Tulipa vähän tuumailtua.

Vähän on ollut viileetä. Aamulla oli maassa lunta, nyt se on jo sulanut. Kovasti tässä lämpimämpää jo odotellaan. Hidasta on ollut tämä kevään tulo, mutta eiköhän se tästä pikku hiljaa etene.

Olen vähän tässä miettinyt jalkakipujen ja arjen vaikeuksien keskellä, jos tekisi hakemusta taksimatkaoikeudesta. Kävin sitä varten jo pari kertaa fysioterapeutillakin lausuntoa varten. Testailtiin ja puheltiin. Sain sitten lausunnon kotiin, kun pyysin sen itselleni eikä suoraan lähetettäväksi. No, eihän se kävelymatka mikään pitkä ollut, mutta - lausunnon perusteella minä tuskin tulen tuota oikeutta saamaan, joten päätin, että olkoon, ei haeta. Rollaattoriakaan en saa, kun en tarvitse sitä sisätiloissa vaan siitä olisi apua lähinnä ulkosalla. Joten ei auta itku markkinoilla. Sitä on selvittävä niillä taidoilla ja kyvyillä ja lähimmäisavulla, mitä on saatavilla.

Onhan se toisaalta hyvä, että ei ihan reporankana ole, vaan kyllä minä todella olen välillä pulassa noiden jalkavaivojen ja muun kanssa. 

Kuitenkin, sieltä se elämä ponnistaa, kivikostakin, kuten kuvasta näkee. Hyviä vointeja teille itsekullekin.

On ollut vähän hutera olo...!

"Pääparka"

On ollut viime aikoina vähän hutera olo. Päätä särkenyt useamman päivän ja olo vetämätön. Viime lauantai oli aika rankka, kun olin eräässä tapahtumassa, jossa meni koko päivä. Sunnuntaina sitten lepuuttelikin voimiaan. Kyllähän se siitä, mutta kun kaiken kukkuraksi alkoi taas pyörittää nukkumaan mennessä. Muistan aina sen vuosien takaisen kiertohuimauskohtauksen, jonka toistumisesta ei olisi väliksi. Pienenpänä, mutta ei yhtään miellyttävämpänä, tuota kiertohuimausta taas alkoi kuitenkin olla. Ylhäällä ollen ei mitään vaikeuksia, mutta kun pisti makuulle ja yritti nukkua, niin hui kauheaa, kun alkoi silmissä viilettää ja maailma pyöriä.  Onneksi se sitten laantui.

On sanottu, että se liittyisi korviin ja saattaisipa niin ollakin, mutta mietin kyllä myös niskaongelmia. Sopivan tyynyn löytäminen on ollut vähän hakusalla. Ja onhan noita oireita ollut muitakin, jotka mietityttävät silmäongelmista puhumattakaan.

Tänään sitten heräsin, kun aamuaurinko tulvehti huoneeseen. Ihana valo. Olo oli keveä, virkeä. Kuinka toivonkaan, että ei ikinä enää ...

Elämää mukavuusalueen ulkopuolella!

Puoli vuotta ollut yhtä antibioottikierrettä. Nyt ollaan estolääkityksellä seuraavat puoli vuotta. Ääh! Ei yhtään olisi väliksi. Olen niin kurkkua myöten täynnä antibiootteja ja karpalomehukin alkaa tulla korvista ulos. Olen vähän miettinyt, onko vastustuskykyni jotenkin heikentynyt viime aikoina, kun ei tällaista ruljanssia ole ikinä ennen ollut.

Verenpainekin kohosi taannoin huimiin lukemiin, 105/170, olo kehno. Sitä mentiin sitten ambulanssilla taas kerran päivystykseen, mutta eihän  ne tuota noteeranneet, vaikka ambulanssihenkilöstön mittaus oli 120/180. No, ei muuta, kuin antibiootin annostuksen korotus muutamaksi päiväksi.

Kurja on kelikin ollut. Ehkä se kaksinkertainen asiointikävely, ensin ruokaostoksilla ja sitten apteekissa, kun sääkin oli mitä oli, teki olon heikoksi.

Ei sillä, kyllä minulla on ollut vaivaa ja kremppaa vähän muutenkin, jalkavaivoja ja nuljahteleva olkapää, jonka takia on vaikea löytää hyvää asentoa öisin. Lääkärinaika tilattu noiden takia loppukuuhun. 

Siis vähäsen on oltu mukavuusalueen ulkopuolella viime aikoina. Jotain tarttis apuja löytää, saada taas se hyvä normiolo ja mieluiten ihan loppuelämäksi.

j.k.Mitä tuohon picassomaiseen voileipäprofiiliin tulee, niin eikös ole aika veikeää taidetta, mitä voileivän puraisu joskus saa aikaan. Tällaiset pienet elämänihmeellisyydet saavat kummasti hymyn aikaan.