Mitä seurasikaan, kun uskaltautui!

On aamu. Aurinko paistaa ihanasti siniseltä taivaalta. Elokuun lempeä valo siilautuu puiden takaa. Varhaisen aamun viileys alkaa pikku hiljaa etääntyä lämmön ja helteen tieltä. Kesäsäätähän tämä heinäkuun sateiden jälkeen, silti syksyn kirpeys on jo aisittavissa. Elämä kulkee kulkuaan. 

Tänään oli varhainen nousu, tai no, minulle aamu-uniselle varhainen. Heräsin jo ennen kellonsoittoa. Kello oli pistetty herättämään, koska olin tilannut ajan verikokeisiin. 

Viimeksi kirjoittaessani pohdin aloittaako vai eikö aloittaa verenpainelääkettä? Kas siinäpä oli pulma. Koska yli sadan huitelevat alapaineet kuitenkin mietityttivät yhtä lailla, päätin aloittaa lääkityksen ja mitä siitä sitten seurasikaan? 

Seitsemän päivää käytin lääkettä säännöllisesti ja sain: 

- Tihentyneen pulssin

- yleisen huonovointisuuden lisääntymisen

- r uokahaluttomuuden

- alavireisyyden

- yskän

. päänsäryn

- hengästyneisyyden

- lisääntyneen hikoilun

- väsymyksen

- sydämen rytminmuutoksia

- ihottumaa,

josta olen hieman epävarma, mutta taipuvainen  ajattelemaan, että johtui lääkkeestä, koska on alkanut kadota lääkkeenlopettamisen myötä. 

Yhtenä ilta seisoessani eräässä tilaisuudessa olisin kaatunut (sydämen "heittäessä kuperkeikkaa"), ellen olisi saanut tukea edessä olevasta selkänojasta ja viimeinen pisara oli täydellinen rasituksensiedon katoaminen jo vähäisessä askaressa. 

Tällöin  soitin terveyskeskukseen ja sain soittoajan lääkärille (eri lääkäri kuin se, joka oli lääkkeen määrännyt), jonka kanssa sovimme, että jätän lääkkeen ja katson uuden lääkärinajantarpeen käytyäni verikokeissa. 

Lääkkkeen poisjättämisen jälkeen olo on kohentunut, joskin huimausta on edelleen ja verenpainekin heittelee. 

Tänään kävin sitten verikokeissa. Eipä niissä ole koskaan oikein mitään erityistä ollut, saa nyt sitten nähdä, miten käy nyt. Jotain helpotusta kuitenkin tuohon jatkuvaan huimauksentunteeseen olisi hyvä saada. Siltä lääkäriltä, jolla siis viimeksi kävin en kuitenkaan suuria odota. Hänen kirjoittamansa epikriisi mietityttää, sillä siinä oli lause, joka ei vastaa minun näkemystäni käynnistä, sillä en millään muista, että hän olisi "auskultoinut sydäntäni". Voiko ihmiseltä todella jäädä sellainen  huomioimatta? Mietin, kirjoittaako asiasta kyseiselle  lääkärille, mutta siinä olisi minun sana lääkärinsanaa vastaan ja saisi ehkä muistihäiriöisen leiman. Kyllähän minulla muistihäiriöitä on, mutta olisiko minulta todella mennyt muisti stetoskoopin kosketuksesta? Muistan kyllä hyvin selkeästi neurologisen statuksen testauksen. 

Olen siis taipuvainen jättämään asian omaan arvoonsa, vaikka se jäytääkin luottamuksen pohjaa. Jos siis pitäisi uudestaan tilata lääkärinaikaa, niin mitä tehdä? Mistä löytää lääkäri, johon voisi  luottaa? Kaiken kaikkiaan on parasta, kun ei pohdi asioita niin sairauskeskeisesti. Pääasiahan on että selviää kustakin päivästä ja pystyy jopa nauttimaan olostaan ja elostaan. 

Kuitenkin kaikitenkin, vaikka mielenkiintoisia asioita elämään mahtuu, olisi niin ihanaa, kun voisi elvyttää voimansa uuteen kukoistukseen. On niin ristiriitaista, kun mieli ja keho eivät kulje tasatahtia.