Hakemisen sietämätön monimutkaisuus!

Eläkkeensaajan hoitotuki, kuntoutus - mitäpä jo hakisi? Kas siinä kysymys, jota olen pohtinut jo pitkän aikaa. Niinpä niin. On helpompi ajatella hakemista kuin alkaa toimia niin, että hakuprosessi edistyisikin. Ensiksi täytyy hakea lääkärinlausunnot, mutta mitäs, kun lääkärit vaihtuu tuhkatiheään eikä kukaan ymmärrä mitään harvinaisista sairauksista, ei tunne tilannettaan ennestään ja niin päin pois. Arkailua, arkailua - ehkä ihan turhaa. No, ei auta. Asiat ei edisty, jos ei edes yritä. 

Eläkkeensaajan hoitotukea pitää hakea puolen vuoden kuluessa siitä, mistä alkaen haluaa sitä saada. Siinä syy, että vihdoin viimein päätin pistää asiaan vauhtia. 

Ajatuksesta toimintaan. Varasin itselleni kaksoisajan lääkärille, jonka nyt ajattelin, että ainakin pysyisi jonkin aikaa maisemissa ja ehkä jotain ymmärtäisikin.

Ajan tullen sitten marssin vastaanotolle ja istahdin odottamaan. Ja se odottaminen olikin sitten oma asiansa. Ensinnäkin lääkäri oli myöhässä ja odotussalin tuolit kamalia istua. Kun sitten tuli minun vuoroni, niin hyvä, kun pysyin tolpillani. Lääkäri melkein käsikynkkään otti, kun huomasi, kuinka hoipertelin. Kyllähän minulla nousut on vaikeita pitkään istumisen jälkeen, nyt kuitenkin asiaan vaikutti  myös se huono istuma-asento.

Lääkäri oli oikein ystävällinen ja sain aika myönteisen kuvan hänestä. Ainakaan hän ei sivuuttanut muistilappuani, jonka olin kirjoittanut ja jonka hänelle työnsin sanoen, että "näistä voisi alkaa". Kuunteli ja tutki verenpaineet ja sydänäänet. Verenpaine oli vähän korkea - yllätti minutkin, vaikka tiedän,että syke tuppaa olemaan jatkuvasti korkea ja joskus paineetkin on heitelleet.

Seurauksena käynnistä oli, että piti käydä verikokeissa. Niihin ei päässyt samantien, käyntiaika oli iltapäivällä ja verikokeisiin piti olla syömättä. Lisäksi laboratorioon piti varata aika ja se sujui joko puhelimella tai netin kautta (ei sillä, kyllähän sinne olisi voinut marssia suoraankin, odottelua vain olisi sitten ollut enemmän ja vähemmän pitempään). Siispä, ei kun kokeilemaan virtuaaliajanvarausta ja kyllähän se onnistui. Vapaa aika löytyi seuraavalle tiistaiaamulle (kilpirauhaskokeiden takia aika piti olla aamuaika ennen kymmentä).

Ja taas odottelua. Tiistaiaamu tuli ja kuinka olikaan väsyttävää herätä niin anivarhain ja lähteä ilman aamukahvia. Ja taas odoteltiin ja odoteltiin, varattu aika tuli ja meni. Aloin jo miettiä, että olinkohan sittenkään varannut aikaa oikein? No, huudettiinhan sitä lopulta minutkin sisään.

Kyynärtaive mustelmilla verikokeen oton jäljiltä

Ajattelemattomuuttani annoin oikean käsivarren pisteltäväksi, suoni oli vähän huono ja kyynärtaipeeseen alkoi muodostua mustelma, ei ehditty ottaa kaikkia putkiloita, piti vaihtaa toiseen (siihen parempaan) käsivarteen.

Kun selvisin labrasta kotia, olinkin sitten loppupäivän ihan naatti, eikä ikinä ole käsivarret olleet niin kipeitä verikokeiden oton jälkeen kuin ne tuolloin olivat.

Nyt sitten odotellaan tuloksia ja soittoaikaa.

---

Mutta niistä hakemuksista siis. Ajattelin, joskohan niitä lausuntoja tulee ennen kuin on nuo kokeiden tulokset selvillä. Ensin tuli epikriisi. Se oli suht selkeä, ei sellaisia virheitä, joista viitsisi palautetta antaa, napakka ja ymmärrettävä. Näki, että lääkärikin tiesi, mistä oli puhuttu.

Lääkärinlausunto tuli muutamia päiviä myöhemmin. Se ei sitten ollutkaan niin yksiselitteisen napakka. Siinä oli kyllä tarkoitukset niin kuin olla piti, mutta tekstiosuudessa viitattiin käyntitekstiin ja johtopäätökset ja näkemykset sivuutettiin. No, kyllähän siinä tilannetta kuvattiin ja sopii vain toivoa, että olisi riittävä. Mikä minua harmitti oli se, että olin pyytänyt lausunnon kotia. Se oli kuitenkin lähetetty suoraan KELAAn ja minulle oli toimitettu kopio. Ehkä annan asiasta palautetta. Vaikka lausunnossa ei nyt siis ollut virheitä, niin se ei ole (kokemuksen valossa)  itsestäänselvää, etteikö niitä olisi voinut olla ja sitten niiden virheiden oikaisu olisi ollutkin monimutkaista.

.----

Lausunnot siis saatiin ja sitten ei kun hakemuksia kirjoittamaan.Käsin kirjoittaminen on yhtä tuhertamista ja muutenkin nämä lomakkeiden täyttelyt nostavat "hien pintaan" Niin nytkin. Tosin saatoin täyttää hakemuksen koneella ja liittää mukaan erillisen selvityksen tilanteestani. Toivottavasti pystyin perustelemaan niin kuntoutuksen tarpeen (itsenäisen toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen) kuin myös eläkkeensaajan hoitotuen merkittävät menoerät.

Tänään vein hakemukset KELAA:n ja nyt jäädään odottamaan, mitä tuleman pitää ja toivomaan parasta.

----

J.k En tiedä, johtuiko tuosta lausuntoasia-hakemusrumbasta vai mistä, että sydän hyppäsi kurkkuun. Eilisillan mittaan (en ollut kotona silloin) sydän pompotti "tuhatta ja sataa" ja kun tilanne ei laantunut lähdin tutun kyyditsemänä EA:uun. Vartin verran siellä meni. Otettiin sydänfilmi, mitattiin verenpaine ja verensokeri. Pulssi oli 107, mutta sydänfilmissä ei mitään. Lääkäri antoi ymmärtää, että jos pumputtelut on tuttuja eikä rytmihäiriöt ole yhtä kuin "epätasainen sydämensyke", niin voi ihan rauhassa olla, eikä tänne tarvitse tulla. Niinpä niin. Mutta, kun se olo oli todella "heikonlainen". Ilta meni levätessä ja laantuihan se sykekin, kun otti pienen vihreän pillerin.

Että sellaista tällä kertaa!