Mitä seurasikaan, kun uskaltautui!

On aamu. Aurinko paistaa ihanasti siniseltä taivaalta. Elokuun lempeä valo siilautuu puiden takaa. Varhaisen aamun viileys alkaa pikku hiljaa etääntyä lämmön ja helteen tieltä. Kesäsäätähän tämä heinäkuun sateiden jälkeen, silti syksyn kirpeys on jo aisittavissa. Elämä kulkee kulkuaan. 

Tänään oli varhainen nousu, tai no, minulle aamu-uniselle varhainen. Heräsin jo ennen kellonsoittoa. Kello oli pistetty herättämään, koska olin tilannut ajan verikokeisiin. 

Viimeksi kirjoittaessani pohdin aloittaako vai eikö aloittaa verenpainelääkettä? Kas siinäpä oli pulma. Koska yli sadan huitelevat alapaineet kuitenkin mietityttivät yhtä lailla, päätin aloittaa lääkityksen ja mitä siitä sitten seurasikaan? 

Seitsemän päivää käytin lääkettä säännöllisesti ja sain: 

- Tihentyneen pulssin

- yleisen huonovointisuuden lisääntymisen

- r uokahaluttomuuden

- alavireisyyden

- yskän

. päänsäryn

- hengästyneisyyden

- lisääntyneen hikoilun

- väsymyksen

- sydämen rytminmuutoksia

- ihottumaa,

josta olen hieman epävarma, mutta taipuvainen  ajattelemaan, että johtui lääkkeestä, koska on alkanut kadota lääkkeenlopettamisen myötä. 

Yhtenä ilta seisoessani eräässä tilaisuudessa olisin kaatunut (sydämen "heittäessä kuperkeikkaa"), ellen olisi saanut tukea edessä olevasta selkänojasta ja viimeinen pisara oli täydellinen rasituksensiedon katoaminen jo vähäisessä askaressa. 

Tällöin  soitin terveyskeskukseen ja sain soittoajan lääkärille (eri lääkäri kuin se, joka oli lääkkeen määrännyt), jonka kanssa sovimme, että jätän lääkkeen ja katson uuden lääkärinajantarpeen käytyäni verikokeissa. 

Lääkkkeen poisjättämisen jälkeen olo on kohentunut, joskin huimausta on edelleen ja verenpainekin heittelee. 

Tänään kävin sitten verikokeissa. Eipä niissä ole koskaan oikein mitään erityistä ollut, saa nyt sitten nähdä, miten käy nyt. Jotain helpotusta kuitenkin tuohon jatkuvaan huimauksentunteeseen olisi hyvä saada. Siltä lääkäriltä, jolla siis viimeksi kävin en kuitenkaan suuria odota. Hänen kirjoittamansa epikriisi mietityttää, sillä siinä oli lause, joka ei vastaa minun näkemystäni käynnistä, sillä en millään muista, että hän olisi "auskultoinut sydäntäni". Voiko ihmiseltä todella jäädä sellainen  huomioimatta? Mietin, kirjoittaako asiasta kyseiselle  lääkärille, mutta siinä olisi minun sana lääkärinsanaa vastaan ja saisi ehkä muistihäiriöisen leiman. Kyllähän minulla muistihäiriöitä on, mutta olisiko minulta todella mennyt muisti stetoskoopin kosketuksesta? Muistan kyllä hyvin selkeästi neurologisen statuksen testauksen. 

Olen siis taipuvainen jättämään asian omaan arvoonsa, vaikka se jäytääkin luottamuksen pohjaa. Jos siis pitäisi uudestaan tilata lääkärinaikaa, niin mitä tehdä? Mistä löytää lääkäri, johon voisi  luottaa? Kaiken kaikkiaan on parasta, kun ei pohdi asioita niin sairauskeskeisesti. Pääasiahan on että selviää kustakin päivästä ja pystyy jopa nauttimaan olostaan ja elostaan. 

Kuitenkin kaikitenkin, vaikka mielenkiintoisia asioita elämään mahtuu, olisi niin ihanaa, kun voisi elvyttää voimansa uuteen kukoistukseen. On niin ristiriitaista, kun mieli ja keho eivät kulje tasatahtia.

Uskaltaa - ei uskalla!

On ollut vähän huono olo viime aikoina, huimausta ja erilaisia tuntemuksia, kuten tikkuilua jalkaterässä ja silmäluomessa. Välillä on kuin joku puraisisi jalasta oikein kunnolla tai kuin muurahaisia kulkisi iholla. Toinen silmäluomi on aika ajoin tuntunut omituiselta. Olen miettinyt ja pohtinut, pitäisiköhän tästä tllata lääkärinaikaa? Ongelma vain on se, että tuttu, turvallinen lääkärini, johon luotin ja jonka tiesin paneutuvan asioihin on siirtynyt toisiin tehtäviin ja edessä olisi taas uuden hyvän lääkärin löytäminen, eikä se ole mikään helppo tehtävä, kun kyseessä on paikallinen terveyskeskus ja itsellä kaksi harvinaista tekijää hämmentämässä asioita. 

Olisin varmasti jäänyt pohtimaan asiaa edelleenkin, jos ei verenpaineeni olisi pompahtanut hieman liian korkeaksi. Alapaine useamman kerran yli sadan ja hutero olo sai  minut lopulta soittamaan ja sainkin ajan soittoa seuraavalle aamulle. 

Se yö sitä aamua vasten oli aivan hirveä. Ei oikein saanut nukuttua, ja heräsin aamuyöstä nukahtaakseni hetkeksi uudelleen. En oikein osaa kuvata tunnelmia tuona yönä. Lieneekö lääkärikäynti vaikuttanut vai kivut ja yleinen  huonovointisuus, mene ja tiedä, mutta yö oli pitkään aikaan pahin mahdollinen. 

Ja mikä oli lopputulos? Aamulla menin lääkäriin. Kerroin oireista. Lääkäri teki yleisen neurologisen statuksen, mutta sanoi sitten, että ei oikein keksi yhdistävää tekijää oireilleni. Huimauksen oletti johtuvan niskasta, mikä voi olla mahdollista, koska niska on tosi ongelmallinen, mutta mitään neuvoja ja apuja ei tähän antanut.

Verenpaineeseen sen sijaan kiinnitti huomiota ja määräisi lääkityksen. Sivuvaikutuksista kysyessä mainitsi sen yleisimmän - yskän, jonka pitäisi mennä ohitse kuuukauden käytön jälkeen.

Oletin, että määräisi saman tien joitain verikokeita, kun edellisistä on jo aikaa, mutta ei. Tosin se verenpainelääke vaatii turvallisuuskokeita, joten kirjoitti kuitenkin lähetteen verikokeisiin kuukauden kuluttua.n

No, verenpaineen takiahan sinne menin ensisijaisesti, mutta odoitin kyllä hieman parempaa terveydentilan tutkimista muutoinkin kuin noiden ihotuntemusten ja verenpaineen osalta, mutta ei. 

Nyt sitten olen miettinyt tuon verenpainelääkityksen aloittamista. Minulla on se  tapa, että ennen kuin aloitan mitään lääkettä, luen tarkkaan, mitä se sisältää ja mitkä on sivuvaikutukset ja pohdin hyöty-haitta -suhdetta ja todennäköisyyttä, että juuri minä saisin tuon tai tuon haittavaikutuksen tai jonkin ennen mainitsemattoman reaktion. 

Tämän kyseisen verenpainelääkkeen haittavaikutuslista oli pitkä ja sisälsi sellaisia seikkoja, jotka todella sai aiempien kokemusten nojalla mietteliääksi, ja tulos oli, että en todellakaan taida uskaltaa  tuota lääkettä aloittaa. Minun kokemuksellani voisi hyvinkin käydä niin, että parin pillerin nieltyäni joudun kuitenkin heittämään loput menemään, eikä minua yhtään innosta ostaa lääkettä, jos on pienikin mahdollisuus, että ne rahat on "harakoille heitettyä". 

Mutta mitä tehdä? Ilmeisesti täytyy vähentää suolankäyttöä. Minulla vain on armoton suolannälkä, mikä sekin on hieman ristiriitaista. Suolaisen syöminen kohentaa vointia, mutta suola on pahaksi verenpaineelle.

Lopulta tässä ei voi kuin käyttää tervettä harkintaa. LIsätä liikuntaa, monipuolistaa sen, minkä pystyy ja ehkä joskus, jossain vaiheessa, jos on tarvis, löytää sellainen lääkitys, jonka uskaltaa aloittaa. Kun ensin löytäisi sellaisen lääkärin, jonka kanssa voisi näitä asioita luottamuksella pohtia ilman, että tulisi väheksytyksi.

Nyt se on melkoinen kysymysmerkki ja kovin herkästi en lääkäriin kyllä lähde. 

Toisaalta, uskaltaako, vai ei uskalla? Sitä pohdin nytkin, kun verenpaine  huitelee lukemissa136/101. Kumpi on suurempi riski, verenpaine vai lääkekokeilu?

Mietteitä näitä, syksyn säitä!

Eilen oli kylmää ja koleaa. Täytyi kuitenkin uskaltautua ulos ja lähteä asioille - pankkiin, KELA:aan. Vastatuuleen kävely kauheaa. Hrr! Taitaa olla talvi tulossa. Pakkaset jo nipistelee poskipäitä ja huuruttaa ruohonkorsia. Tänään paistaa aurinko. Ihanan sininen taivas ja kultaisena hehkuvat puista varisseiden lehtien kasat pihamaalla. Niin vaihtelee olo ja elämä.

---

Neljä antibioottikuuria takana, nyt pitäisi syödä puoli vuotta estolääkitystä. Ei oikein innostaisi. Olen kurkkua myöten täynnä antibiootteja.

...

Kokeilin tässä taannoin magnesiumia jalkakramppeihin. Sain reseptin Emgesanista! Kyllähän se vei ne varvaskrampit ja suonenvedot, mutta... viikon kun söin, niin alkoi se neljäs antibioottikuuritarve ja kamalat selkäsäryt. Mietin mahtoiko Emgesan vaikuttaa jotenkin munuaisiin enkä ole uskaltanut kokeilla uudestaan. Nyt onkin sitten taas krampit lisääntymässä... On se taiteileminen  näiden lääkkeiden kanssa.

----

Taiteilemista on myös tukihakemusviidakossa vaeltelu. Hain viime vuonna eläkkeensaajan hoitotukea, jota myönnettiinkin. Kun vuosittaiset menot terveydenhoidon suhteen kuitenkin vaihtelevat halusin tukea vain takautuvasti. Nyt pitäisi tehdä uusi hakemus, kun menot ovat sitä luokkaa, että voisi ehkä jotain saadakin - takautuvasti taaskin, kun en tiedä, miksi ne tulevaisuudessa muodostuu. Minulla kun ei ole säännöllisiä menoja, vaan asiat tuppaa kasaantumaan, joskus menee pitkä aika, ettei ole juurikaan erityismenoja, sitten tulee kertarysäyksellä suuremmat menoerät.

Sen hakemuksen kirjoittaminen vain on niin vaikeaa, saada ajatukset kasaan ja sanat järkevään muotoon ja sitten se liitteiden haaliminen. No, asioihin kai täytyy  vain tarttua, että ne saisi tehtyä. Helppo sanoa, mutta ei aina niin yksinkertaista.