Pitkästä aikaa päätin ja pistin toimeen: leivoin jouluisen kuivakakun vierasvaraksi, jos nyt joulunaikaan joku sattuisi pistäytymään. Niin monesti on ollut mielessä tuo leipominen. Kuinka hauskaa se olisikaan, mutta mutta. Kun vatkaat sokeria ja voita vaahdoksi tai kananmunia, niin kädet siinä on kovilla, vaikka käyttäisit sähkövatkainta. Tätä kakkua tehdessänikin jouduin välillä pistämään hetkeksi pitkäkseni kesken taikinan teon.
Mutta olenhan nyt itseeni ylen tyytyväinen, kun sain aikaiseksi ihan itse leivotun ja vanhasta ohjeesta sovelletun herkkuleivonnaisen. Pitäisi vain ongelmista huolimatta useammankin pistää toimeksi eikä jämähtää paikalleen.
Maku tässä tosin on vielä arvoitus. Uskoisin kyllä, että tämä on ihan maittavaa, vaikka sananlasku sanookin, että "moni kakku päältä kaunis".
Toinen asia, mikä on pistänyt vähän vauhtia liikkumiseen ja kehon kuormitukseen on lumentulo. Olen kerran jos toisenkin joutunut lapioimaan lumet kuistilta, kun ei halua kerryttää lumikasoja oven taakse. Lumi on talveen kuuluva ja mukavahan se on katsella lumihuuruisia puita, mutta on siitä omat vaivansa. Minun täytyy kuitenkin henkilökohtaisesti olla iloinen siitä, että pystyn vielä lumia lapioimaan, vaikka vähänkin. Omatoimisesti selviytyminen on kuitenkin suuriarvoinen asia eikä aina itsestään selvyys.
Kukin kykyjensä ja taitojensa mukaan täällä elelee. Ei anneta periksi. Elämä on sen arvoista vaikeuksista huolimatta.
Oikein hyvää ja valoisaa joulunaikaa!
