Kevät on vaihtunut kesään ja hyvää vauhtia ollaan kohta jo keskikesässä. Luonto on vihreimmillään. Milloin sataa vettä ja milloin paistaa aurinko, vaihtelevia ovat olleet säät. Sellaistahan se on elämä, Ei mitään uutta auringon alla.
Taannoin
vaihdoin järjestystä asunnossani, seurauksena kaaos ja monen päivän
väsymys. Yksin ei kannattaisi ruveta huhkimaan. Vaihtelu virksitää
sanotaan ja virkistyksen tarpeessa kun olin, muutin blogin ulkoasua.
Kukkivat omenapuut, mikä ihana näky. Voiko maailmassa olla mitään
kauniinpaa? Minun ainakin on vaikea kuvitella mitään kauniinpaa.
Harmillista vain, että se aika on niin lyhyt, niin lyhyt.
Olen
viime aikoina kävellyt miltei joka päivä. Sen saman tutun reitin, mutta
kävellyt kuitenkin ja kyllä sen jaloissa tuntee. Muutenkin olen ollut
muutaman päivän vähän vetämättömissä. Lukenut olen enempi, puuhallut
vähemmän. Vaihtelua kaipaisin. Jotain, mikä nostaisi tavallisen arjen ja
tavanomaisuuden yläpuolelle. Jotain on kuitenkin odotettavissa,
kesä-heinäkuun vaihteessa olen ajatellut mennä taideleirille. Taide ja
käsillä tekeminen on se mun juttu, mikä pitää kivut kurissa, ainakin
päiväsaikaan. Kun tekee jotain mieluista ja luovaa p.rojektia, ei ehdi
ajatella kipujaan ja kolotuksiaan. Vaikeinta on yöllä, erityisesti
jalkakivut laittavat pyörimään. Kyllä se joskus niin mietityttää, mikä
on ja miksi näin!
....
Kaikista kolotuksista huolimatta oikein ihanaa kesän jatkoa jokaiselle, joka tänne kurkistaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.