Uuden Vuoden aattona!

Niin kuin lumi sulaaa lämmössä päivän

tai putoaa pois harteilta puiden

kun tuuli sitä ravistelee

niin vierivät  päivät

kunnes ne tulevat päätökseen.

Ja aika kulkee kulkuaan

ja tulee uusi päivä ja uudet vuodet.

Uudet säät ja uudet tuulet.

Tämä syksy on mennyt opiskellessa omaksi iloksi ja hyvinvoinniksi. Aika elokuulta joulukuulle on mennyt äkkiä ja sutjakkaasti. No, yhden viikon olin kipeänä, tuli antibiootttikuuria ja ongelmia niiden kanssa, mutta muuten - syksy on ollut todellakin antoisa ja erinomaisen hieno.

Opiskelusta sen verran, että se on tuonut toki omat haasteensa. Otetaan esimerkiksi se,että on joutunut muutamiakin esseitä kirjoittamaan ja niitä varten plaraamaan erinäisiä kirjoja, pohtimaan ja miettimään, mikä on oleellista ja minkä näkökannan tähän nyt ottaisi. Olen huomannut, että minussa on aimo annos kilpailuhenkisyyttä (vaikka eihän tässä nyt kilpailemisesta ole kyse) ja erittäinkin minä olen täydellisyyden tavoittelija. No, esseet ja muut tehtävät ovat menneet keskinkertaisen hyvin, välillä hieman odotusten alle ja välillä vähän paremmin. Voin siis olla taytyväinen siihen, että aika ajoin esiintyvistä muistikatkoksista ja 'lyhytsuiluista' huolimatta en ole tehnyt itseäni naurunalaiseksi lähtiessäni tähän hommaan. 

Näkemyksiä ja ajattelutapaa on myös ravisteltu. Kuinka paljon ne on muuttuneet on taas asia erikseen. 

Mikä yllätti minut myönteisesti syyskauden päätteyssä oli se, että olen laihtunut neljä kiloa. Näin yksin eläjänä olen yleensä syönyt vain kerran päivässä, Aamulla juon kahvia ja sen kanssa Digestiven tai vastaavan. Päivällä voin juoda kahvia tai teetä ja ottaa voileivän tai jotain hyvää. Syksyn aikana opistolla ollessa olen syönyt kahdesti päivässä plus aamupalan (paitsi viikonloppuisin), eli paljon enemmän ja ehkä monipuolisemmin. Siksi tuo laihtuminen yllättikin. Tosin mietin päivän aikana otettuja askelia. Ehkä niitä on syksyn aikana tullut enemmän, koska on joutunut siirtymään eri tiloista ja rakennuksesta toiseen. Kotioloissa ei ehkä tule  liikuttua yhtä paljon - en tiedä.

Niin tai näin, niin huomasin, että voin paljon paremmin opistolla ollessani kuin täällä omalla kämpälläni ja omalla seudullani. Kipujakaan ei ole ollut ihan yhtä paljon. Lomillakin, kun on lähtenyt kaupoille niin on huomannut että kävely on ihan erilaista ja varovaisempaa ja uuvuttavampaa. Kummalista - eikö vain!? Ehkä se on se, että opistolla ei ole tarvinnut miettiä ostoksia, ottanut vain vastaan. Stressittömämpääkö? Sitä en tiedä, sillä kyllä opistollakin omat stressitekijänsä on. Miten saa rahat riittämään ja niin päin pois. Sinänsä on mielenkiintoista miettiä, onko paikkakunnilla ja maasto-olosuhteilla vaikutusta ihmisen hyvinvointiin? Eiköhän se kuitenkin ole ihmisen sisäisestä olotilasta ehempi kiinni. Kun mieli voi hyvin ja saa raikkaita ja uudistavia virikkeitä niin kehokin voi hyvin.

No siis, syksy on mennyt todellakin hyvin.

Nyt - Uuden Vuoden alkaessa  on tarkoitukseni jatkaa vielä kevään ajan tätä  'hyvinvointiprojektiani'. Toivottavasti kevät menee yhtä sutjakkaasi ja hienosti kuin syksykin, sitä toivon.

Toivotan kaikille oikein hyvää ja siunattua alkavaa vuotta. 

Ettei aivan jäkälöityisi!

Kesä ohitse ja syksy edessä. Minulla myös uudenlaiset haasteet edessä. Aloitin kolmisen viikkoa sitten opiskelut IK-opiston Core1-kurssilla. Teologiaa tämä kai on syvimmältään, vaikka en minä kovin korkealle tähtää, hieman vain syvämmälle Raamatun maailmaan.

Mutta älkää pelätkö, ei tästä saarnaa tule.

Opiskeluun vaikutti myös halu haastaa itsensä, ettei aivan jäkälöityisi. Ja kyllä sitä haastetta onkin ihan riittämiin eteen tullut.

Ennen kuin laitoin hakemustakaan täytyi kuitenkin ottaa selvää, miten asia vaikuttaa eläkkeeseen. Minähän olen työkyvyttömyyseläkkeellä. No, eläkkeellä saa opiskella, mutta jos valmistuu uuteen ammattiin, niin sitten tulee vastaan kysymys, onko työkyvytön tähän uuteen ammattiin. Siis ei hätiä mitään. Minun opiskeluni ei valmista ammattiin eikä vaikuta työkykyyn. Opiskelen lähinnä omaksi iloksi ja aivoterveyden hyvinvoinniksi.

Nyt on sitten aivokoppaa tuuletettu ja yritetty saada vireäksi. Esseitä pitäisi kirjoitella ja pohtimista riittää. Onhan siinä omat ongelmansa ja rasitteensa, mutta on omat ilonsakin. Katsotaan nyt miten suoriudun vai siirrynkö ihan vain kuunteluoppilaaksi sen kummempiin kansanopistotodistuksiin tähtäämättä.

..

Paitsi aivovireyttä rasittaa opiskelu ja toiminta myös kroppaa. Opiskeluun kuului myös taannoin eräässä nuortentapahtumassa auttaminen talkoolaisena. Olin kaksi ja puoli päivää siivous- ja tiskaushommissa. Vaikka se tuntimäärä ei ylen suuri ollut, niin kyllä se kivisti niskassa ja hartioissa ja jaloissakin. Tuloksena taalkootyöstä oli komeat mustelmat käsissä ja jaloissakin useampia pienempiä ja suurempia mustelmia. Erityisesti nämä käsimustelmat minua hämmästyttivät, miten voi tiskaamisesta ja pöytien pyyhkimisestä, lattian luuttuamisesta tulla tuollaista jälkeä, varsinkaan, kun ei ole kolhinut itseään mitään, ainoastaan rasittanut eli väsyttänyt itseään pienellä työllä.

Että tälllaisia kuulumisia tänne päin.

Ai niin, voisin vielä mainita siitä, kun viimeksi kirjoitin siitä jalassa olevasta oudosta lommosta. Mikä lie lommo ollut, ei sitä ainkaan nyt näy. Opiskelun ekapäivänä, kun tuli kävelyä aika paljonkin, olivat jalkani tosi tosi kipeät, sitten seuraavina päivinä askel oli tosi keveä, ei mitään ongelmaa ja kipua, kunnes tuli tuo talkoohommajuttu, jolloin pahimpana päivänä en pystynyt ottamaan yhtään ylimääräistä askelta. Nyt sitten jalat ovat taas kipuilevat, ei niinkään päivisin, mutta makuulla ollessa niissä on kramppeja, mutta eiköhän se siitä. Ultraäänessähän kävin ja siinä ei mitään ollut. 

Mutta siis siitä, kun jouduin vaihtamaan lääkäriä ja sen hyvän lääkärin löytäminen on vaikeaa. Nyt tuntuu, etttä olen sellaisen löytänyt. Minua mietitytti, kun se lääkäri, jolla kävin lupasi soittaa minulle lomiensa jälkeen. Mietin, soittaako hän ihan omia aikojaan, ilman, että minun täytyy varata soittoaikaa. Viikot kului ja ajattelin, että no, ei  hän varmaan soita. Että olen ymmärtänyt väärin ja pitää itse varata aika, jos on tarpeen, mutta yllätyksekseni eräänä ilta hän sitten soittikin. Olin iloisesti yllättynyt. Hän kysyi vointia, kun oli jäänyt huolestuneeksi minun korkeasta sydämen sykkeestä.  Sanoin, että ei minulla tällä hetkellä ole mitään ongelmia, että olo on ihan hyvä eikä sykekään ole korkea ollut kotimittauksissa ja etttä jos on tarpeen varaan uuden ajan. Että sellaista. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan tarvitsi lääkäreissä juosta. Tosin minua yhtenä päivänä huimasi aika pahasti, mutta se meni onneksi ohi, kun otti suolaista.

Aurinko paistaa ja taivas on sininen, ainakin täällä tätä naputtaessani. Aurinkoa ja sinistä taivasta toivotan teillekin, hyviä vointeja!

Mustasukkaisuutta!

Kävin sitten ultraäänikuvauksessa. Kerroin kuvaavalle lääkärille mistä kiikastaa ja mikä mietityttää. Lääkärinainen tutki ja tulos oli, että suonet on avoimet ja ei ole mitään erityistä. Suonikohjuja on. Oli sitä mieltä, että madaltumat ja muut seikat voivat johtua rasvakudoksen epätasaisesta jakautumisesta sekä sidekudoksen koostumuksesta. 

Ostin sitten itselleni apteekista tukisukat. Minun on painehanskat auttaneet käsikipuihin, joskohan vastaavista olisi apua jalkakipuihinkin. Toivoa ainakin sopii. Katsotaan. Kovin vain on vaikea laittaa jalkahan näin tiukkoja sukkia, mutta mitäs minulla muuta olisi, kuin aikaa.

On se kumma!

On se kumma, miten voi olla niin vaikeaa tehdä asiansa ymmärretyksi! Kävin taannoin siis lääkärissä ja sain lähetteen jalan ultraäänikuvaukseen toteamuksella, etttä ei "siinä kyllä todennäköisesti mitään erityistä ole", mutta laitetaan nyt, kun asia huolestuttaa. No, jos ei nyt huolestuta, niin mietityttää kuitenkin ja kyllähän se tästä kuvastakin näkee, että vasemmassa jalassa on jotain erikoista verrattuna oikeaan paitsi nuo mustelmat, jotka sain viime viikolla ihan vain rasituksessa, kun kiipesin päivittäin korkeita ja jyrkkiä portaita.

Tosin puhuin lääkärikäynnillä vain nilkan/säären ulkolaidan madaltumasta, mutta tuossa kuvassa kyllä näkyy selkeästi myös sisälaidan madaltumaa ja lisäksi tuossa edessä tuntuu selkeästi kumma kolo, kun sormella painaa ja vetää ihoa pitkin.

Lääkäri lupasi soittaa minulle tutustuttaan taustatietoihin, mutta hän on nyt lomalla ja en tiedä, milloin ja jos hän soittaa. Jossain vaiheessa tuosta jalasta täytyy kyllä puhua uudelleen.

Ultraäänikuvaus on ensi maanantaina. En tiedä voiko silloin puhua kuvaavalle rtg-lääkärille tuosta laajemmin, hehän toimivat lähetteen mukaan, joka nyt taitaa kohdistua tuohon ulkolaitaan. No, katsotaan ja tuumitaan. Vielä jalat kantavat, mutta joskus kävely on yhtä tuskaa ja voimien katoamista. 

Sain myös lähetteen fysioterapiaan pakaralihasten venytysharjoitteita saamaan ja tulihan niitä. Tässä yksi esimerkki helpoimmasta harjoitteesta jota voi hyvin tehdä myös tietokoneen äärellä odottaessaan esim. sähköpostien latautumista tms. - niin sanotusti taukojumppana. Ei minua nyt todellakaan pakarat vaivaa, mutta hyvähän näitä on tehdä - ei siinä mitään.

Viime viikolla oli taideleirillä oppimassa vesivärimaalauksen hienouksia. Oli rentoa ja mukavaa yhdessäoloa ja luovuuden virtaa niiden rasittavien  rappujen vastapainona. Olisin ehkä voinut toivoa huonetta ilman kiipeilyä, mutta kävihän se kuntoilustakin. En halunnut suurennella asioita. Pilvistä ja sateista oli, joten maalasimme sisällä eikä uimisestakaan tullut mitään. Perjantaina sitten, kun leiri päättyi, niin aurinko tuli esiin ja minäkin heitin talviturkin menemään. Tosin se taisi mennä heti uudelleen päälle, kun niitä uimailmoja ja mahdollisuuksia ei taida nyt pahemmin olla. Uiminen on kuitenkin ainoa keino, millä jotenkin pystyn rentouttamaan olemustani. Uimahalliin on vaikea mennä, kallista touhua. Kesä ja järvet on siis parasta aikaa tässäkin suhteessa. No, voihan sitä  aina mennä suihkuun - rentouttaahan sekin.

Mukavaaa kesän jatkoa itse  kullenkin toivottelen.

Tuntemattoman edessä...!

Kesä! Mikä ihana vuodenaika. Kuinka olisikaan mukavaa nyt järveen pulahtaa. Päivä on ollut melkoinen katastrofi. Päätin pestä vaatteita ja pistin pyykkikoneen hurisemaan, ja sitten antauduin lukemaan kirjaa  - vaan äkkiä valuvan veden ääni oli hieman outo ja kun lähdin tarkistamaan tilannetta oli kauhistus suuri. Koko lattia oli veden vallassa. Apua! Olin unohtanut laittaa poistovesiputken paikoillaan ja vesi valui - ei viemäriin vaan asuntoon. Äkkiä ohjelma seis! Kaikki froteepyyhkeet ja muut vettäimevät tekstiilit esille ja vettä poistamaan. Oli siinä hommaa, mutta onneksi ei  tarvinnut apuvoimia pyytää. Nyt on lattia sanomalehtimattojen peitossa, että viimeisetkin kosteudet tulisi poistettua. Onneksi on vielä printti ja mainoslehdet ja onneksi niitä oli vielä viemättä pois. Että sellaista tänään.

---

Tiistaina kävin lääkärissä. Olin pitkään sitä miettinyt, kun oli lääkärinvaihdos edessä, kun aiempi luottolääkäri ei enää tee vastaanottotyötä. Kävelyvaikeudet kuitenkin oli sen verran pahentuneet  ja reseptiasiaakin oli, joten tuntematon oli edessä. Lääkäri ei sinänsä aivan tuntematon ollut. Nimeltä kyllä hänet tiesin ja hän poisti taannoin minulta luomenkin, mutta tuntematon silti ja tuntematon olin minäkin hänelle. En tiedä, mitä tuosta käynnistä ajattelisin? Toisaalta tuli tunne, että en taaskaan tullut ymmärretyksi. Olisin halunnut tietää enemmän luustoon liittyvistä seikoista kivun syynä, mutta hän huomioi vain yliliikkuvuuden ja nivelet syynä kävelyvaikeuksiin. Kyllähän ne osaltaan onkin. Joskus kävely sujuu ihan sutjakkaasti, sitten on päiviä jolloin nivelet menevät vinksin ja selkäkin sanoo yhteistyön poikki. Siinä sitten odotat, että paikat asettuisivat taas kohdilleen. 

Yliliikkuvien nivelien kanssa on vain tultava toimeen, niin kuin lääkärit ovat aina sanoneet, ja myös tämä, sanoi. Mutta mielestäni kaikkea ei pitäisi panna yliliikkuvuuden piikkiin. Eikä vanhenemisen tai ikääntymisen.

Lonkkavaivojen vuoksi sain lähetteen fysioterapiaan ajatuksella että kyseessä olisi pakaralihasten kiinnityskohdan vaiva. Olisi pistänyt siihen kortisonia, mutta minä en halunnut, kun olen kerran saanut kyynärpäähäni palovamman. Fysioterapia-aika pakaralihasten venyttely ja rentoutusohjeita saamaan, tuli kesäajan lomista huolimatta nopeasti. Olisin saanut sen jo alkavalle viikolle, mutta minulla on muuta hommaa viikolla ja aika siirtyi sitten seuraavalle viikolle.

Paitsi kävelyvaikeuksia ja lonkkakipuja minua mietityttää myös sääressä oleva lommo, joka on levinnyt. Sen suhteen tain lähetteen ultraääneen, vaikka lääkäri oli sitä mieltä, että ei siinä mitään erityistä ole. Sen ajan saaminen menee elokuulle ja aika täytyy itse tilata.

Toisaalta, vaikka siis tuntui siltä, että ei tullut oikein ymmärretyksi, niin ei tästä käynnistä kuitenkaan aivan kehno vaikutelma tullut. Lääkäri kiinnitti huomiota nopeaan sykkeeseen, joka oli luokkaa 125. Se oli minulle yllätys, sillä en tuntenut erityisesti, että sydän olisi pompottanut nopeaan. Täytyy seurata tuota leposykettä. Minulla kyllä on hieman korkea syke yleensäkin, mutta kyllä se levossa yleensä on ollut alle sadan luokkaa. 

Lääkäri sanoi lopuksi ottavansa selvää Ehlers-Danlosista, ja soittavansa minulle lomansa jälkeen, mikä on ihan myönteistä.

Kirjoitin aiemmin harmistuksestani, kun Ketorin 50 mg ei enää valmisteta. Ajattelin, että koko Ketorinin valmistus loppuisi ja laitoin sähköpostia lääketehtaalle. Sain sieltä vastauksen, että Ketorin 25 mg on edelleen saatavilla. Huokaisin helpotuksestani, sillä Ketorin on toiminut minulla hyvin. Pyysin siitä reseptin siten, että voisin ottaa 2 x 25 mg. Tämä lääkäri olisi varmaan kirjoittanut jotain vahvempaakin lääkettä, mutta minä en halua siirtyä vahvoihin lääkkeisiin, jos vähemmällä pärjää. Ehkä se kertoo jotain siitä, että asiat eivät kohdallani ole kovin hullusti vaikka toisaalta olen joutnut turvautumaan lääkkeeseen enemmän kuin aiemmin. Toisaalta lääkekokemukset ovat sellaiset, että en mielelläni lähde kokeilemaan tuntemattomia lääkkeitä. 

Katsotaan, katsotaan, eiköhän se tästä.

Ensi viikolla tiedossa hieman rennompaa ja antoisampaa meininkiä kuvataiteen parissa - odotan innolla.

Käväisinpä Tampereella tapaamassa vertaisia!

Lauantai 1. päivä huhtikuuta - Aprillipäivä. Pitkästä aikaa sain mahdollisuuden vertaistukitapaamiseen. Linja-autossa köröteltiin aamusella kohden Tamperetta ja Sampolan kirjaston neuvotteluhuonetta. Olin hieman tutkistellut Tampereen karttaa, että missä päin Tamperetta se mahtaneekaan sijaita ja pitäisikö ottaa taksi vai voisiko jäädä sopivalla pysäkillä pois ja olihan siinä lähellä pikalinjapysäkki - Kalevan kirkon lähellä. Bussista ulos astuessa oli pysäkillä onneksi ihmisiä, joilta kysyä neuvoa mihin suuntaan tässä pitäisi lähteä tallustamaan, kun ei ollut ihan suunnasta selvillä vieraspaikkakuntalainen ja siinähän se rakennus oli ihan näköetäisyydellä.

Vaan ilma ei ollut niin lämmin, hieman tihuutti. Montaa sataa metriä ei tarvinnut kävellä, vaan voimille se silti otti ihan tarpeeksi, se kävely. Suurikin se Sampola oli, kun lopulta pihalle saavuin. Mistähän täältä nyt sitten löytäisi oikean huoneen? Vahtimestarilta vain neuvoa kysymään ja löytyihän se vaksin ystävällisellä avustuksella. Reilu kymmenkunta meitä - hypermobiileja, yliliikkuvia edsikkoja, tietoa tukea etsiviä, kaipaavia -  vähin erin kokoontui, ei niin tilavaan huoneeseen, mutta sopu sijaa antoi. 

Parituntiseen vertaistukitapaamisen aluksi oli esitelmä Celia-kirjastosta, eli mahdollisuudesta sukeltaa kirjojen maailmaan kuuntelemalla kirjoja. Kirjasto on tarkoitettu kaikille, joilla lukeminen perinteisesti on tavalla tai toisella rajoittunutta. Kyllähän se minullakin on hieman vaikeutunut silmien takia eikä kirjan piteleminenkään käsissä aina niin helppoa ole, mutta toistaiseksi ainakin voin ilokseni lukea ihan fyysistä kirjaa. On kuitenkin hyvä, että tällaisia palveluja on tarjolla. Sampolan kirjaston virkailija esitteli myös joukon kirjoja, jotka tavalla tai toisella käsittelivät terveyttä tai näkymätöntä sairautta.  Itse kiinnostuin muutamista kirjoista, joita tosin en Sampolan kirjastosta voinut lainata, mutta voihan niitä kysyä vaikka kirjastoautolla kaukolainaksi, jos ei omasta kirjastosta löydy tai katsella, jos löytäisi vaikka antikvariliikkeestä, jos omaksi kiinnostaa hankkia. 

Loppuaika sitten kuluikin, kun Kajen opastuksella käytiin läpi EDS:n ja HSD:n uusia kriteerejä. Se, kuinka kauan kestää että Suomen lääkärit, jotka ovat tähänkin asti suhtautuneet hieman nihkeästi yliliikkuvien ongelmiin omaksuvat uudet kriteerit tai yleensä paneutuvat myös meidän ongelmiin, jotka vaihtelevat tyypistä ja henkilöstä riippuen hyvinkin moninaisesti. SEDY:n sivuilta löytyy koostetta. 

Ehkä pari tuntia tietopuolista vertaistukea ei ollut ihan sitä, mitä itse eniten kaipasin. Ei se toki hukkaan kulutettua aikaakaan ollut, mutta siihen vaivaan ja aikaan nähden, jota koin köryytellessäni bussissa ja junassa (paluumatka) odotin jotain enemmän. Mitä se olisi voinut olla - vaikea sanoa, jotain, josta olisin kostunut enempi, nyt aiheet olivat aika lailla tuttua jo ennestään. Ei silti, ihan mukava se oli välillä päästä näkemään muutakin kuin tuttuja kulmia.

Junaa odotellessa pistäydyin, kun muistin, että sellainenkin paikka rautatieasemalla on, Punnitse ja Säästä -pisteessä ostamasa jotain pientä maustetta arjen ruokavalioon. Mukaan lähti pieni pussillinen ruokosokeria, kuivattuja hedelmiä ja omenamehulla (olihan se omenamehua, niin minä ainakin luin) kostutettuja karpaloita. Njam! Jos olisi rahaa kuin roskaa niin ihan tuon myymälän takia tykkäisin pistäytyä Tampereella uudestaankin.

Väsyttävä mutta ihan mukava Aprillipäivä siis lopputulemana. Tässä vielä kiitokset ystävälliselle vertaiselle, joka tarjosi autokyydin Sampolasta rautatieasemalle. Ilman sitä olisin ollut ihmeissäni, miten selvitä kotia. 

Valoisaa kevättä! Kaipa ne ilmatkin tästä vielä lämpenevät, vaikka tällä hetkellä, ainakin täällä päin on sen verran kylmä, että asoinnit kaupungilla jää toiseen päivään.

Miksi kaikki hyvät ja tutut asiat pitää muuttaa...!

Alkoi särkylääkkeet olla vähissä ja ajattelin poiketa apteekissa. Mitä kuulinkaan. Ketorinia ei enää saanutkaan tuota käyttämääni 50 g:sta, eikä kai kohta koko lääkettä, paitsi ehkä käsikauppalääkkeenä pieninä annoksina. Ketorin on ollut miltei ainoa lääke, joka on minulla toiminut kunnolla kipulääkkeenä, ja nyt ei sitä enää sitten saisikaan. Kauhistuttaa mistä yhtä toimiva lääke tilalle? Tällä kertaa sain toisen valmistajan rinnakkaistuotteen, mutta mutta - kun kotona tutkin tuoteselostetta löysin siitä ainesosan, joka kyllä mietityttää: risiiniöljyn. Se, mitä risiiniöljystä luin ei yhtään rauhoittanut mieltä. Nyt mietin, olenko turhaan ostanut satsin lääkkeitä, jotka eivät ehkä sitten käykään, vaikka onkin ketoprofeenia niin kuin tuo Ketorinikin.

Sapiskaa minä tällaisista muutoksista annan.

Muutoksia on tullut viime aikoina muitakin. Uudet EDS-kriteerit julkistettiin taannoin ja täytyy sanoa, että tiukat on kriteerit, kun niitä tutkii ja omalle kohdalle sovittaa. Täyttyy - ei täyty -  täyttyy. Hmm. kyllä sitä asiantuntevuutta kaipaisi tässäkin asiassa myös tässä maassa ja omassa terveydenhuollossa. Että nähtäisiin muukin kuin yliliikkuvuus piirteenä.

Muutama viikko sitten oli armoton selkäkipu, jonka jatkumona tuli mieletön lonkkasärky. Pari viikkoa meni, ettei oikein pystynyt mihinkään. Ei istumaan, ei seisomaan, ei kävelemään eikä oikein makuullakaan olemaan. Olisin tilannut lääkärinajan, mutta luottolääkärille ei aikaa saanut eikä mieluista vaihtoehtoa löytynyt, joten päätin, että antaa olla. Seurataan tilannetta. Kipu kyllä hävisi ihan yht'äkkiä kuin alkoikin, joten ei tässä nyt niin kiirettä tilanteella ole. Lonkkien tilanne kuitenkin mietityttää, sillä ei ne oireettomiakaan ole.

Mitäpä muuta. Kellojakin taas piti kääntää, vaikka tuollaisen ajanvääntelyn on todettu olevan terveydelle haitaksi. Mukava kuitenkin, kun aurinko on alkanut lämmittää ja kevät etenee. Kesäaikaa kyllä odottaa, sitä oikeaa kesäaikaa, kun on lämmintä ja aurinkoista, vieno tuulenvire iholla ja lämpimät uimavedet. Muutoin tällainen tekokesäaika saisi jo hävitä historiaan. 

Oikein hyvää kevään jatkoa, sillä kyllähän se jo kevättä on, vaikka tuulisikin hieman viileästi ja lumetkaan ei ehkä kaikki ole vielä sulaneet.

Päivää - Harvinaisten päivää!

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää! Sen kunniaksi ajattelin kertoa hieman elämästäni harvinaisena ja erityisesti harvinaisen hauskoista, hienoista, hassuista harrastuksistani.

Harvinaisena on harvassa ne päivät, jolloin teen jotain harvinaista, sillä liikkumiseni on rajallista, koska minulla ei ole autoa eikä sen puoleen ajokorttiakaan ja kävelykykyni vaihtelee hieman säiden ja voinnin mukaan. 

Olen siis melkoinen sisäkissa. Ei sillä, joskus on ihan pakko päästä tuulettumaan ja tykkäisin kulkea luonnossa, jos vain ne tilaisuudet ja mahdollisuudet eivät olisi niin harvassa. Samoissa ympyröissä kulkeminen ei niin innostavaa ole ja harvinaisia iloja onkin ne hetket kesäisin, kun pääsee maaseudulle.

Ei niin harvinaisia ilojani on lukeminen, Kirjat ovat ystäviäni, joiden parissa viihdyn ja vietän aikaa. Kyläilyt ovat harvinaisia, sillä niitä kyläilypaikkoja on harvassa ja välimatkat ovat mitä ovat. Vielä harvinaisempia ovat kyläilyt minun luonani ja minä kun jo lapsena pidin siitä, kun tuli vieraita.

Harvinaisiin iloihini kuuluu myös askartelut. Käsillä tekeminen on hyvää terapiaa. Pidän käsitöistä, joita tosin teen harvemmin, koska ne vaativat tietynlaisen inspiroitumisen. Ei sillä, käsityöt ja askartelu eivät ole kovin harvinaisia harrastuksia, niitä tekee hyvin monet ja minäkin askaroin niiden parissa aika paljon, ainakin korttiaskarteluissa.

Harvinaisempia harrastuksiani ovat kivien keräily, nappien keräily ja intiaanit. Ne voivat olla jo laajemmissa piireissäkin harvinaisempiin  harrastuksiin luettavia. Harvoimpa minäkään löydän mitään erityisen kiinnostavaa kiveä, jonka muoto tai tekstuuri saa sydämessä läikähtämään ja silmissä pilkahtamaan, tai nappia, joka ei olisi tavanomaisen valkoinen tai musta tai muuten muodoltaan harvinaista laatua. 

No tässäpä tätä harvinaista jutustelua.  Ai niin, voisin vielä mainita, näin harvinaisten päivän kunniaksi pistin kirjablogiini lukuhaasteen Havaitse Harvinainen. Oletko sinä lukenut mitään, missä kerrottaisiin elämästä harvinaisena  tai muuten harvinaiseksi luettavaa. Lukeminen avartaa ja kannattaa aina.

Oikein mukavaa Harvinaisten päivää!

Eteenpäin on elävän mieli!

Taas on vuosi vaihtunut. Joulu menni leudoissa säissä. Ei oikein Joulun tuntua, kun ei ollut lunta eikä pakkasta. Ei sillä, nyt niitä pakkasia on senkin edestä. Ei oikein ulos tohdi lähteä, kun pakkasmittari näyttää lähempää kolmeakymmentä. Kyllä ne on muuttuneet niin kummallisiksi nämä Suomen säät ja maailman olot.

No, Joulu siis meni sen ihmeemmittä. Aatonaattona minulla oli fysioterapeutin aika heti aamulla kahdeksan jälkeen. Olen hieman aamu-uninen, joten vähän mietin, kun aikailmoitus tuli, että muuttaisiko sen, mutta päätin sitten, että mitä turhia - hoidetaan pois.

En oikein tiedä, mitä tuosta käynnistä ajattelisin. Koin itseni hieman turhautuneeksi ja kun kysyttiin, mitä odotan käynniltä, niin tokaisin, että "en oikeastaan mitään".

No, tarkoitus tuolla käynnillä oli "lääkärin ajatuksen" mukaan tehdä minulle kotijumppaohjelma. Ja tällainen siitä sitten tuli. 

 

Olen nyt sitten näitä ohjeita noudattanut, paitsi tämän ensimmäisen harjoituksen suhteen vähän lipsunut. Tunnen itseni jostain syystä niin typeräksi tätä tehdessäni, eikä se tunne ole mikään mukava. Jos voisin tehdä tätä ryhdikkäästi, niin asia olisi toinen. Toisaalta, kun tuota äsken kokeilin, niin tuo kaksikymmentäkertaa yhtä kyytiä tuntuu utopialta, hädin tuskin selviän kymmenestä kerrasta, kun samalla yritän pitää ryhtini.

 

Kakkosharjoitus on sitten sellainen, jota olin itse ajatellut jo ennen käyntiä. Nimittäin, että hankin painot nilkkoihin ja yritän sillä tavalla saada voimaa lysähtäviin nilkkoihin. Uusi tieto oli kuitenkin se, että paino kannattaa  pitää varpaissa, jalkapöydän päällä, jolloin nosto kohdistuu laajemmalle ja on tehokkaampi. 

Minulla ei ole tuollaista hienoa varta vasten suunniteltua fysioterapiapainoa, vaan ostin kirpparilta sellaisen jyvätyynyn, josta muodostin rinkulan. Käy se yksinkertaisemmillakin välineillä. Tätä olen pyrkinyt tekemään päivittäin ja useammankin kerran päivässä. En tiedä, onko sillä ollut mitään vaikutusta nilkkavoimiin, toisaalta olen huomannut, että vasemmassa jalassa, joka on siis heikompi, tuo harjoitus ei tunnu yhtä vahvasti kuin oikeassa.

Kolmatta harjoitusta teen sitten silloin tällöin. En tiedä onko tuolla harjoituksella jotain vaikutusta asiaan, mutta olen alkanut huomata, että minun niskani on alkanut hieman "nytkähdellä", eli siellä liikahtelee jotain. 

Kumpa vain tuo pakkanen tuosta lauhtuisi ja tulisi paremmat kelit, jotta pääsisi kaupoille ja kokeilemaan, miltä nilkat ja polvet tuntuvat tosikäytössä.

Oikein hyvää alkanutta vuotta itse kullenkin!