Hyvän Joulun Toivotus!

Hyvää ja rauhaisaa Joulunaikaa!

Aivoterveyttä ja arjen haasteita!

Tein YLE:n aivoterveystestin ja sain  tällaisen tuloksen. Ei niin huono, mutta ei niin hyvä, ettei parantamiseen olisi tarvetta.

Aivoterveyttä olen yrittänyt pitää yllä opiskelemalla teologiaa. Tämä syksy on oli melkoisen rankka opiskelujen suhteen. Kolme antibioottikuuria kolmen kuukauden aikana vei voimat ja tahtia piti hidastaa. Jäi yksi kurssitehtävä suorittamatta, en yksinkertaisesti jaksanut enää paneutua siihen. Olen kuitenkin tyytyväinen että sain kaikki muut kurssitehtävät suoritettua ja viimeisenkin suunnittelemani tehtävän palautettua eilen. Olen aina tykännyt opiskelusta eikä se ole onneksi poissuljettu mahdollisuus näin eläkkeelläkään.

Tänään kävin asioilla. Piti postittaa muutama paketti ja käydä ruokaostoksilla. Kiertelin ensin kuitenkin kirpputorilla, joka oli muuttanut uuteen paikkaan ja saanut uuden, valoisamman ja avaramman olotilan. Sitten piti miettiä, mitä ruokaa viikonlopuksi hankkisi, mutta olin niin puhki pahki, että ostin vain maitoa ja kasvirasvaa leivän päälle. Onneksi kaapissa on riisiä ja muutama perunakin löytyy.

Täytyy varmaan pyytää taas kyytiapuja jossain vaiheessa.

Satoi luntakin, vaan eipä ne tunnu tällaisilla 'helteillä' kauaa pysyä.

Kun kahvi ei maistu eikä oikein ruokakaan!

Oli taas ikävä vaiva, johon antibioottia viikon verran. 

Olo huono, 

ei maistu kahvi, 

ei maistu ruoka

Ikävä vaiva hieman helpotti, mutta olo ei kohentunut. Otin lisäksi C-vitamiinia sitruunan makuisena poretablettina vahvistamaan antibiootin vaikutusta. Mene ja tiedä, johtuiko huono olo antibiootista?! Tähän asti se on ollut tuo lääke toimiva eikä kovin ikäviä sivuvaikutuksia ole ollut. Mutta nyt pisti mietteliääksi.

Väsy, väsy, väsy olo.

Niin hirvittävän väsynyt olo

Mitään ei jaksa.

 

Esseitä olisi pitänyt tehdä, mutta ei pystynyt. Siirryin 'vapaalle'. Nukuin, lepäsin ja katselin telkkaohjelmia. Pikkuhiljaa olo helpotti. Liekö syy, että lääkekuuri loppui. Mene ja tiedä. Kamala viikko kuiteskin. Hyvä, kun on ohi. 

Mainittakoon kuitenkin, että pari kertaa kävin terveyskeskuksessa tarkistuttamassa tilannetta. En omassa, vaan opiskelupaikkakunnan terkkarissa.Toisella käynnillä oli lääkäri, jolle ei tarvinnut tavata perussairautta. Tuntui tietävän mistä puhutaan, kun puhutaan Ehlers-Danlosista.

---

Kurjan sään taas lykkäsi. Vettä sataa ja tiet on liukkaat. Varovasti saa kävellä. Eipä tässä muuta. Elellään!

Talvi on tullut!

 

Talvi on tullut 

ja pakkassäät.

tuulessa värjöttävät paljaat luut

hennot riisutut koivupuut.

Suudelma huurteinen

jäädyttänyt maan,

Kauneus kalvakka - kuin pitsiä

haurasta. 

-----

Huomasinpa yllättäen vasemman ukkovarpaan kynnessä vaurion . Verikuulako lie, mutta mistä tullut, en tiedä. Kun en ole varvasta mihinkään lyönyt edes. Jännityksellä odotan sulaako pois vai repeääkö kynsi? Toivottavasti ei sentään.

Yritettävä on elettävä tilanteen mukaan!

On ollut olo vähän kovilla. En ymmärrä, miksi on niin vaikeaa kävellä täällä kotioloissa, kun opiskeluoloissa se ei ole niin kamalaa. Opiskeluoloissa kävelen jatkuvasti pisteestä a pisteeseen b ja edelleen pisteestä b pisteeseen c ja sieltä taas pisteeseen b ja niin päin pois. Askelia tulee ihan hyvin päivän mittaan. Mutta sitten kun palaan kotiin ja täytyy lähteä ruokaostoksille, niin vaikka on levännyt, on jalat lujilla ja hengästyttää ja voimat vähissä.

Ajattelin, että lähtisin tänään ostoksille, mutta jätin sitten menemättä, kun kaapissa vielä oli ruokaa päiväksi. 

Kaikkein hatarimmilta ja kävelyn kannalta haitallisinta tuntuu olevan nilkkavoimat. Ei sillä, etteikö lonkat ja polvetkin aika ajoin pistäisi hanttiin, mutta nilkat tuntuvat tosi huterilta.

Nilkkavoimia ja muutenkin jalkavoimiin ja vatsalihaksiin olen yrittänyt vaikuttaa keinussa. Kun jaloilla ponnistaa keinun liikkeelle saa mukavasti hyötyliikuntaa. Opiskellessa sain myös hyvän neuvon, jolla voi vahvistaa erinäisiä lihaksia. Nousemalla varpailleen joko molemmin jaloin tai vain toisella jalalla. Se vaikuttaa raajoihin laajemminkin. Sitä aina silloin tällöin kokeilee, mutta vähäiset on taidot siinäkin lajissa.

Syksy on edennyt hyvää vauhtia ja ilmat viilenneet. Olin taas antibioottikuurillakin. Sekin aina lisää väsymystä.Opiskeluista viikon loma ja toisen viikon ajattelin pitää "ommoo lommoo", kun tähtäimessä on päästä viikon päästä kirjamessuille. Siellä sitä tulee sitten askelia monen viikon edestä. Lomamäärite tosin on hieman kyseenalainen, sillä esseitä täytyy silti yrittää saada valmiiksi. Onhan se ihan kiintoisaa ja tuo tyydytyksen tunnettakin, kun huomaa, että johonkin pystyy ja jotain saa aikaikseksi. Eri asia on sitten ne arvosanat, joista toivoo suuria, mutta rymähtääkin sitten alas korkeuksista, kun huomaa, ettei se nyt ihan niin mennytkään kuin kuvitteli. Joka tapauksessa opiskelu on lapsesta asti ollut minulle jotain, mitä on halunnut tehdä. 

Kylmillä ilmoilla vain pitäisi huomioida pukeutuminen. Minulla vain on se ongelma, että vaikka ilma on kylmä ja takki lämmin, niin sitten kävellessä täytyy takin kaula-aukkoa kuitenkin repiä auki, jotta saisi henkeä, kun tulee kuuma ja alkaa ahdistaa.Ja sitten kun on kaula avoin syksyn tuulille uhkaa kylmettyminen, mutta minkäs teet. 

Yritettävä vain on ja tilanteen mukaan elettävä. Kaunista syksyn jatkoa täältä toivottelen!

Että sellainen päivä taas kerran!

Hammaslääkärissä taas kerran piti poiketa. Sanoi,että on aika iso reikä, täytyy katsoa, pitääkö vallan pois vetäistä. Onneksi ei tarvinnut, sillä hampaan poisto hirvittää jo ajatuksenakin, vaikka en muuten hammaslääkäriä pelkääkään. Ainoa, mikä tuottaa hankaluuksia on niska ja se makuulla olo. Niska ja takaraivo ovat kaikkein kovimmilla. No, onneksi paikkasi eikä vetäissyt. Puudutetta vain pisti turhan paljon. Olisi saanut odotella puutumista vähän pitempään hieman pienemmällä määrällä. Nyt puudutteen vaikutus alkoi suurimmaksi osaksi vasta, kun hammas oli paikkailtu. Ja  puoli naamaa oli puuduksissa pitkälle iltapäivään eikä olo ollut mitenkään hehkeä.

Eipäs hötkyillä!

Syksy alkaa pikku hiljaa hiipiä tienoille. Vielä on lämmintä ja kesäistä, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa on taas vuodenaika vaihtunut. Olen taas aloittelemassa opiskeluja. Kevään opiskelut ottivat hieman voimille. Sain kuitenkin yllättäen ihan hyvät arvostelut viimeisistä esseistä. Saa nyt sitten nähdä, kuinka lujille tämä lukukausi ottaa. Omaksi iloksenihan minä opiskelen ja pitääkseni edes hieman aivoterveyttä yllä. Oikeastaan olen koko ikäni tykännyt opiskelusta ja lukeminen onkin ollut mieliharrastukseni lapsesta asti. Eri asia vain on selvitä kirjoittamisesta ja luetun tai kuullun ymmärtämisestä, varsinkin  kun pohtii niin syvällisiä kuin teologisia kysymyksiä.

No, tavallinen arki siis vaihtuu taas hieman erilaiseen. On ollut vähän outo fiilis. Odottava, mutta myös ei niin innokas kuitenkaan. En ole oikein jaksanut ryhtyä mihinkään. Helle tietysti uuvuttaa. Mutta muutenkin on ollut vähän vetämättömissä. Ei sillä ettenkö odottaisi taas opiskelua ja tuttujen kurssikaverien näkemistä. Sitä vain pohtii omaa jaksamista ja terveyttä. Sitä ei ehkä ole ihan yhtä hyvissä voimissa kuin pari vuotta sitten, kun aloitin.

Kaiken lisäksi hampaasta piti löytyä reikä. Ihan yks kaks yllättäen sen huomasin.Vaikea sanoa, onko kyseessä uusi reikä vai onko siitä lähtenyt paikka, mutta harmillista se on. Ei olisi nyt yhtään ylimääräistä rahanmenoa ollut tarpeellista ilmaantua harmituksista ja huolista puhumattakaan. Jollain tavalla olo ollut tukalan oloinen kipujen ja särkyjen ohella.

Vaan mitäpä tässä muuta  voi, kun katsoa eteenpäin ja luottaa, että kaikki järjestyy aikanaan.Malttia vain eikä hötkyilyä.

Kuinka voikaan olla niin reporanka olo!

Kävin eilen ensimmäistä kertaan moniin vuosiin yksityisesti fysikaalisessa hoidossa, mikä lähinnä tarkaoitti hierontaa ja faskiakäsittelyä. Olihan se rentouttavaa. Tunnin hieronnan jälkeen olo oli keveä. Mutta - mikäs onkaan, kun nyt on niin reporanka olo,että ei jaksa ryhtyä mihinkään. Mittasin uteliaisuuttani verenpaineen, mikä oli puolimakuuasennossa124/87, pulssi 66. Tuo pulssi minua hämmästytti, sillä  minun pulssitasoksi  se oli huiman alhainen, tavallisesti mun leposyke on sellaista 85-95 luokkaa, parhaimmillaan ehkä hieman alle 80. Tietysti on hyvä, jos pulssi ei ole korkea, mutta ei ole hyvä tällainen reporanka olokaan.

Herää kysymys, onko hieronnalla pulssitasoa alentava vaikutus? Tuo faskiakäsittely oli minulle uutta. Onko siinä ehkä syy vetämättömään oloon?

...

Tämän viikon mieltäkohottaviin kokemuksiin kuului mahtavat taivaan värit tässä yhtenä yönä. Heräsin yöllä ja katselin, kun taivas oli niin hehkuvan punainen, että en sellaista väriä ole  ilmoisna aikoina nähnyt. Täytyi ottaa kamera ja napsia muutama kuva tilanteesta. En tiedä, josko kyse oli auringonnoususta vai -laskusta. Näin yöttömän yön aikaan sitä kai on vaikea määritellä.

No, huh, olipa torireissu!

Aamuauringon ihanasti lämmittäen ja kirkastaen maiseman lähdin ostamaan evästä viikonlopuksi. Jonkin matkaa käveltyäni alkoi jokin vaatteissani hiertää ja yritin saada vaatetta vähän aseteltua. Käsivarren taaksepäin kierto samalla  kun käänsi kehoa aiheutti niin rajun kipuaallon, että ei mitään rajaa. Kipuaalto levisi lapaluusta vasempaan kainaloon ja sydänalaan. Yritin jatkaa matkaa, mutta kävelystä ei tullut mitään. Ei kertakaikkiaan. Tästä ei tule mitään, ajattelin. Pohdin, pitäisikö lähteä kotiin, sinne asti selviäminen tuntui vain mahdottomalta. Istahtaisinko tuohon ruohikolle puun alle?

Jotenkin sain itseni kivun kourissa muutaman kymmenen metrin päässä olevalle tuolille istumaan. Otin puhelimen ja soitin 112:een.  Liikenteen melu oli vain niin kovaa, että en kuullut juuri mitään. Kaiken lisäksi kipu alkoikin siinä istuessa laantua. Seltin sitten tilanteen parhaani mukaan, että ajattelin todella tarvitsevani apua, mutta kipu menikin ohi. Soittaisin uudelleen, jos olisi tarpeen, mutta noloksi minä itseni tunsin. 

Se kipuaalto vain oli niin kertakaikkisen raju. Enkä tiedä oliko se lihasrevähdys vai menikö minulta nivel hetkeksi pois paikaltaan!!! Liike, jonka tein ei ollut mitenkään raju, ihan normiliike. Mutta se kipu ei ollut mitään normikipua. Sellaista ei tosiaankaan haluaisi kokea uudelleen eikä toivo kenellekään.

Selvisin sitten ostoksille niin että viikonlopun ruokahuolet väistyivät. 

Mitä tulee tuohon kipuaaltoon niin hieman ehkä on aavistuksenomaisia jälkikaikuja kehossa. Täytynee nyt ottaa levollisesti eikä tehdä mitään taaksetaivutuksia tai kiertoliikkeitä.

Voimat vähissä!

Miten kuvata seepran elämää. Seepra on kuumien savannien eläin. Tottunut vaeltamaan pitkiä matkoja. Elää laumassa. Seeprat eivät ole harvinaisia.  Seeprasta on kuitenkin  tullut harvinais-sairaan tunnusmerkki. Kyse on metaforasta ja lääkäreiden koulutuksesta. "Kun kuuluu kavion kopsetta, yleensä sen aiheuttaja on hevonen, mutta ei aina. Se voi olla seeprakin."  Lääkäreiden tulisi huomioida harvinaisuuden mahdollisuus.

Mutta entä sitten, kun harvinaisuus on todettu. Ensiksi ongelma harvinaissairaan kohdalla on  se, että diagnoosia ei löydy. Sitten, kun diagnoosi on saatu, on uusi ongelma edessä. Kaikki oireet pistetään harvinaisuuden tiliin, ja jos harvinaisuus on sellainen, johon ei ole parantavaa hoitoa, on vähän väliinputoaja terveydenhoidossa. Ehlers-Danlos -syndroomaan  ei ole parantavaa hoitoa. On vain oireenmukaista hoitoa. Joskus tosin sen oireenmukaisenkin hoidon saaminen on työlästä.

Olin itse eilen lääkärissä. Minulla on ollut vaikeuksia jalkojen kanssa. Keväisen kaatumisen seurauksena olleesta mustelmasta on jäänyt jalkaan tumma läiskä. Kävely on vaikeutunut ja kivut lisääntyneet. No, läiskän lääkäri totesi staasiekseemaksi ja näytti kuviakin  tilasta. Sidekudoksen heikkou-desta johtuvaa verenkierron heikkoutta. Tukisukkia suositteli. Se siitä ongelmasta.  Kotona luin staasiekseemasta hoitosuositusia ja ei käynyt lainkaan yksiin saamieni neuvojen suhteen. Jossain mättää, kun käypä hoito -suositukset ja muut lääketieteelliset ohjeet sanovat yhtä ja käytäntö on toista. Vaikka on minulla sellainen tuntuma, että tämä lääkärini olisi  kuitenkin perillä Ehlers-Danlosista.

Tänään pistin apteekista aikoinaan ostamani tukisukat jalkaani ja lähdin kauppaasioille. Paluumatka oli yhtä tuskaa. Kävely ostoskassien kanssa meni ontumiseksi, enkä tiedä, miten olisin selvinnyt, ellei olisi tullut tuttava vastaan, jolta sain apua ostosten kantamiseen. Kävely kumma kyllä helpotti kun sai kassit käsistään. 

Kävelykyky ei ollut ainoa, mikä lääkärikäynnillä mietitytti. Minulla on ollut outoja tuntoon liittyviä häiriöitä oikean puolen silmäluomessa. Tunnetta on vä-hän vaikea kuvata, se on  kuin puutunut, mutta ei ole tunnoton, väsynyt ja kipristelevä, mutta kun katsoo peilistä ei siinä näy mitään erityistä. Lisäksi oikealla puolella poskessa on myös tuntunut ohimenevää tuntemusta.  Lääkäri oli sitä mieltä, että kyse olisi hermotuksesta, ei mistään aivoperäisestä. Sitä hoi-detaan Triptylillä. Mutta totesi sen nostavan sykettä, joka mi-nulla on ennestäänkin korkea. Enkä minä todellakaan halua mitään Triptylin kaltaisia lääkkeitä edes aloittaa. 

Syke oli 105 siinä jo aikani istuttuani.Kysyi, tunsinko  minä sen? - En, vastasin minä.

- Olet niin tottunut siihen, sanoi hän.

Kyllä hän sitten teki lähetteen erinäisiin verikokeisiin. Joten ei se ihan "hyvää päivää, kirvesvartta" -käynti ollut. Mutta kyllä sitä joskus tuntee itsensä hevosen tai seepran sijaan aasiksi, tai jukuripää muuliksi, kun toivoo, että tutkittaisiin vähän parem-min, ja saisi jotain todellista helpotusta vaivoihinsa.

Pyysin kuitenkin lähetteen fysioterapiaan, jos nyt kerta tuo niska-hartiaseutupinne on ky-seessä. Tosin käynnit yksityisesti ovat kallista lystiä,  enkä tiedä, miten monta kertaa pystyn käymään, varsinkin, kun täytyisi säästää mahdollista opiskelujen jatkamista varten.

Olen tykännyt opiskelusta, se on ollut tavallaan ihan hyvää kuntoutusmielessäkin. Tosin tämä kevät on ollut monessa mielessä paljon raskaampi kuin ensimmäinen vuosi. Pääsiäisenä olin viikon verran tosi kipeä. Ja yhä vielä olen hieman voimaton ja tavallista väsyneempi.

Verikokeisiin piti varata aika itse. Aika meni tuonne loppukuuhun, kun pitää olla syömättä ja ei ollut aamuaikoja aikaisemmin.

Odotellaan ja katsellaan, mitä tuleman pitää. Toivotaan parasta ja toimitaan sen mukaan.

Kevään värejä ja sävyjä!

Aurinko paistaa ja lintuset liverteleee. Ihana kevät ja ihanat kevään värit saavat sijaa nokeentuneiden, tallaantuneiden sulaneiden lumien alta. Kun on pitkään ollut sisällä ja rasittanut aivojaan kaikenlaisilla teorioilla ja käsitteillä, joista ei saa mitään tolkkua, päätin eilen lähteä pienelle kävelylenkille ja katsomaan, jos vaikka näki joutsenia. No, ei tullut joutsenia vastaan, mutta iloiset leskenlehdet sen sijaan sai hymyn kasvoille. Kuinka kummasti se piristääkään mieltä, kun talven jälkeen näkee nämä kultatukkaiset hymyilijät ojanpientareilla tai missä milloinkin. Ja pajunoksien kauneus - kerrassaan upeaa! Voiko olla hienompaa näkyä, kuin nähdä, kuinka "veri" alkaa  virrata harmaankalpeissa puissa ja pienet pajunkissat kurkottavat pörröisiä kulmiaan. 

Kävelylenkki ei kuitenkaan ollut kaikesta tästä kauneudesta huolimatta piristävä. Olisi pitänyt ottaa vesipullo mukaan ja päähän huivi, sillä paahteinen ilma ja suora auringonpaiste ei tee hyvää. Lisäksi maasto oli aika epätasaista ja alkumatkasta ikävää ja hankalaakin kävellä. Jalkineetkaan ei parhaat mahdolliset olleet. 

No, tuloksena kävelyretkestä oli totaalinen uupuminen. Hyvä,  kun selvisin takaisin lyykähtämättä. Se on tuskastuttavaa, kun talven aikaan kaipaa kesää ja lämpöä. Sitten  tulee valoisat säät ja helle, ja sitä toivoo pikkuisen tuulenvirettä, varjoa ja viileyttäkin. 

Tämäkkä tyttö!

Loma on mennyt huokaillessa ja oloa parannellessa. Onneksi olo on selkeästi parempi kuin vielä viikko sitten.Ei silti, väsynyt olen vieläkin. En ihan terveterve vielä, että olo tuntuisi avaralta. Lepoa kaipaa ja unta.Silti olen valvonut yli puolenkin yön, kun olen naputellut ja miettinyt ja työstänyt yhtä esseetä. Onneksi sekin on nyt siinä pisteessä,että ehkä saan sen palautukseen määräaikaan mennessä.

Aurinko paistaa ja pikku hiljaa alkaa luonto vihertää. Vielä ei puissa näy viherrystä, mutta ensimmäisen leskenlehden näin tänään, yksinäisen keltaisen pikkuauringon kadun varressa hymyilemässä.

Tänään sain myös mukavaa palautetta ja kohteliaisuuden. Olen tämäkkä! Olin seurakunnassa ja hoitelin laulunsanojen ja raamatunkohtien näytön valkokankaalle. Mukava homma, josta pidän paljon. Päätä särkee edelleenkin eivätkä sormenikaan olleet mitenkään näppärimmästä päästä, mutta hyvin tuo tuntui sujuneen, kun sain tilaisuuden päätyttyä erityiskiitokset.Sanat näkyivät ihan oikeassa vauhdissa ja puhetta myötäillen.

Sanotaan,että suomalaisten on vaikea ottaa kohteliaisuuksia vastaan. Ehkä se joskus onkin. Nyt kuitenkin, kun olo ei parhaimmillaan ollut, tuntui erityisen mukavalta saada myönteistä palautetta.

Tämäkkä! Niinpä niin.

Takatalven seurauksia!

Kröhää ja nuhaa ja päänsärkyä on riittänyt viime päivinä. Taannoisena yönä heräsin litimärkänä ja hikisenä, joten kuumettakin on tainnut olla, vaikka mittaaminen onkin jäänyt. Harmittaa, sillä opiskelut tuppaa viime metreillä jäämään kesken, kun ei jaksa ajatella että saisi esseistä valmista aikaiseksi. Takatalven seurauksiahän tämä on, kun käveli avonaisessa takissa päin viileitä tuulia.

Onneksi nyt on loma ja voi vielä miettiä ja katsoa, koheneeko olo tästä. Kävin eilen ensiavussakin. Ajattelin, että ei ne siellä sen kummempia tee, mutta olo nyt oli kerrassaan sietämätön.

Yllätyksekseni ottivat kuitenkin verikokeita. Valkosolut vähän koholla ja mikä minulle oli yllätys oli hemoglobiini, joka oli peräti 140. Minulla ei ole  koskaan ollut niin korkea hemoglobiini, yleensä se on jossain 110-120 paikkeilla. Eikä minun ruokavalionikaan ole niin ihmeemmin muuttunut edellisestä mittauksesta. 

No, kirjoitti se lääkäri sitten pari reseptiäkin, mutta luettuani sen toisen tiedot päätin olla ostamatta. Hieman ihmettelen niiden tietojen valossa, miten hän ylipäätään oli päätynyt juuri siihen lääkkeeseen.

Oli muuten ensimmäinen lääkäri, joka tuntui jotain tietävän Ehlers-Danlosista, mikä tuli puheeksi, kun kysyi, onko minulla mitään perussairauksia? Sanoessani Ehlers-Danlos hän kysyi: mikä tyyppi? Tyypistä en osaa sanoa. Hypermobiilista on puhuttu, mutta nykykriteerien valossa sovin paremmin ykköstyyppiin. 

Eilinen päivä meni sitten vuoteessa lojuen ja tietskarilta televisiosarjoja katsellen. Välillä hunajavettä lipittäen ja hieman nukahtaenkin. Hieman ehkä olo on parempi.

Mutta se opiskelu, kolme viikkoa jäljellä. Mistä saisi innostuksen pinnistää loppuun asti ja löytää sumentuneista ajatuksista jonkinlaisen logiikan ja pointin, jolla tehdä ne viimeiset esseet? Siinäpä kysymys.

Kun herää aamuyöllä neljältä!

Heräsin aamuyöllä neljän tienoilla tunteeseen, että nyt ei ole hyvä olo. Kurkkua kaihersi ja olo oli tukala. Onneksi löysin jostain kurkkupastilleja, jotka hieman helpottivat turpeutta ja kaiherrusta niin, että saatoin nukahtaa uudelleen. Aamupalalla koulun ruokalassa ystävällinen keittäjätäti haki minulle hunajaa.Hieman helpotti tilanne, mutta ei ole olo mitenkään pirteä. Lähdin iltapäivätunneilta kesken  pois. Oli pakko päästä lepäämään.

Minulla on harvoin flunssaa, nyt on vähän oireita, joiden ei haluaisi yhtään pahenevan. Ehkä on tullut käveltyä turhan aukinaisessa takissa, kun tuuli on vihmonut lämpimien säiden jälkeen kylmemmin, mene ja tiedä. Eipä tässä auta kuin lepäillä. Ei sillä, lepäilyyn ei oikein olisi aikaa, kun pitäisi saada opiskelusuorituket kunnialla läpi. Toisasalta  ajatukset solmussa ja turtana ei taida hyvää jälkeä syntyä.Unta, unta siis tarvitaan. Vanhan lastenlaulun mukaan se on paras lääke vaivoihin.

Yllättävä yön lumisade!

Aamulla kun heräsin ja ylösnousin,

mitä kummaa ikkunasta katsoissani nähdä sainkaan.

Lumeen valkeaan

näin peittyneenä maan.

No kyllähän sitä oli luvattu - lumisadetta nimittäin. Uskomattomalta se silti tuntui, miten yhdessä yössä, eilen niin kirkas  ja selkeä sää näin näkkiä vaihtui takatalveen.

Päivän mittaan jalat taas olleet niin jäykät. Ei yhtään mukava kävellä lumisessa sohjossa, joka päivän mittaan alkoi kerätä vettä sisuksiinsa.

No, kevättähän se - yllättävät säätkin. Kevättä!

Ihana valo!

Huhtikuu. Ajatella, kuinka aika on kiirinyt nopsaan. Vielä ei tällä leveysasteella puut viheriöi kuten kuvassa, valo on kuitenkin lisääntynyt ja lämpö. Ihana, ihana valo. 

Se on sitten taas siirrytty kesäaikaan ja kelloja käännetty tunti eteenpäin. Joutavaa, turhauttavaa hommaa, josta saisi jo luopua ja elää normaalissa ajassa. No, johan ne sitä suunnittelevat, mutta mitä minä pelkään, on että kesäaika jäisikin pysyväksi. Se olisi kaksin verroin kamalampaa kuin tämä kellon kääntely.  Se ottaa nimittäin voimille ja vie voimat, kun oma sisäinen rytmi pakotetaan johonkin toiseen rytmiin.

Ei sillä, aamulla noustessani aamupalalle, niin oven avattuani vastaani tulvi niin ihana valo ja lämpö, että ainakin hetkeksi se toi ihanan olon ja hyvän mielen. Loppupäivä menikin sitten taistellessa väsymystä vastaan. Pitäisi ennen Pääsiäistä saada parikin esseetä kirjoitettua, eikä niiden aiheet ole niistä helpoimmista. Ei sillä, mukava niitä on toisaalta puurtaa ja harjoituttaa sanallista ulosantiaankin, mutta mutta sitä loogisuutta ja ideoita työhön ei tuosta vain ilmasta noukita. Se vaatii aikaa ja ajattelua, työtä ja vaivannäköä.

Olen silti kiitollinen, kun olen voinut opiskella ja kokea uusia elähdyttäviä asioita vaikeuksista huolimatta. Ja se, että kokee kuuluvansa joukkoon, hieman vetäytyvänäkin luonteena ja iänkin puolesta on hieno tunne. Suosittelen lämpimmästi opiskelua,vaikka sitten omaksi iloksikin. Koskaan ei ole liian vanha eikä kehno oppimaan uutta.

Valoa ja lämpöä sinullekin siellä! Olkoon tuuli myötäinen ja lempeä.

Mustelmia ja huonosti nukuttuja öitä!

Kevättä kohti mennään ja vauhdilla, jos näitä säitä jatkuu. Päivät alkavat olla niin auringontäyteisiä ja  kirkkaita. Valoa  tulvii ikkunoista ja luukuista. Lumet ovat alkaneet sulaa.Vielä on kuitenkin yöpakkasia ja jäätä saa kävellessä varoa.

Tässä taannoin, kun ei vielä ollut näin  lämmintä, vaan satoi jopa lunta kävi minulle 'hullusti'. Ajattelin hieman oikaista aamuntunneille eri reittiä, kuin tavallisesti kävelen. Vastasatanut lumipeite oli petollinen, sen alla oli sileää jäätä ja niinhän  siinä kävi,että lensin mukkelis makkelis. Onneksi pääsin omin jaloin ylös, vaikka ei se helppoa ollut ja näytti varmaan hassulta, jos joku sattui näkemään ja kyllä  sen joku taisi nähdäkin.

No, onni onnettomuudessa ettei käynyt hullummin. Sainpahan vain komeat mustelmat vasempaan jalkaani.  

Kolhun saaneesta jalasta sitten varmaan osittain johtuu, että olen nukkunut yöt huonosti ja pyörinyt vuoteessa lakanat ja peitot myttyrälle, etsiessäni hyvää asentoa jaloilleni.Hyvää nukkuma-asentoa vain on vaikea löytää. Milloin olen oikealla, milloin vasemmalla kyljelläni, milloin hetken aikaa selälläni, vaan sepä onkin kaikkein pahin asento, kun kädet puutuvat. Ja taas vaihdetaan asentoa. 

Vaan, mitäpä tässä valittelemaan, kun elämään mahtuu niitä hyviäkin asioita. Ja opiskelu on kyllä tällä hetkellä niitä hyviä asioita. On hienoa, kun saa hieman aivoille pohdittavaa ja elämälle uusia näkökulmia. Opiskelu - vaikka vain omaksi iloksikin on terveyttä edistävä juttu, kun ei ota asioita  turhan vakavasti. 

Aurinkoisa, valoisia päiviä, myötätuulia itsekullekin!

Ihmeellisesti aukeavat kengännauhat ja muuta mukavaa!

Vaikka kuinka tiukkaan solmin nämä nauhat, niin muutaman askelen otettuani oikean jalan saapikkaasta lenhottaa nauha auki. En ymmärrä, missä vika. Hieman epäilen, että kyse olisi löysästä nilkasta, joka kävellessä liikkuu ja nitkuttaa nauhan auki. 

Oikein muutakaan selitystä en keksi, paitsi - käsivoimat. Ehkä käsissäni ei ole tarpeeksi voimaa sitomaan enäää toista nauhaa, kun olen toisen nauhan solminut. Toisaalta  olen yrittänyt vetää tuon leuhottavan puolen tiukemmalle, juuri sen takia, kun se aina leuhottaa, mutta ei ole auttanut. Kävelen sitten nauhat leuhottaen, kun ei sitä jaksa aina  kumartua sitomaan uudelleen ja uudelleen.

---

Säät ovat hieman seestyneet, eikä enää ole ollut ihan niin kamalia pakkasia kuin menneinä viikkoina. Tänään on jopa ollut hieman sateenpisarointia. Kevättä ilmassa ja  mukava niin.

---

Viikko sitten olin viikonlopun mittaisessa kirjoittajakoulussa. Olen ollut lapsesta asti kiinnostunut kirjoittamisesta. Viime vuosina sellainen luova kirjoittaminen on ollut aika vähissä. Syynä osin insipiraation puute ja ajatuksettomuus. Tykkäisin pitää ihan käsinkin kirjoittaen päiväkirjaakin, mutta  kynällä kirjoittaminen ei  enää ole niin helppoa, jos ei kohta tämä naputtelukaan. Mutta siis, ajatuksissa se on ja ainavälillä täytyy jotain ajatuksiaan muistiin merkitä, joko käsin tai näihin blogeihin.

Siinä kirjoittajakoulutuksessa puhuttiin myös blogikirjoittamisestakin. Miksi minä pidän esimerkiksi tätä blogia? Tapahtumassa tuli esiin sellaisia syitä, kuin saada oma ääni kuuluville. Esillä oleminen ei kuulema ole välttämättä hyvä syy kirjoittaa blogia, ja vielä huonompi syy on kuulema raha/ilmaistavarat. Hmm! Kirjoitan, koska haluan kirjoittaa, herätellä ajatuksia itsessäni ja muissa.Vertaistuki on yksi syy, vaikka en tiedä, onko tästä blogista ja ajatuksistani suurtakaan apua muille kaltaisilleni. Toivottavasti. 

Kirjoittajajaksi kun kuitenkin oppii vain kirjoittamalla, niin ehkä tämänkin bloginpito sitten selkeyttää ajatuksia,saa niitä liikkeelle. Eräänlaista 'aivovoimistelua' siis.

Pitkiä, lyhyitä,

syvällistä,  pinnallista.

Proosaa, runoa,

pakinaa, tietoa...

kirjoittaa voi tekstiä monenlaista, vaikka sitten ihan omaksi iloksi. 

Kaiken kaikkiaan tuo viikonloppu oli antoisa ja sai kirjoittamisen halun uudelleen heräämään ja virkoamaan. 

Työkyvyttömyyseläkkeellä vaikka olenkin, niin joskus tulee mieleen,että olisi kiva tehdä jotain pientä, ei tässä ihan reporankoja olla, vaikka ei täyspäiväiseen eikä ihan vakihommiin osa-aikaisenakaan taida olla mahiksia, mutta kirjoitella freelancerina silloin tällöin - siinä on unelmaa, jota ei halua nitistää.

 

Tämä satumaisen upea maisema alkaa  olla jo 'menneen talven lumia' Toisaalta uudenlaisia uudistuvia maisemia on hyvä odottaa, myös mielen maisemia. Opiskelu on ollut taas vaihteeksi ihan antoisaa. Tuottaahan se aika paljon päänvaivaa esseiden teossa, mutta antaa myös paljon ja tyytyväisyyden tunteita, kun huomaa, että on selvinnyt jostain tehtävästä.  

 Nämä kahvit puolestaan jäi minulta juomatta. Oli eräällä tunnilla sellainen 'laavuretki'. Pakkasta oli reilusti  yli kymmenen. Yritin kuitenkin reippaasti olla mukana, mutta mutta... Pakkanen ja tuuli tekivät yhdessä sen, että ei edes kintaat auttaneet vaan kylmyys puski niin luihin ja ytimiin, että alkoi pahaaa tehdä. Siinä ei auttanut edes tulenloimussa käsien lämmittely. Ne oli saatava kuumaan veteen ja  äkkiä. Niinpä poistuin paikalta, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli jäädä muiden seuraan.

Se on muuten jännä juttu tuo kylmyys. Saatan hyvinkin kävellä ilman käsineitä pakkassäällä, kädet taskussa eikä se tuota ongelmia, mutta annas olla, kun lisänä on oikein kylmä/kostea tuuli tai viima, niin silloin se menee sisuksiin eikä siihen tosiaankaan auta muu, kuin käsien upottaminen kuumaan veteen. En tiedä, onko tämän jotenkin liitoksissa tähän EDS-problematiikkaan vai mistä johtuu - jännä juttu se vain on.

Tulisoihtu!

Kylläpä on vuosi edennyt joutuisasti. Olen jälleen aloittanut opiskelun Keuruun IK-opistossa, tällä kertaa Core II:sta yritän  omaksi iloksi ja hyödyksi käydä. Kyseessähän on teologiset opinnot ja siinä sivutaan samalla vähän muutakin yhteiskunnallista asiaa. Ensimmäinen viikko takana ja uusi edessä. Kiintoisaa on ja aivot saa hyödyllistä virikettä.

Pakkaset ovat olleet melkoiset. Ei pahemmin tee mieli ulkona oleilla, vaikka maisemat ovat kyllä upeita, kun puut ovat saaneet lumiviittansa ja maisema parhaimmillaan kuin satumaa. Liikuntaa saa ihan riittämiin ja raitista ilmaa, kun siirtyy paikasta a paikkaan b ja sieltä paikkaan c ja päinvastoin.

Olen huomannut viime aikoina, että tuon liikkumisen kanssa on ollut ongelmia. Polvi hieman taas temppuillut ja rappuja kun nousee, niin joutuu nousemaan porras kerralla, niin että nostaa ensin toisen jalan portaalle ja sitten toisen viereen. Sen tuntee, kun polvinivel  nuljuaa miten sattuu. No, onneksi vielä kuitenkin pääsee liikkeelle. 

Tänään oli huikaiseva auringonlasku. En ole koskaan  ennen nähnyt tuollaista auringon tulisoihtua, kuin tänään. Täytyi ottaa ihan kamera käteen ja räpsiä kuvia. Eihän nuo mun ottamat kuvat, vähäisellä kamerallani otetut ole verrattavissa niihin väreihin ja tunnelmiin, jotka todellisuudessa värittivät taivaan ja mieleni, mutta antavat jonkinlaisen käsityksen  hetkestä kuitenkin.

Innostavia, mukavia hetkiä toivottelenpi. Olkoon tuuli myötäinen.