Kevään värejä ja sävyjä!

Aurinko paistaa ja lintuset liverteleee. Ihana kevät ja ihanat kevään värit saavat sijaa nokeentuneiden, tallaantuneiden sulaneiden lumien alta. Kun on pitkään ollut sisällä ja rasittanut aivojaan kaikenlaisilla teorioilla ja käsitteillä, joista ei saa mitään tolkkua, päätin eilen lähteä pienelle kävelylenkille ja katsomaan, jos vaikka näki joutsenia. No, ei tullut joutsenia vastaan, mutta iloiset leskenlehdet sen sijaan sai hymyn kasvoille. Kuinka kummasti se piristääkään mieltä, kun talven jälkeen näkee nämä kultatukkaiset hymyilijät ojanpientareilla tai missä milloinkin. Ja pajunoksien kauneus - kerrassaan upeaa! Voiko olla hienompaa näkyä, kuin nähdä, kuinka "veri" alkaa  virrata harmaankalpeissa puissa ja pienet pajunkissat kurkottavat pörröisiä kulmiaan. 

Kävelylenkki ei kuitenkaan ollut kaikesta tästä kauneudesta huolimatta piristävä. Olisi pitänyt ottaa vesipullo mukaan ja päähän huivi, sillä paahteinen ilma ja suora auringonpaiste ei tee hyvää. Lisäksi maasto oli aika epätasaista ja alkumatkasta ikävää ja hankalaakin kävellä. Jalkineetkaan ei parhaat mahdolliset olleet. 

No, tuloksena kävelyretkestä oli totaalinen uupuminen. Hyvä,  kun selvisin takaisin lyykähtämättä. Se on tuskastuttavaa, kun talven aikaan kaipaa kesää ja lämpöä. Sitten  tulee valoisat säät ja helle, ja sitä toivoo pikkuisen tuulenvirettä, varjoa ja viileyttäkin. 

Ihana valo!

Huhtikuu. Ajatella, kuinka aika on kiirinyt nopsaan. Vielä ei tällä leveysasteella puut viheriöi kuten kuvassa, valo on kuitenkin lisääntynyt ja lämpö. Ihana, ihana valo. 

Se on sitten taas siirrytty kesäaikaan ja kelloja käännetty tunti eteenpäin. Joutavaa, turhauttavaa hommaa, josta saisi jo luopua ja elää normaalissa ajassa. No, johan ne sitä suunnittelevat, mutta mitä minä pelkään, on että kesäaika jäisikin pysyväksi. Se olisi kaksin verroin kamalampaa kuin tämä kellon kääntely.  Se ottaa nimittäin voimille ja vie voimat, kun oma sisäinen rytmi pakotetaan johonkin toiseen rytmiin.

Ei sillä, aamulla noustessani aamupalalle, niin oven avattuani vastaani tulvi niin ihana valo ja lämpö, että ainakin hetkeksi se toi ihanan olon ja hyvän mielen. Loppupäivä menikin sitten taistellessa väsymystä vastaan. Pitäisi ennen Pääsiäistä saada parikin esseetä kirjoitettua, eikä niiden aiheet ole niistä helpoimmista. Ei sillä, mukava niitä on toisaalta puurtaa ja harjoituttaa sanallista ulosantiaankin, mutta mutta sitä loogisuutta ja ideoita työhön ei tuosta vain ilmasta noukita. Se vaatii aikaa ja ajattelua, työtä ja vaivannäköä.

Olen silti kiitollinen, kun olen voinut opiskella ja kokea uusia elähdyttäviä asioita vaikeuksista huolimatta. Ja se, että kokee kuuluvansa joukkoon, hieman vetäytyvänäkin luonteena ja iänkin puolesta on hieno tunne. Suosittelen lämpimmästi opiskelua,vaikka sitten omaksi iloksikin. Koskaan ei ole liian vanha eikä kehno oppimaan uutta.

Valoa ja lämpöä sinullekin siellä! Olkoon tuuli myötäinen ja lempeä.

Mustelmia ja huonosti nukuttuja öitä!

Kevättä kohti mennään ja vauhdilla, jos näitä säitä jatkuu. Päivät alkavat olla niin auringontäyteisiä ja  kirkkaita. Valoa  tulvii ikkunoista ja luukuista. Lumet ovat alkaneet sulaa.Vielä on kuitenkin yöpakkasia ja jäätä saa kävellessä varoa.

Tässä taannoin, kun ei vielä ollut näin  lämmintä, vaan satoi jopa lunta kävi minulle 'hullusti'. Ajattelin hieman oikaista aamuntunneille eri reittiä, kuin tavallisesti kävelen. Vastasatanut lumipeite oli petollinen, sen alla oli sileää jäätä ja niinhän  siinä kävi,että lensin mukkelis makkelis. Onneksi pääsin omin jaloin ylös, vaikka ei se helppoa ollut ja näytti varmaan hassulta, jos joku sattui näkemään ja kyllä  sen joku taisi nähdäkin.

No, onni onnettomuudessa ettei käynyt hullummin. Sainpahan vain komeat mustelmat vasempaan jalkaani.  

Kolhun saaneesta jalasta sitten varmaan osittain johtuu, että olen nukkunut yöt huonosti ja pyörinyt vuoteessa lakanat ja peitot myttyrälle, etsiessäni hyvää asentoa jaloilleni.Hyvää nukkuma-asentoa vain on vaikea löytää. Milloin olen oikealla, milloin vasemmalla kyljelläni, milloin hetken aikaa selälläni, vaan sepä onkin kaikkein pahin asento, kun kädet puutuvat. Ja taas vaihdetaan asentoa. 

Vaan, mitäpä tässä valittelemaan, kun elämään mahtuu niitä hyviäkin asioita. Ja opiskelu on kyllä tällä hetkellä niitä hyviä asioita. On hienoa, kun saa hieman aivoille pohdittavaa ja elämälle uusia näkökulmia. Opiskelu - vaikka vain omaksi iloksikin on terveyttä edistävä juttu, kun ei ota asioita  turhan vakavasti. 

Aurinkoisa, valoisia päiviä, myötätuulia itsekullekin!

Elämä puskee esiin!

Aurinkoinen keväinen päivä. Äitienpäivä. Miten minä sitä juhlin? Minä, jolla ei enää ole äitiä tässä ajassa, minä, jonka perheessä hautasmaakulttuuri ei ole koskaan ole ollut niin oleellista. Äiti elää muistoissa, sydämessä.

Näin juhlapäivinä sitä tuntee oman yksinäisyytensä tavallista enemmän. Toisaalta - minä olen jo niin tottunut tähän omissa oloissani olevaan "erakon elämään".

Niin, miten minä tätä päivää olen  viettänyt? Olen ollut oikein  touhukas. Olen muokannut kukkapenkit ja kitkenyt pois kaikkialle levittyvää sammalta. Kuinka yllätyinkään, kun sieltä sammaleen alta esiin pilkahtivat nämä jonkin sipulikasvin taimet. Sain tämän taimen joskus muinoin eräältä tutulta, jokin lilja se oli, mutta nimeä en muista. Kukkimaan, jos nämä saisi, niin se olisi jotain.

Kylvin myös ruohosipulia ja odotan mielenkiinnolla, miten kasvu edistyy.

Mullan kuokkiminen ja möyhiminen on kyllä terapeuttista, mutta kyllä se otti minulla niin niskan seutuun, että ei minusta puutarhurin hommiin suuremmin ole. Jotain pientä kupsuttelua voi silloin tällöin harrastaa, mutta ei mittavassa määrin. 

Ihana on aurinko, ihana kun puut vihertää. Nautitaan ja eletään - siihen meidät on kutsuttu. Ei anneta pienten kipujen ja särkyjen häiritä, vaikka ne joskus ottaakin pattiin. 

Minäkin, kun olin kupsuttelun jälkeen suihkussa tunsin, kuinka nilkassa juilahti ja suussa tuntui äkkiä verenmaku. Se tuntui oudolta, Onneksi meni ohikin yhtä äkkiä kuin ilmeni. 

Laitanpa tähän loppuun vielä tämän "kevätrunon", jonka olen kirjoittanut jo vuonna 1978. Eihän tuo mikään  taidokas viritelmä ole, mutta kuvastaa kuitenkin tunnelmia.

Päivä tämä ihana mieltä virkistää/kun ruohot vihreät mullasta pilkistää/Ja taivahalla sinisellä aurinko loistelee/ja tuuli ilmassa kevättä toistelee.

Kevätmielellä!

Ihanaa, kun aurinko paistaa ja lempeämmät tuulet puhaltelevat. Tässä taannoin katuja kävellessä näin tutussa paikassa valkovuokkojen kukkivan ja  kohta myös ensimmäiset (minun näkemäni) leskenlehdetkin putkahtivat ojanvarsilla näkyviin.

Lumet ovat aika kyytiä sulaneet ja kohti kesää mennään. Kuinka jo kaiipaankaan vesien äärelle - kotijärveen pulahtamaan. Vedessä kelluminen kun on oikeastaan niitä ainoita keinoja rentouttaa lihaksiaan. 

Kummallista, että lihakseni tuntuvat aina olevan jonkinlaisessa jännitystilassa, vaikka en tietoisesti niitä jännitäkään. Lääkärikäynneillä on aina saanut kuulla, että ole ihan rentona, mutta miten olet rentona, kun et tiedä jännittäväsi. 

Olisi siis todella ihanaa päästä veden äärelle - saisi edes hetken verran olla täysin rentona.

Olen tässä kevään mittaan käynyt joitakin kertoja hierojalla. Kyllähän sekin rentouttaa - hetkeksi. On vain turhan kallista, jotta kovin useasti pystyisi käymään.

Viimeksi kerroin, että kävin poistattamassa muutaman luomen kaulalta. Nyt on tikitkin sitten poistettu ja haavat alkaneet parantua. Näyttivät ensin niin rumilta, että ajattelin mitä hyödytti poistaa luomia, jos kaulalla on tuollaiset rumat läntit. 

Samalla käynnillä katsastutin kyynärpäähäni tulleen patin, josta en oikein tiennyt, mikä se oli. Olin yrittänyt siitä poistaa märkäpaiseen, mutta ei se ollut oikein tuntunut kokonaan hävinneen. Hoitaja sen sitten puhkaisi ja puristi siitä jotain taliköhnää ja nyt ei patti enää ole vaivannut.  Nyt on sitten uusi ihmetys ilmaantunut. Oikean jalan akkavarpaan sivussa on jonkin sortin patti tai rikkouma, josta en tiedä, mikä sen on aiheuttanut. Jokin kova ja musta piste siinä tuntuu olevan. Pitää kai ruveta sitä tutkimaan tarkemmin ja jotenkin saada pois kiusaamasta.

Mikä minua myös mietityttää on outo lovi vasemmassa jalassa. Olen jostain kuullut, että siinä kohdassa puuttuisi rasvaa, mutta mistä tällainen paikallinen rasvakato sitten johtuu? Todella merkillinen kuoppa. Jalka näyttää ihan siltä, kuin olisi kirveellä lyöty lovi sääreen.






En tiedä, onko sillä jotain vaikutusta siihen, että nilkkavoimani ovat aika vähäiset.  Kävellessä jalkoja hädin tuskin jaksaa nostella. Hieman parempi nostovoima on, jos jalassa on tukevat kengät, mutta eihän näin kesäkeleillä mitään talvijalkineita voi pitää.

Kaikkein mieluimmin kävelisin ilman jalkineita. Ennen kuin tiesin EDS:stä mitään eikä pahempia vaivojakaan ollut vielä ilmennyt kävelin kesät ilman jalkineita. Silloin asuin maalla. Nyt olot on toisenlaiset. Ei täällä "kaupunkioloissa" kovin paljon paljain jaloin kävellä. Maaseudun tyttönä kaipaan sitä, että tuntee  maan kosketuksen. Luonto antaa voimaa ja iloa niin paljon.