Arkea on se vaan!

Aurinko paistaa. Eilen satoi vettä. Ruoho viheriöi ja luonto näyttää kauneimmat kasvonsa, pian on kesä! Ihanaa! Ajatus siitä, että saisi pulahtaa raikkaaseen järviveteen, anna laineiden liplatella ympärillä ja vain olla jja lekotell tuntuu autuaallis, elta tällä hetkellä. Arki vain on toinen. Järvi on parinkymmenen kilometrin takana, sinne tarvitsisi saada kyyti ja vesikin taitaa vielä olla liian kylmää minun sinne pulahtaakseni. Sitävastoin minuna odottaa suihku, kun vain saan ensin pyykit kojeeseen, siirrettyä sitä sun tätä kampetta pois tieltä - uuvuttavaa! Mutta ei auta itku markkinoilla, niin kuin sanotaan. 

Viime  aikojen ajatuksista sen verran, että ostin taannoin pienen kauppakärryn, sellaisen pyörillä vedettävän ostoskassin. Minulla oli sellainen aiemminkin, vähän isompi ja kolsompi vain. Kaupoille lähtiessä vain miettii, ottaako sitä mukaan, tuleeko nyt ostettua niin paljon, että ei joten kuten selviäisi tällä "kahden kolmen sormen kantotekniikalla" ja vaihtamalla kantokättä joka kymmenennen askelen perästä. Sitä kun lähtee asioille, niin sitä haluaisi kävellä ilman mitään lisävarusteita, vapaasti ja ympärilleen katsoen, ei ole mitenkään helppoa raahata kärryä perässään, vaikka toki se on iso apu, jos ostoksia on paljon. 

Olen miettinyt hankkiako rollaattori. kumpi olisi loppujen lopuksi kätevämpi vedettävä ostoskärry vai rollaattori? Kävelyn tukena tietysti rollaattori on parempi ja koska sitä työnnetään, voi siihen myös tukea rasittuneet käsivartensa, mutta ostoskärryä vedetään perässä eikä siihen voi istahtaa eikä siitä saa tukea. Niinpä niin. Kauan sitten, kun en vielä tiennyt EDS:stä mitään, parinkymmenen hujakoilla kuljin talvisilla kaduilla huivi päässä. Vastaan tuli pikkuinen  tyttö äitinsä kanssa ja tämä huudahti.jotain "mummosta". Ehei, en ole mummo, ei ole omaa perhettä, on vain sisarukset ja muut läheiset ja minä inhoan ajatusta mummottelusta. En halua että minua pidetään "mummomaisena". Inhoan jo "tädittelyäkin", vaikka sisarusten lapsista pidänkin ja täti näin ollen olen. Rollaattori eittämättä lisäisi ajatusta "mummomaisuudesta" - ainakin minusta tuntuu siltä, sillä yleensä tunnen itseni hyvinkin nuorekkaaksi ja tytömäiseksi.  

Arjen vaikeuksista edelleen. Vaihdoin tänään ikkunaverhot. Nousu keittiöjakkaralle ovenpielestä tukea ottaen, kiikkerältä tuntui ja polvia koetteli, mutta ei auta, vaihdettava ne verhot oli. Jo liian kauan olin katsellut vanhoja. Työskentely kädet kohoasennossa on yhtä tuskaa. Verhojen nipistimien vaihto verhoista toiseen, huh huh! Olipa ne nipistimet jäykkiä. 

Tässä taannoin ajattelin, että ehkä olen saanut käsivoimia hieman lisättyä seinänojapunnerruksilla, kun sain mehupullon korkin avattua ihan omin voimin, mutta nipistimiä avatessa ja laittaessa tuli toisiin ajatuksiin. Ei ole sormissa voimaa, ei! Ylöspäin katselu ei sekään ole mitään herkkua, mutta vaihdettua se verho tuli. Vielä pitäisi vaihtaa toinen verho ja miettiä kolmannen laittoa. 

Ja kai niitä seinänojapunnerruksia ja muita jumppaliikkeitä on jatkettava. Juhannuksen alla on tiedossa toinen kuntoutusjakso ja sitten se nähdään, mitä ne on vaikuttanut. 

Tänään sain myös tiskit hoidettua pois. Mikähän siinä on, että niitä tuppaa kerääntymään, vaikka kuinka päättää, että nyt kun syön, niin tiskaan astiani saman tien pois, mutta - joskus sen yhden, kahdenkin astian tiskaaminen vain tuntuu niin uuvuttavalta tai sitten ajattelee, että ei sitä nyt heti tarvi yhtä lautasta tiskata ja sitten niitä kertyy kunnes keittiö on taas kaaoksessa. 

Mutta siis, onneksi nyt on taas kaaos vähän kadonnut - aurinko paistaa! Kyllä se siitä vähän kerrassaan. Elämä menee omalla painollaan.