Kevään värejä ja sävyjä!

Aurinko paistaa ja lintuset liverteleee. Ihana kevät ja ihanat kevään värit saavat sijaa nokeentuneiden, tallaantuneiden sulaneiden lumien alta. Kun on pitkään ollut sisällä ja rasittanut aivojaan kaikenlaisilla teorioilla ja käsitteillä, joista ei saa mitään tolkkua, päätin eilen lähteä pienelle kävelylenkille ja katsomaan, jos vaikka näki joutsenia. No, ei tullut joutsenia vastaan, mutta iloiset leskenlehdet sen sijaan sai hymyn kasvoille. Kuinka kummasti se piristääkään mieltä, kun talven jälkeen näkee nämä kultatukkaiset hymyilijät ojanpientareilla tai missä milloinkin. Ja pajunoksien kauneus - kerrassaan upeaa! Voiko olla hienompaa näkyä, kuin nähdä, kuinka "veri" alkaa  virrata harmaankalpeissa puissa ja pienet pajunkissat kurkottavat pörröisiä kulmiaan. 

Kävelylenkki ei kuitenkaan ollut kaikesta tästä kauneudesta huolimatta piristävä. Olisi pitänyt ottaa vesipullo mukaan ja päähän huivi, sillä paahteinen ilma ja suora auringonpaiste ei tee hyvää. Lisäksi maasto oli aika epätasaista ja alkumatkasta ikävää ja hankalaakin kävellä. Jalkineetkaan ei parhaat mahdolliset olleet. 

No, tuloksena kävelyretkestä oli totaalinen uupuminen. Hyvä,  kun selvisin takaisin lyykähtämättä. Se on tuskastuttavaa, kun talven aikaan kaipaa kesää ja lämpöä. Sitten  tulee valoisat säät ja helle, ja sitä toivoo pikkuisen tuulenvirettä, varjoa ja viileyttäkin. 

Tämäkkä tyttö!

Loma on mennyt huokaillessa ja oloa parannellessa. Onneksi olo on selkeästi parempi kuin vielä viikko sitten.Ei silti, väsynyt olen vieläkin. En ihan terveterve vielä, että olo tuntuisi avaralta. Lepoa kaipaa ja unta.Silti olen valvonut yli puolenkin yön, kun olen naputellut ja miettinyt ja työstänyt yhtä esseetä. Onneksi sekin on nyt siinä pisteessä,että ehkä saan sen palautukseen määräaikaan mennessä.

Aurinko paistaa ja pikku hiljaa alkaa luonto vihertää. Vielä ei puissa näy viherrystä, mutta ensimmäisen leskenlehden näin tänään, yksinäisen keltaisen pikkuauringon kadun varressa hymyilemässä.

Tänään sain myös mukavaa palautetta ja kohteliaisuuden. Olen tämäkkä! Olin seurakunnassa ja hoitelin laulunsanojen ja raamatunkohtien näytön valkokankaalle. Mukava homma, josta pidän paljon. Päätä särkee edelleenkin eivätkä sormenikaan olleet mitenkään näppärimmästä päästä, mutta hyvin tuo tuntui sujuneen, kun sain tilaisuuden päätyttyä erityiskiitokset.Sanat näkyivät ihan oikeassa vauhdissa ja puhetta myötäillen.

Sanotaan,että suomalaisten on vaikea ottaa kohteliaisuuksia vastaan. Ehkä se joskus onkin. Nyt kuitenkin, kun olo ei parhaimmillaan ollut, tuntui erityisen mukavalta saada myönteistä palautetta.

Tämäkkä! Niinpä niin.

Takatalven seurauksia!

Kröhää ja nuhaa ja päänsärkyä on riittänyt viime päivinä. Taannoisena yönä heräsin litimärkänä ja hikisenä, joten kuumettakin on tainnut olla, vaikka mittaaminen onkin jäänyt. Harmittaa, sillä opiskelut tuppaa viime metreillä jäämään kesken, kun ei jaksa ajatella että saisi esseistä valmista aikaiseksi. Takatalven seurauksiahän tämä on, kun käveli avonaisessa takissa päin viileitä tuulia.

Onneksi nyt on loma ja voi vielä miettiä ja katsoa, koheneeko olo tästä. Kävin eilen ensiavussakin. Ajattelin, että ei ne siellä sen kummempia tee, mutta olo nyt oli kerrassaan sietämätön.

Yllätyksekseni ottivat kuitenkin verikokeita. Valkosolut vähän koholla ja mikä minulle oli yllätys oli hemoglobiini, joka oli peräti 140. Minulla ei ole  koskaan ollut niin korkea hemoglobiini, yleensä se on jossain 110-120 paikkeilla. Eikä minun ruokavalionikaan ole niin ihmeemmin muuttunut edellisestä mittauksesta. 

No, kirjoitti se lääkäri sitten pari reseptiäkin, mutta luettuani sen toisen tiedot päätin olla ostamatta. Hieman ihmettelen niiden tietojen valossa, miten hän ylipäätään oli päätynyt juuri siihen lääkkeeseen.

Oli muuten ensimmäinen lääkäri, joka tuntui jotain tietävän Ehlers-Danlosista, mikä tuli puheeksi, kun kysyi, onko minulla mitään perussairauksia? Sanoessani Ehlers-Danlos hän kysyi: mikä tyyppi? Tyypistä en osaa sanoa. Hypermobiilista on puhuttu, mutta nykykriteerien valossa sovin paremmin ykköstyyppiin. 

Eilinen päivä meni sitten vuoteessa lojuen ja tietskarilta televisiosarjoja katsellen. Välillä hunajavettä lipittäen ja hieman nukahtaenkin. Hieman ehkä olo on parempi.

Mutta se opiskelu, kolme viikkoa jäljellä. Mistä saisi innostuksen pinnistää loppuun asti ja löytää sumentuneista ajatuksista jonkinlaisen logiikan ja pointin, jolla tehdä ne viimeiset esseet? Siinäpä kysymys.

Kun herää aamuyöllä neljältä!

Heräsin aamuyöllä neljän tienoilla tunteeseen, että nyt ei ole hyvä olo. Kurkkua kaihersi ja olo oli tukala. Onneksi löysin jostain kurkkupastilleja, jotka hieman helpottivat turpeutta ja kaiherrusta niin, että saatoin nukahtaa uudelleen. Aamupalalla koulun ruokalassa ystävällinen keittäjätäti haki minulle hunajaa.Hieman helpotti tilanne, mutta ei ole olo mitenkään pirteä. Lähdin iltapäivätunneilta kesken  pois. Oli pakko päästä lepäämään.

Minulla on harvoin flunssaa, nyt on vähän oireita, joiden ei haluaisi yhtään pahenevan. Ehkä on tullut käveltyä turhan aukinaisessa takissa, kun tuuli on vihmonut lämpimien säiden jälkeen kylmemmin, mene ja tiedä. Eipä tässä auta kuin lepäillä. Ei sillä, lepäilyyn ei oikein olisi aikaa, kun pitäisi saada opiskelusuorituket kunnialla läpi. Toisasalta  ajatukset solmussa ja turtana ei taida hyvää jälkeä syntyä.Unta, unta siis tarvitaan. Vanhan lastenlaulun mukaan se on paras lääke vaivoihin.

Yllättävä yön lumisade!

Aamulla kun heräsin ja ylösnousin,

mitä kummaa ikkunasta katsoissani nähdä sainkaan.

Lumeen valkeaan

näin peittyneenä maan.

No kyllähän sitä oli luvattu - lumisadetta nimittäin. Uskomattomalta se silti tuntui, miten yhdessä yössä, eilen niin kirkas  ja selkeä sää näin näkkiä vaihtui takatalveen.

Päivän mittaan jalat taas olleet niin jäykät. Ei yhtään mukava kävellä lumisessa sohjossa, joka päivän mittaan alkoi kerätä vettä sisuksiinsa.

No, kevättähän se - yllättävät säätkin. Kevättä!

Ihana valo!

Huhtikuu. Ajatella, kuinka aika on kiirinyt nopsaan. Vielä ei tällä leveysasteella puut viheriöi kuten kuvassa, valo on kuitenkin lisääntynyt ja lämpö. Ihana, ihana valo. 

Se on sitten taas siirrytty kesäaikaan ja kelloja käännetty tunti eteenpäin. Joutavaa, turhauttavaa hommaa, josta saisi jo luopua ja elää normaalissa ajassa. No, johan ne sitä suunnittelevat, mutta mitä minä pelkään, on että kesäaika jäisikin pysyväksi. Se olisi kaksin verroin kamalampaa kuin tämä kellon kääntely.  Se ottaa nimittäin voimille ja vie voimat, kun oma sisäinen rytmi pakotetaan johonkin toiseen rytmiin.

Ei sillä, aamulla noustessani aamupalalle, niin oven avattuani vastaani tulvi niin ihana valo ja lämpö, että ainakin hetkeksi se toi ihanan olon ja hyvän mielen. Loppupäivä menikin sitten taistellessa väsymystä vastaan. Pitäisi ennen Pääsiäistä saada parikin esseetä kirjoitettua, eikä niiden aiheet ole niistä helpoimmista. Ei sillä, mukava niitä on toisaalta puurtaa ja harjoituttaa sanallista ulosantiaankin, mutta mutta sitä loogisuutta ja ideoita työhön ei tuosta vain ilmasta noukita. Se vaatii aikaa ja ajattelua, työtä ja vaivannäköä.

Olen silti kiitollinen, kun olen voinut opiskella ja kokea uusia elähdyttäviä asioita vaikeuksista huolimatta. Ja se, että kokee kuuluvansa joukkoon, hieman vetäytyvänäkin luonteena ja iänkin puolesta on hieno tunne. Suosittelen lämpimmästi opiskelua,vaikka sitten omaksi iloksikin. Koskaan ei ole liian vanha eikä kehno oppimaan uutta.

Valoa ja lämpöä sinullekin siellä! Olkoon tuuli myötäinen ja lempeä.