keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Hyvä Paha Rasva!

Käyttääkö kevytrasvoja, kasvirasvoja, voita vai sekoitteita? Ravitsemusterapeutit ovat kahta mieltä suhtautumisessaan esimerkiksi voihin. Voihan on puhdas luonnontuote, kun kasvirasvojen valmistuksessa joudutaan käyttämään erilaisia ainesosia koostumuksen aikaansaamiseksi. 

Minä käytin aikaisemmin kasvisrasvaa levitteenä. Nyt olen tänä syksynä siirtynyt voin käyttöön. Nyt mietin, pitääkä vähentää voin käyttöä ja siirtyä takaisin kasvirasvoihin? Syynä viimeiset labratulokset, jotka kuulema muutoin ovat oikein hyvät, mutta kolesteroli on kohonnut ja kyllähän ne luvut aikaisempiin arvoihin nähden ovat korkeammat. Onko syynä kuitenkaan voi? Ehkä syy onkin Linatil? Sivuvaikutusluettelossa ei tosin mainittu kolesterolia, mutta muita verenkuvamuutoksia kyllä. 

No, lääkärinaika keskustelulle ja jatkolle täytyisi kai saada. Onneksi, asiaa kysyttyäni, voin käydä myös sillä lääkärillä, johon luotan. Hän vain ottaa vastaan satunnaisesti. 

Katsotaan, mitä tulee, Suhtautumista rasvankäyttöön täytyy kuitenkin muuttaa - mahdollisuuksien mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.