Uskaltaa - ei uskalla!

On ollut vähän huono olo viime aikoina, huimausta ja erilaisia tuntemuksia, kuten tikkuilua jalkaterässä ja silmäluomessa. Välillä on kuin joku puraisisi jalasta oikein kunnolla tai kuin muurahaisia kulkisi iholla. Toinen silmäluomi on aika ajoin tuntunut omituiselta. Olen miettinyt ja pohtinut, pitäisiköhän tästä tllata lääkärinaikaa? Ongelma vain on se, että tuttu, turvallinen lääkärini, johon luotin ja jonka tiesin paneutuvan asioihin on siirtynyt toisiin tehtäviin ja edessä olisi taas uuden hyvän lääkärin löytäminen, eikä se ole mikään helppo tehtävä, kun kyseessä on paikallinen terveyskeskus ja itsellä kaksi harvinaista tekijää hämmentämässä asioita. 

Olisin varmasti jäänyt pohtimaan asiaa edelleenkin, jos ei verenpaineeni olisi pompahtanut hieman liian korkeaksi. Alapaine useamman kerran yli sadan ja hutero olo sai  minut lopulta soittamaan ja sainkin ajan soittoa seuraavalle aamulle. 

Se yö sitä aamua vasten oli aivan hirveä. Ei oikein saanut nukuttua, ja heräsin aamuyöstä nukahtaakseni hetkeksi uudelleen. En oikein osaa kuvata tunnelmia tuona yönä. Lieneekö lääkärikäynti vaikuttanut vai kivut ja yleinen  huonovointisuus, mene ja tiedä, mutta yö oli pitkään aikaan pahin mahdollinen. 

Ja mikä oli lopputulos? Aamulla menin lääkäriin. Kerroin oireista. Lääkäri teki yleisen neurologisen statuksen, mutta sanoi sitten, että ei oikein keksi yhdistävää tekijää oireilleni. Huimauksen oletti johtuvan niskasta, mikä voi olla mahdollista, koska niska on tosi ongelmallinen, mutta mitään neuvoja ja apuja ei tähän antanut.

Verenpaineeseen sen sijaan kiinnitti huomiota ja määräisi lääkityksen. Sivuvaikutuksista kysyessä mainitsi sen yleisimmän - yskän, jonka pitäisi mennä ohitse kuuukauden käytön jälkeen.

Oletin, että määräisi saman tien joitain verikokeita, kun edellisistä on jo aikaa, mutta ei. Tosin se verenpainelääke vaatii turvallisuuskokeita, joten kirjoitti kuitenkin lähetteen verikokeisiin kuukauden kuluttua.n

No, verenpaineen takiahan sinne menin ensisijaisesti, mutta odoitin kyllä hieman parempaa terveydentilan tutkimista muutoinkin kuin noiden ihotuntemusten ja verenpaineen osalta, mutta ei. 

Nyt sitten olen miettinyt tuon verenpainelääkityksen aloittamista. Minulla on se  tapa, että ennen kuin aloitan mitään lääkettä, luen tarkkaan, mitä se sisältää ja mitkä on sivuvaikutukset ja pohdin hyöty-haitta -suhdetta ja todennäköisyyttä, että juuri minä saisin tuon tai tuon haittavaikutuksen tai jonkin ennen mainitsemattoman reaktion. 

Tämän kyseisen verenpainelääkkeen haittavaikutuslista oli pitkä ja sisälsi sellaisia seikkoja, jotka todella sai aiempien kokemusten nojalla mietteliääksi, ja tulos oli, että en todellakaan taida uskaltaa  tuota lääkettä aloittaa. Minun kokemuksellani voisi hyvinkin käydä niin, että parin pillerin nieltyäni joudun kuitenkin heittämään loput menemään, eikä minua yhtään innosta ostaa lääkettä, jos on pienikin mahdollisuus, että ne rahat on "harakoille heitettyä". 

Mutta mitä tehdä? Ilmeisesti täytyy vähentää suolankäyttöä. Minulla vain on armoton suolannälkä, mikä sekin on hieman ristiriitaista. Suolaisen syöminen kohentaa vointia, mutta suola on pahaksi verenpaineelle.

Lopulta tässä ei voi kuin käyttää tervettä harkintaa. LIsätä liikuntaa, monipuolistaa sen, minkä pystyy ja ehkä joskus, jossain vaiheessa, jos on tarvis, löytää sellainen lääkitys, jonka uskaltaa aloittaa. Kun ensin löytäisi sellaisen lääkärin, jonka kanssa voisi näitä asioita luottamuksella pohtia ilman, että tulisi väheksytyksi.

Nyt se on melkoinen kysymysmerkki ja kovin herkästi en lääkäriin kyllä lähde. 

Toisaalta, uskaltaako, vai ei uskalla? Sitä pohdin nytkin, kun verenpaine  huitelee lukemissa136/101. Kumpi on suurempi riski, verenpaine vai lääkekokeilu?