perjantai 3. kesäkuuta 2016

Hellettä ja kylmiä pyyhkeitä!


Mikä paradoksi onkaan, kun aurinko paistaa, on lämmintä ja kaunista. Kesäpäivä kauneimmillaan. Silti -niin uvuuttavan lämmintä, helteistä. Pitäisi muistaa juoda, mutta kun ei ole janon tunnetta. Pitäisi  osata  nauttia kun talvi ja kylmyys on takana.
Olo on kuitenkin kuin Iiriksellä. Eilen hehkeä ja kukoistava, tänään lakastunut ja surkastunut.



 Sitä ei taida vesikään enää virkistää. Minua ehkä kylmät pyyhkeet voisi auttaa.

Helteestä huolimatta oli pakko lähteä aamupäivällä asioille. Ja kyllä se olikin melkoinen reissu, vaikka matkaa pankkiin ja kauppaan on  vain muutamia satoja metrejä. Jossain vaiheessa alkoi polvi äksyillä, ja kohta oli jalka siinä asennossa, että kävelemisestä ei tahtonut tulla mitään. Vielä oli kuitenkin käytävä ruokaostoksilla. Huvikäynti kakkoskirpparilla oli pakko jättää väliin. (Kun ei jaksa ei jaksa ja rahatkin on saatava riittämään. Viikon takainen EA-käynti lohkaisi melkoisen viipaleen kuukauden budjetista.

No, ruokaostoksista selvittyäni suuntasin vielä postimerkkejä ostamaan, vaan sitten iski niin totaali väsymys että mietin, pitääkö tässä kutsua ambulanssi. Sydänkin alkoi takoa kuin viimeistä päivää. Oli pakko pyytää istuinta alleen, että saisi levähtää. 

Soitin sitten siskolle, josko hän olisi kotona ja voisi tulla hakemaan. Onneksi pääsi tulemaan. Selvisin kotiin ilman läkähtymistä.

Että sellaista! Nyt taidan mennä ottamaan ne kylmät pyyhkeet. Virkistäähän se ainakin hetkeksi. Kuinka ihanaa olisikaan nyt pulahtaa järven viileään syleilyyn, mutta rannat ja aallot ovat kaukana, liian kaukana minulle.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.