Mustelmia ja huonosti nukuttuja öitä!

Kevättä kohti mennään ja vauhdilla, jos näitä säitä jatkuu. Päivät alkavat olla niin auringontäyteisiä ja  kirkkaita. Valoa  tulvii ikkunoista ja luukuista. Lumet ovat alkaneet sulaa.Vielä on kuitenkin yöpakkasia ja jäätä saa kävellessä varoa.

Tässä taannoin, kun ei vielä ollut näin  lämmintä, vaan satoi jopa lunta kävi minulle 'hullusti'. Ajattelin hieman oikaista aamuntunneille eri reittiä, kuin tavallisesti kävelen. Vastasatanut lumipeite oli petollinen, sen alla oli sileää jäätä ja niinhän  siinä kävi,että lensin mukkelis makkelis. Onneksi pääsin omin jaloin ylös, vaikka ei se helppoa ollut ja näytti varmaan hassulta, jos joku sattui näkemään ja kyllä  sen joku taisi nähdäkin.

No, onni onnettomuudessa ettei käynyt hullummin. Sainpahan vain komeat mustelmat vasempaan jalkaani.  

Kolhun saaneesta jalasta sitten varmaan osittain johtuu, että olen nukkunut yöt huonosti ja pyörinyt vuoteessa lakanat ja peitot myttyrälle, etsiessäni hyvää asentoa jaloilleni.Hyvää nukkuma-asentoa vain on vaikea löytää. Milloin olen oikealla, milloin vasemmalla kyljelläni, milloin hetken aikaa selälläni, vaan sepä onkin kaikkein pahin asento, kun kädet puutuvat. Ja taas vaihdetaan asentoa. 

Vaan, mitäpä tässä valittelemaan, kun elämään mahtuu niitä hyviäkin asioita. Ja opiskelu on kyllä tällä hetkellä niitä hyviä asioita. On hienoa, kun saa hieman aivoille pohdittavaa ja elämälle uusia näkökulmia. Opiskelu - vaikka vain omaksi iloksikin on terveyttä edistävä juttu, kun ei ota asioita  turhan vakavasti. 

Aurinkoisa, valoisia päiviä, myötätuulia itsekullekin!

Ettei aivan jäkälöityisi!

Kesä ohitse ja syksy edessä. Minulla myös uudenlaiset haasteet edessä. Aloitin kolmisen viikkoa sitten opiskelut IK-opiston Core1-kurssilla. Teologiaa tämä kai on syvimmältään, vaikka en minä kovin korkealle tähtää, hieman vain syvämmälle Raamatun maailmaan.

Mutta älkää pelätkö, ei tästä saarnaa tule.

Opiskeluun vaikutti myös halu haastaa itsensä, ettei aivan jäkälöityisi. Ja kyllä sitä haastetta onkin ihan riittämiin eteen tullut.

Ennen kuin laitoin hakemustakaan täytyi kuitenkin ottaa selvää, miten asia vaikuttaa eläkkeeseen. Minähän olen työkyvyttömyyseläkkeellä. No, eläkkeellä saa opiskella, mutta jos valmistuu uuteen ammattiin, niin sitten tulee vastaan kysymys, onko työkyvytön tähän uuteen ammattiin. Siis ei hätiä mitään. Minun opiskeluni ei valmista ammattiin eikä vaikuta työkykyyn. Opiskelen lähinnä omaksi iloksi ja aivoterveyden hyvinvoinniksi.

Nyt on sitten aivokoppaa tuuletettu ja yritetty saada vireäksi. Esseitä pitäisi kirjoitella ja pohtimista riittää. Onhan siinä omat ongelmansa ja rasitteensa, mutta on omat ilonsakin. Katsotaan nyt miten suoriudun vai siirrynkö ihan vain kuunteluoppilaaksi sen kummempiin kansanopistotodistuksiin tähtäämättä.

..

Paitsi aivovireyttä rasittaa opiskelu ja toiminta myös kroppaa. Opiskeluun kuului myös taannoin eräässä nuortentapahtumassa auttaminen talkoolaisena. Olin kaksi ja puoli päivää siivous- ja tiskaushommissa. Vaikka se tuntimäärä ei ylen suuri ollut, niin kyllä se kivisti niskassa ja hartioissa ja jaloissakin. Tuloksena taalkootyöstä oli komeat mustelmat käsissä ja jaloissakin useampia pienempiä ja suurempia mustelmia. Erityisesti nämä käsimustelmat minua hämmästyttivät, miten voi tiskaamisesta ja pöytien pyyhkimisestä, lattian luuttuamisesta tulla tuollaista jälkeä, varsinkaan, kun ei ole kolhinut itseään mitään, ainoastaan rasittanut eli väsyttänyt itseään pienellä työllä.

Että tälllaisia kuulumisia tänne päin.

Ai niin, voisin vielä mainita siitä, kun viimeksi kirjoitin siitä jalassa olevasta oudosta lommosta. Mikä lie lommo ollut, ei sitä ainkaan nyt näy. Opiskelun ekapäivänä, kun tuli kävelyä aika paljonkin, olivat jalkani tosi tosi kipeät, sitten seuraavina päivinä askel oli tosi keveä, ei mitään ongelmaa ja kipua, kunnes tuli tuo talkoohommajuttu, jolloin pahimpana päivänä en pystynyt ottamaan yhtään ylimääräistä askelta. Nyt sitten jalat ovat taas kipuilevat, ei niinkään päivisin, mutta makuulla ollessa niissä on kramppeja, mutta eiköhän se siitä. Ultraäänessähän kävin ja siinä ei mitään ollut. 

Mutta siis siitä, kun jouduin vaihtamaan lääkäriä ja sen hyvän lääkärin löytäminen on vaikeaa. Nyt tuntuu, etttä olen sellaisen löytänyt. Minua mietitytti, kun se lääkäri, jolla kävin lupasi soittaa minulle lomiensa jälkeen. Mietin, soittaako hän ihan omia aikojaan, ilman, että minun täytyy varata soittoaikaa. Viikot kului ja ajattelin, että no, ei  hän varmaan soita. Että olen ymmärtänyt väärin ja pitää itse varata aika, jos on tarpeen, mutta yllätyksekseni eräänä ilta hän sitten soittikin. Olin iloisesti yllättynyt. Hän kysyi vointia, kun oli jäänyt huolestuneeksi minun korkeasta sydämen sykkeestä.  Sanoin, että ei minulla tällä hetkellä ole mitään ongelmia, että olo on ihan hyvä eikä sykekään ole korkea ollut kotimittauksissa ja etttä jos on tarpeen varaan uuden ajan. Että sellaista. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan tarvitsi lääkäreissä juosta. Tosin minua yhtenä päivänä huimasi aika pahasti, mutta se meni onneksi ohi, kun otti suolaista.

Aurinko paistaa ja taivas on sininen, ainakin täällä tätä naputtaessani. Aurinkoa ja sinistä taivasta toivotan teillekin, hyviä vointeja!

Hakemisen sietämätön monimutkaisuus!

Eläkkeensaajan hoitotuki, kuntoutus - mitäpä jo hakisi? Kas siinä kysymys, jota olen pohtinut jo pitkän aikaa. Niinpä niin. On helpompi ajatella hakemista kuin alkaa toimia niin, että hakuprosessi edistyisikin. Ensiksi täytyy hakea lääkärinlausunnot, mutta mitäs, kun lääkärit vaihtuu tuhkatiheään eikä kukaan ymmärrä mitään harvinaisista sairauksista, ei tunne tilannettaan ennestään ja niin päin pois. Arkailua, arkailua - ehkä ihan turhaa. No, ei auta. Asiat ei edisty, jos ei edes yritä. 

Eläkkeensaajan hoitotukea pitää hakea puolen vuoden kuluessa siitä, mistä alkaen haluaa sitä saada. Siinä syy, että vihdoin viimein päätin pistää asiaan vauhtia. 

Ajatuksesta toimintaan. Varasin itselleni kaksoisajan lääkärille, jonka nyt ajattelin, että ainakin pysyisi jonkin aikaa maisemissa ja ehkä jotain ymmärtäisikin.

Ajan tullen sitten marssin vastaanotolle ja istahdin odottamaan. Ja se odottaminen olikin sitten oma asiansa. Ensinnäkin lääkäri oli myöhässä ja odotussalin tuolit kamalia istua. Kun sitten tuli minun vuoroni, niin hyvä, kun pysyin tolpillani. Lääkäri melkein käsikynkkään otti, kun huomasi, kuinka hoipertelin. Kyllähän minulla nousut on vaikeita pitkään istumisen jälkeen, nyt kuitenkin asiaan vaikutti  myös se huono istuma-asento.

Lääkäri oli oikein ystävällinen ja sain aika myönteisen kuvan hänestä. Ainakaan hän ei sivuuttanut muistilappuani, jonka olin kirjoittanut ja jonka hänelle työnsin sanoen, että "näistä voisi alkaa". Kuunteli ja tutki verenpaineet ja sydänäänet. Verenpaine oli vähän korkea - yllätti minutkin, vaikka tiedän,että syke tuppaa olemaan jatkuvasti korkea ja joskus paineetkin on heitelleet.

Seurauksena käynnistä oli, että piti käydä verikokeissa. Niihin ei päässyt samantien, käyntiaika oli iltapäivällä ja verikokeisiin piti olla syömättä. Lisäksi laboratorioon piti varata aika ja se sujui joko puhelimella tai netin kautta (ei sillä, kyllähän sinne olisi voinut marssia suoraankin, odottelua vain olisi sitten ollut enemmän ja vähemmän pitempään). Siispä, ei kun kokeilemaan virtuaaliajanvarausta ja kyllähän se onnistui. Vapaa aika löytyi seuraavalle tiistaiaamulle (kilpirauhaskokeiden takia aika piti olla aamuaika ennen kymmentä).

Ja taas odottelua. Tiistaiaamu tuli ja kuinka olikaan väsyttävää herätä niin anivarhain ja lähteä ilman aamukahvia. Ja taas odoteltiin ja odoteltiin, varattu aika tuli ja meni. Aloin jo miettiä, että olinkohan sittenkään varannut aikaa oikein? No, huudettiinhan sitä lopulta minutkin sisään.

Kyynärtaive mustelmilla verikokeen oton jäljiltä

Ajattelemattomuuttani annoin oikean käsivarren pisteltäväksi, suoni oli vähän huono ja kyynärtaipeeseen alkoi muodostua mustelma, ei ehditty ottaa kaikkia putkiloita, piti vaihtaa toiseen (siihen parempaan) käsivarteen.

Kun selvisin labrasta kotia, olinkin sitten loppupäivän ihan naatti, eikä ikinä ole käsivarret olleet niin kipeitä verikokeiden oton jälkeen kuin ne tuolloin olivat.

Nyt sitten odotellaan tuloksia ja soittoaikaa.

---

Mutta niistä hakemuksista siis. Ajattelin, joskohan niitä lausuntoja tulee ennen kuin on nuo kokeiden tulokset selvillä. Ensin tuli epikriisi. Se oli suht selkeä, ei sellaisia virheitä, joista viitsisi palautetta antaa, napakka ja ymmärrettävä. Näki, että lääkärikin tiesi, mistä oli puhuttu.

Lääkärinlausunto tuli muutamia päiviä myöhemmin. Se ei sitten ollutkaan niin yksiselitteisen napakka. Siinä oli kyllä tarkoitukset niin kuin olla piti, mutta tekstiosuudessa viitattiin käyntitekstiin ja johtopäätökset ja näkemykset sivuutettiin. No, kyllähän siinä tilannetta kuvattiin ja sopii vain toivoa, että olisi riittävä. Mikä minua harmitti oli se, että olin pyytänyt lausunnon kotia. Se oli kuitenkin lähetetty suoraan KELAAn ja minulle oli toimitettu kopio. Ehkä annan asiasta palautetta. Vaikka lausunnossa ei nyt siis ollut virheitä, niin se ei ole (kokemuksen valossa)  itsestäänselvää, etteikö niitä olisi voinut olla ja sitten niiden virheiden oikaisu olisi ollutkin monimutkaista.

.----

Lausunnot siis saatiin ja sitten ei kun hakemuksia kirjoittamaan.Käsin kirjoittaminen on yhtä tuhertamista ja muutenkin nämä lomakkeiden täyttelyt nostavat "hien pintaan" Niin nytkin. Tosin saatoin täyttää hakemuksen koneella ja liittää mukaan erillisen selvityksen tilanteestani. Toivottavasti pystyin perustelemaan niin kuntoutuksen tarpeen (itsenäisen toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen) kuin myös eläkkeensaajan hoitotuen merkittävät menoerät.

Tänään vein hakemukset KELAA:n ja nyt jäädään odottamaan, mitä tuleman pitää ja toivomaan parasta.

----

J.k En tiedä, johtuiko tuosta lausuntoasia-hakemusrumbasta vai mistä, että sydän hyppäsi kurkkuun. Eilisillan mittaan (en ollut kotona silloin) sydän pompotti "tuhatta ja sataa" ja kun tilanne ei laantunut lähdin tutun kyyditsemänä EA:uun. Vartin verran siellä meni. Otettiin sydänfilmi, mitattiin verenpaine ja verensokeri. Pulssi oli 107, mutta sydänfilmissä ei mitään. Lääkäri antoi ymmärtää, että jos pumputtelut on tuttuja eikä rytmihäiriöt ole yhtä kuin "epätasainen sydämensyke", niin voi ihan rauhassa olla, eikä tänne tarvitse tulla. Niinpä niin. Mutta, kun se olo oli todella "heikonlainen". Ilta meni levätessä ja laantuihan se sykekin, kun otti pienen vihreän pillerin.

Että sellaista tällä kertaa!