tee, mutta olo nyt oli kerrassaan sietämätön.

Yllätyksekseni ottivat kuitenkin verikokeita. Valkosolut vähän koholla ja mikä minulle oli yllätys oli hemoglobiini, joka oli peräti 140. Minulla ei ole  koskaan ollut niin korkea hemoglobiini, yleensä se on jossain 110-120 paikkeilla. Eikä minun ruokavalionikaan ole niin ihmeemmin muuttunut edellisestä mittauksesta. 

No, kirjoitti se lääkäri sitten pari reseptiäkin, mutta luettuani sen toisen tiedot päätin olla ostamatta. Hieman ihmettelen niiden tietojen valossa, miten hän ylipäätään oli päätynyt juuri siihen lääkkeeseen.

Oli muuten ensimmäinen lääkäri, joka tuntui jotain tietävän Ehlers-Danlosista, mikä tuli puheeksi, kun kysyi, onko minulla mitään perussairauksia? Sanoessani Ehlers-Danlos hän kysyi: mikä tyyppi? Tyypistä en osaa sanoa. Hypermobiilista on puhuttu, mutta nykykriteerien valossa sovin paremmin ykköstyyppiin. 

Eilinen päivä meni sitten vuoteessa lojuen ja tietskarilta televisiosarjoja katsellen. Välillä hunajavettä lipittäen ja hieman nukahtaenkin. Hieman ehkä olo on parempi.

Mutta se opiskelu, kolme viikkoa jäljellä. Mistä saisi innostuksen pinnistää loppuun asti ja löytää sumentuneista ajatuksista jonkinlaisen logiikan ja pointin, jolla tehdä ne viimeiset esseet? Siinäpä kysymys.

Ihana valo!

Huhtikuu. Ajatella, kuinka aika on kiirinyt nopsaan. Vielä ei tällä leveysasteella puut viheriöi kuten kuvassa, valo on kuitenkin lisääntynyt ja lämpö. Ihana, ihana valo. 

Se on sitten taas siirrytty kesäaikaan ja kelloja käännetty tunti eteenpäin. Joutavaa, turhauttavaa hommaa, josta saisi jo luopua ja elää normaalissa ajassa. No, johan ne sitä suunnittelevat, mutta mitä minä pelkään, on että kesäaika jäisikin pysyväksi. Se olisi kaksin verroin kamalampaa kuin tämä kellon kääntely.  Se ottaa nimittäin voimille ja vie voimat, kun oma sisäinen rytmi pakotetaan johonkin toiseen rytmiin.

Ei sillä, aamulla noustessani aamupalalle, niin oven avattuani vastaani tulvi niin ihana valo ja lämpö, että ainakin hetkeksi se toi ihanan olon ja hyvän mielen. Loppupäivä menikin sitten taistellessa väsymystä vastaan. Pitäisi ennen Pääsiäistä saada parikin esseetä kirjoitettua, eikä niiden aiheet ole niistä helpoimmista. Ei sillä, mukava niitä on toisaalta puurtaa ja harjoituttaa sanallista ulosantiaankin, mutta mutta sitä loogisuutta ja ideoita työhön ei tuosta vain ilmasta noukita. Se vaatii aikaa ja ajattelua, työtä ja vaivannäköä.

Olen silti kiitollinen, kun olen voinut opiskella ja kokea uusia elähdyttäviä asioita vaikeuksista huolimatta. Ja se, että kokee kuuluvansa joukkoon, hieman vetäytyvänäkin luonteena ja iänkin puolesta on hieno tunne. Suosittelen lämpimmästi opiskelua,vaikka sitten omaksi iloksikin. Koskaan ei ole liian vanha eikä kehno oppimaan uutta.

Valoa ja lämpöä sinullekin siellä! Olkoon tuuli myötäinen ja lempeä.

Mustelmia ja huonosti nukuttuja öitä!

Kevättä kohti mennään ja vauhdilla, jos näitä säitä jatkuu. Päivät alkavat olla niin auringontäyteisiä ja  kirkkaita. Valoa  tulvii ikkunoista ja luukuista. Lumet ovat alkaneet sulaa.Vielä on kuitenkin yöpakkasia ja jäätä saa kävellessä varoa.

Tässä taannoin, kun ei vielä ollut näin  lämmintä, vaan satoi jopa lunta kävi minulle 'hullusti'. Ajattelin hieman oikaista aamuntunneille eri reittiä, kuin tavallisesti kävelen. Vastasatanut lumipeite oli petollinen, sen alla oli sileää jäätä ja niinhän  siinä kävi,että lensin mukkelis makkelis. Onneksi pääsin omin jaloin ylös, vaikka ei se helppoa ollut ja näytti varmaan hassulta, jos joku sattui näkemään ja kyllä  sen joku taisi nähdäkin.

No, onni onnettomuudessa ettei käynyt hullummin. Sainpahan vain komeat mustelmat vasempaan jalkaani.  

Kolhun saaneesta jalasta sitten varmaan osittain johtuu, että olen nukkunut yöt huonosti ja pyörinyt vuoteessa lakanat ja peitot myttyrälle, etsiessäni hyvää asentoa jaloilleni.Hyvää nukkuma-asentoa vain on vaikea löytää. Milloin olen oikealla, milloin vasemmalla kyljelläni, milloin hetken aikaa selälläni, vaan sepä onkin kaikkein pahin asento, kun kädet puutuvat. Ja taas vaihdetaan asentoa. 

Vaan, mitäpä tässä valittelemaan, kun elämään mahtuu niitä hyviäkin asioita. Ja opiskelu on kyllä tällä hetkellä niitä hyviä asioita. On hienoa, kun saa hieman aivoille pohdittavaa ja elämälle uusia näkökulmia. Opiskelu - vaikka vain omaksi iloksikin on terveyttä edistävä juttu, kun ei ota asioita  turhan vakavasti. 

Aurinkoisa, valoisia päiviä, myötätuulia itsekullekin!

Tulisoihtu!

Kylläpä on vuosi edennyt joutuisasti. Olen jälleen aloittanut opiskelun Keuruun IK-opistossa, tällä kertaa Core II:sta yritän  omaksi iloksi ja hyödyksi käydä. Kyseessähän on teologiset opinnot ja siinä sivutaan samalla vähän muutakin yhteiskunnallista asiaa. Ensimmäinen viikko takana ja uusi edessä. Kiintoisaa on ja aivot saa hyödyllistä virikettä.

Pakkaset ovat olleet melkoiset. Ei pahemmin tee mieli ulkona oleilla, vaikka maisemat ovat kyllä upeita, kun puut ovat saaneet lumiviittansa ja maisema parhaimmillaan kuin satumaa. Liikuntaa saa ihan riittämiin ja raitista ilmaa, kun siirtyy paikasta a paikkaan b ja sieltä paikkaan c ja päinvastoin.

Olen huomannut viime aikoina, että tuon liikkumisen kanssa on ollut ongelmia. Polvi hieman taas temppuillut ja rappuja kun nousee, niin joutuu nousemaan porras kerralla, niin että nostaa ensin toisen jalan portaalle ja sitten toisen viereen. Sen tuntee, kun polvinivel  nuljuaa miten sattuu. No, onneksi vielä kuitenkin pääsee liikkeelle. 

Tänään oli huikaiseva auringonlasku. En ole koskaan  ennen nähnyt tuollaista auringon tulisoihtua, kuin tänään. Täytyi ottaa ihan kamera käteen ja räpsiä kuvia. Eihän nuo mun ottamat kuvat, vähäisellä kamerallani otetut ole verrattavissa niihin väreihin ja tunnelmiin, jotka todellisuudessa värittivät taivaan ja mieleni, mutta antavat jonkinlaisen käsityksen  hetkestä kuitenkin.

Innostavia, mukavia hetkiä toivottelenpi. Olkoon tuuli myötäinen.

Pientä päivitystä!

On hieman mennyt aikaa ajatellessa, päivät ohi päivitelless. Kesä kauneimmillaan ja kuumimmillaan. Hellettä on riittänyt. Toiselle se on auvoa, toiselle - no, ehkä ei niin auvoista. 

Talvipakkasilla kaipaa kesän lämpöä, tällaisena uuvuttavan, seisovan helteisenä päivänä kaipaa hieman viilennystä. Onnellisia ne, jotka pääsevät viettämään päivää rantamaille. Minäkin parina päivänä olin niin onnellinen, että pääsin järven ihanaan syleilyyn ja kylläpä se tekikin hyvää. 

Tykkäisin uida enemmänkin, jos mahdollisuuksia olisi, erityisesti näin kesäisin ja nimenomaan järvessä. Uimahalliuinti ei ole läheskään samanveroista.

Talvi on takana ja opiskelutkin toistaiseksi. Syksy meni mukavan kivuttomasti, mutta kevätpuolella, kun on talvi ja luntakin yllin kyllin olikin sitten vähän toista kipujenkin suhteen. Toisaalta opiskeluaika oli kaikista rasittavuuksistaan huolimatta antoisaa ja suunnitelmissa, toiveissa on, että  voisin taas ensi vuonna jatkaa - ihan vain omaksi iloksi ja hyvinvoinniksi. 

Opiskeluaikana opistolla asuessani söin kolmesti päivässä ja monipuolisemmin kuin kotosalla ja laihduin seitsemän kiloa. No, ehkä sitä liikuntaakin tuli hieman enemmän - kävelyaskelia päivän mittaan otettua. Nyt kotona syön vain kerran päivässä enkä niin monipuolisesti ja olen taas alkanut lihoa. Se oli niin helppoa opiskelupaikkakunnalla astua vain valmiiseen pöytään, ei tarvinnut miettiä, mitä laittaa, mitä ostaa ja miten saa ostokset kotiin. Täällä omissa oloissa on ihan toista, sitä laittaa sitä, mikä on helpointa ja minkä helpoiten saa kotiin kannettua.

Kevään mittaan minulla on ollut aika lailla huimausta. Verikokeet olivat ainakin ihan hyvät, kun kesän alussa kävin lääkärissä. Mitä lie suolanpuutetta, niskaongelmia olleet. Onneksi ei nyt ole  ollut vähään aikaan sitä ongelmaa.

Opiskelukevään päätökseksi kävimme kurssilaiset yhdessä keilaamassa. Se oli ihan kivaa. Olisin ottanut kaikkein kevyimmän keilapallon, mutta kuinkas kävikään. Yliojentuvat sormeni jumittuivat reikiin ja ajatellessani, että lentäisin keilapallon mukana pitkin rataa, kun sormet eivät irtoaisikaan pallosta heittäessä sai minut päätymään seuraavaan kokoluokkaan. No, onnistuin minä sitten sen yhden täyskaadon ilokseni heittämään. Vähän mietin, miten keilaaminen mahtaa vaikuttaa olkapäihini, ja käsivarsiini, mutta eivät ne ihmeemmin kipeytyneet, päinvastoin, minusta tuntui, että keilaaminen tekisi hyvää niskaongelmilleni - mene ja tiedä. Ainakaan ei tälle harrastukselle ole juurikaan mahdollisuuksia jatkossa. Ei sillä - kyllä minä sitten myöhemmin huomasin, että minulle oli tullut melkoisen reilu mustelma toisen käden olkavarteen.

Liikuntaa siis tarvitsi saada. Toisaalta jalkakivut laittavat laittavat helteiden lisäksi rajoja. Mitä tässä kevään mittaan myös ihmettelin oli se, että minulta meni kahdet kengät  hajalle ihan parin viikon käytön jälkeen, toiset ihan parissa päivässä. No, eivät ne uusia kenkiä olleet, mutta silti. Tosta noin vain pohjallinen poikki. Olen hieman miettinyt askellustani, sen sisäsyrjäukkovarvaspainotteista kulutuspintaa...

--

Vastapainoksi arjen ongelmille oli tässä taannoin taideleirillä Vilppulan evankelistakodilla. Tämä oli neljäs vuosi, kun kyseinen tapahtuma järjestettiin ja eihän sieltä voi olla pois, jos mahdollisuus on taiteilemaan lähteä. Akvarellimaalausta viitenä päivänä viikossa säiden suosiessa mukavasti.

Minun maalailuni on sellaista haparoivaa etsintää värien käytön ja silmä-käsi -yhteistyön suhteen. Sitä vastoin, että pitäisi miettiä pensselin asentoa suhteessa värin leviämiseen minä annan mennä ja hujautan väriä ja vettä vähän liikaakin. Muutama töherrys sitä sitten meneekin suoraan roskakoriin. Sain minä kuitenkin muutaman ihan mukavanoloisen ja silmää miellyttävän tuloksenkin aikaan. Tässä yksi, joka tosin ei ole parhaimmasta päästä, mutta sopii mielestäni kuvaamaan tätä helteistä olotilaa. Maalaaminen ja askarteeleminen, käsillä tekeminen on kyllä todella hyvää terapiaa.

No, eipä tässä tämän kummempia, mukavaa kesän jatkoa vaan kaikille ja hyvää mieltä ja oloa. Nautitaan ja lepäillään!

Uuden Vuoden aattona!

Niin kuin lumi sulaaa lämmössä päivän

tai putoaa pois harteilta puiden

kun tuuli sitä ravistelee

niin vierivät  päivät

kunnes ne tulevat päätökseen.

Ja aika kulkee kulkuaan

ja tulee uusi päivä ja uudet vuodet.

Uudet säät ja uudet tuulet.

Tämä syksy on mennyt opiskellessa omaksi iloksi ja hyvinvoinniksi. Aika elokuulta joulukuulle on mennyt äkkiä ja sutjakkaasti. No, yhden viikon olin kipeänä, tuli antibiootttikuuria ja ongelmia niiden kanssa, mutta muuten - syksy on ollut todellakin antoisa ja erinomaisen hieno.

Opiskelusta sen verran, että se on tuonut toki omat haasteensa. Otetaan esimerkiksi se,että on joutunut muutamiakin esseitä kirjoittamaan ja niitä varten plaraamaan erinäisiä kirjoja, pohtimaan ja miettimään, mikä on oleellista ja minkä näkökannan tähän nyt ottaisi. Olen huomannut, että minussa on aimo annos kilpailuhenkisyyttä (vaikka eihän tässä nyt kilpailemisesta ole kyse) ja erittäinkin minä olen täydellisyyden tavoittelija. No, esseet ja muut tehtävät ovat menneet keskinkertaisen hyvin, välillä hieman odotusten alle ja välillä vähän paremmin. Voin siis olla taytyväinen siihen, että aika ajoin esiintyvistä muistikatkoksista ja 'lyhytsuiluista' huolimatta en ole tehnyt itseäni naurunalaiseksi lähtiessäni tähän hommaan. 

Näkemyksiä ja ajattelutapaa on myös ravisteltu. Kuinka paljon ne on muuttuneet on taas asia erikseen. 

Mikä yllätti minut myönteisesti syyskauden päätteyssä oli se, että olen laihtunut neljä kiloa. Näin yksin eläjänä olen yleensä syönyt vain kerran päivässä, Aamulla juon kahvia ja sen kanssa Digestiven tai vastaavan. Päivällä voin juoda kahvia tai teetä ja ottaa voileivän tai jotain hyvää. Syksyn aikana opistolla ollessa olen syönyt kahdesti päivässä plus aamupalan (paitsi viikonloppuisin), eli paljon enemmän ja ehkä monipuolisemmin. Siksi tuo laihtuminen yllättikin. Tosin mietin päivän aikana otettuja askelia. Ehkä niitä on syksyn aikana tullut enemmän, koska on joutunut siirtymään eri tiloista ja rakennuksesta toiseen. Kotioloissa ei ehkä tule  liikuttua yhtä paljon - en tiedä.

Niin tai näin, niin huomasin, että voin paljon paremmin opistolla ollessani kuin täällä omalla kämpälläni ja omalla seudullani. Kipujakaan ei ole ollut ihan yhtä paljon. Lomillakin, kun on lähtenyt kaupoille niin on huomannut että kävely on ihan erilaista ja varovaisempaa ja uuvuttavampaa. Kummalista - eikö vain!? Ehkä se on se, että opistolla ei ole tarvinnut miettiä ostoksia, ottanut vain vastaan. Stressittömämpääkö? Sitä en tiedä, sillä kyllä opistollakin omat stressitekijänsä on. Miten saa rahat riittämään ja niin päin pois. Sinänsä on mielenkiintoista miettiä, onko paikkakunnilla ja maasto-olosuhteilla vaikutusta ihmisen hyvinvointiin? Eiköhän se kuitenkin ole ihmisen sisäisestä olotilasta ehempi kiinni. Kun mieli voi hyvin ja saa raikkaita ja uudistavia virikkeitä niin kehokin voi hyvin.

No siis, syksy on mennyt todellakin hyvin.

Nyt - Uuden Vuoden alkaessa  on tarkoitukseni jatkaa vielä kevään ajan tätä  'hyvinvointiprojektiani'. Toivottavasti kevät menee yhtä sutjakkaasi ja hienosti kuin syksykin, sitä toivon.

Toivotan kaikille oikein hyvää ja siunattua alkavaa vuotta. 

Ettei aivan jäkälöityisi!

Kesä ohitse ja syksy edessä. Minulla myös uudenlaiset haasteet edessä. Aloitin kolmisen viikkoa sitten opiskelut IK-opiston Core1-kurssilla. Teologiaa tämä kai on syvimmältään, vaikka en minä kovin korkealle tähtää, hieman vain syvämmälle Raamatun maailmaan.

Mutta älkää pelätkö, ei tästä saarnaa tule.

Opiskeluun vaikutti myös halu haastaa itsensä, ettei aivan jäkälöityisi. Ja kyllä sitä haastetta onkin ihan riittämiin eteen tullut.

Ennen kuin laitoin hakemustakaan täytyi kuitenkin ottaa selvää, miten asia vaikuttaa eläkkeeseen. Minähän olen työkyvyttömyyseläkkeellä. No, eläkkeellä saa opiskella, mutta jos valmistuu uuteen ammattiin, niin sitten tulee vastaan kysymys, onko työkyvytön tähän uuteen ammattiin. Siis ei hätiä mitään. Minun opiskeluni ei valmista ammattiin eikä vaikuta työkykyyn. Opiskelen lähinnä omaksi iloksi ja aivoterveyden hyvinvoinniksi.

Nyt on sitten aivokoppaa tuuletettu ja yritetty saada vireäksi. Esseitä pitäisi kirjoitella ja pohtimista riittää. Onhan siinä omat ongelmansa ja rasitteensa, mutta on omat ilonsakin. Katsotaan nyt miten suoriudun vai siirrynkö ihan vain kuunteluoppilaaksi sen kummempiin kansanopistotodistuksiin tähtäämättä.

..

Paitsi aivovireyttä rasittaa opiskelu ja toiminta myös kroppaa. Opiskeluun kuului myös taannoin eräässä nuortentapahtumassa auttaminen talkoolaisena. Olin kaksi ja puoli päivää siivous- ja tiskaushommissa. Vaikka se tuntimäärä ei ylen suuri ollut, niin kyllä se kivisti niskassa ja hartioissa ja jaloissakin. Tuloksena taalkootyöstä oli komeat mustelmat käsissä ja jaloissakin useampia pienempiä ja suurempia mustelmia. Erityisesti nämä käsimustelmat minua hämmästyttivät, miten voi tiskaamisesta ja pöytien pyyhkimisestä, lattian luuttuamisesta tulla tuollaista jälkeä, varsinkaan, kun ei ole kolhinut itseään mitään, ainoastaan rasittanut eli väsyttänyt itseään pienellä työllä.

Että tälllaisia kuulumisia tänne päin.

Ai niin, voisin vielä mainita siitä, kun viimeksi kirjoitin siitä jalassa olevasta oudosta lommosta. Mikä lie lommo ollut, ei sitä ainkaan nyt näy. Opiskelun ekapäivänä, kun tuli kävelyä aika paljonkin, olivat jalkani tosi tosi kipeät, sitten seuraavina päivinä askel oli tosi keveä, ei mitään ongelmaa ja kipua, kunnes tuli tuo talkoohommajuttu, jolloin pahimpana päivänä en pystynyt ottamaan yhtään ylimääräistä askelta. Nyt sitten jalat ovat taas kipuilevat, ei niinkään päivisin, mutta makuulla ollessa niissä on kramppeja, mutta eiköhän se siitä. Ultraäänessähän kävin ja siinä ei mitään ollut. 

Mutta siis siitä, kun jouduin vaihtamaan lääkäriä ja sen hyvän lääkärin löytäminen on vaikeaa. Nyt tuntuu, etttä olen sellaisen löytänyt. Minua mietitytti, kun se lääkäri, jolla kävin lupasi soittaa minulle lomiensa jälkeen. Mietin, soittaako hän ihan omia aikojaan, ilman, että minun täytyy varata soittoaikaa. Viikot kului ja ajattelin, että no, ei  hän varmaan soita. Että olen ymmärtänyt väärin ja pitää itse varata aika, jos on tarpeen, mutta yllätyksekseni eräänä ilta hän sitten soittikin. Olin iloisesti yllättynyt. Hän kysyi vointia, kun oli jäänyt huolestuneeksi minun korkeasta sydämen sykkeestä.  Sanoin, että ei minulla tällä hetkellä ole mitään ongelmia, että olo on ihan hyvä eikä sykekään ole korkea ollut kotimittauksissa ja etttä jos on tarpeen varaan uuden ajan. Että sellaista. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan tarvitsi lääkäreissä juosta. Tosin minua yhtenä päivänä huimasi aika pahasti, mutta se meni onneksi ohi, kun otti suolaista.

Aurinko paistaa ja taivas on sininen, ainakin täällä tätä naputtaessani. Aurinkoa ja sinistä taivasta toivotan teillekin, hyviä vointeja!