Pikku Puu

Olipa kerran suuressa metsässä pienen pieni puun taimi, niin pieni, että sitä tuskin silmin havaitsi. Pikku taimi kuitenkin kasvoi ja kehittyi. Kovin hidasta sen kasvu oli, mutta kasvoipa vaan kuitenkin, kunnes siitä tuli laiha ja ruipelo pikkuinen puu.Sen oksat sojottivat sinne tänne ja kiertyivät jännästi pikku mutkille. Pikku puu katseli itseään ja katseli muita. Hyvänen aika, se ajatteli, minähän olen ihan erilainen kuin nuo muut puut, suorat ja ryhdikkäät,. Niillä on oksat jämäkät ja korkealle kurottuvat. Minun on tällaiset vinksottavat ja kun tuuli puhaltaa, niin  joka kaarnanpalasta  kuuluu risahdus. Jospa minä olenkin joku vaihdokki, tuulen tuoma jostain muualta, enkä lainkaan metsän puu. 

Pikku puu pohdiskeli ja kasvoi edelleen, kunnes eräänä päivänä tapahtui jotain. Tuuli  tuiversi tavallista voimakkaammin ja pikku puuta alkoi pelottamaan. Oli oikea myrskyilma. PIkku puu kiersi oksansa lujemmin vartalonsa ympäri, työnsi juurensa tiukemmin multaan ja pinnisti ja ponnisti voimansa pysyäkseen pystyssä. Se sulki silmänsä tiukasti ja odotti, odotti ja värisi. Kuinka Pikku puuta palelikaan, kun se siinä värjötti tuulen ja sateen tuiverruksessa. 

Kului monta pitkää tuntia, kunnes tuuli yhtäkkiä lakkasi. Tuli tyyni ja tyven. Aurinko pilkisti puiden lomitse lämmittäen, lohduttaen. Pikku puu avasi silmänsä ja näki metsän aivan uudessa valossa. Monta puuta oli myrsky repinyt juuriltaan ja Pikku puu tunsi itsensä surulliseksi. Metsässä elämä vain oli sellaista, ei sille mitään voinut. Niin oli käynyt ennenkin ja niin kai kävisi hänellekin - sitten joskus. 

Pikku puu ravisti synkät ajatukset mielestään. Elämähän jatkui -sittenkin. Siellä täällä kasvoi uusia pieniä taimia ja mitä ihmettä, tuolta hymyili hänelle toinen, ihan samanlainen väärän vänkyrä puu kuin hänkin. Miten hän ei ollut huomannut tuota aiemmin. Hän ei ollutkaan yksinään outona ja kummallisena, erilaisena, täällähän oli muitakin, ihan samanlaisia. Tuolla ja  tuolla. Ja Pikku puu hymyili ja vilkutti oksilaan  ympäri metsää. Hei! Minä täällä. Kuka sinä olet? Ja tuuli puhalsi lempeänä yli metsän, sammaleissa kihisi ja kuhisi ja metsä humisi, niin kuin se oli aina ennenkin tehnyt.