Hulttiomen klapit!

Tiedän paikan kamalan, koulun hammaslääkärin... laulaa  hoiloteltiin ennen muinoin ja ehkä vielä nykyäänkin ja totta tosiaan, eipä nuo hammaslääkärit mitään mukavia paikkoja olekaan, vaikka paljon on välineet muuttuneetkin siitä, kun itse lapsi olin.

Itse vain olen huomannut, että vuosi vuodelta se vain on kamalampaa istua siihen tuoliin, mutta minkäs teet, kun hampaat on kuin "hulttiomen klapit", kuten sanonta jostain päin suomea kuuluu.




 Ei sillä,  kyllä minulla vielä omat hampaat on tallella, ei siinä mitään, mutta niitä reikiä ei ole nolla, vaan monta. Taas on tiedossa kamala hammaslääkärin lasku ja monta kamalaa puudutusta tiedossa.

Eipä se puudutus kuitenkaan kamalinta ole, kamalinta on se yltyvä kipu, mikä rankaan kohdistuu, kun makaa siinä tuolissa, ilman niskatyynyä en istuisi siinä paikallani sekuntiakaan. Olen myös huomannut, että käsien kanssa on ongelmia, kun ei tiedä, miten niitä pitäisi, tuppaavat puutumaan.

Että tällaista tällä kertaa, pidetäänpä hampaistamme huolta parhaamme mukaan, vaikka se välillä vaikeata olisikin.
----

EDIT: EDS-potilaan hammasongelmista voi lukea Hammaslääkärilehti 7/2005:stä.

Kyllä se siitä, tämäkin päivä!

Lunta sataa,
aika mataa.
Ei tiedä oikein mitä tekis,
haahuilee vain sinne tänne,
näpertelee  jotain pientä.

Selkää särkee.
Onko järkee.
Koitan kestää.
kyllä se siitä -
aikanaan

aurinkokin taas paistaa,
saan kesänlämmön, lounatuulen maistaa.

----
Niinpä niin. Tämä on taas näitä - maanantaipäiviä. 

Ajatuksia harvinaisviikonlopun jälkitunnelmissa!

Aamuauringon ihana kajo valaisi talvista taivasta, kun siskoni kanssa ajelimme lauantaina 28.1.2012 kohden Kangasalaa. Suuntana  oli Reumaliiton kuntoutuskeskus Apila, ja Ehlers-Danlosia sairastavien kaksipäiväinen harvinaistapaaminen.  

Tätä viikonloppua olin odottanut hartaasti, sillä mikäs sen mukavampaa, kuin tavata vanhoja tuttuja, tavata uusia vertaisiaan, saada uusia näkemyksiä ja vaihtelua arjen tavallisuuteen.

Viikonlopun ohjelma oli monipuolinen ja tiivis alkaen lääkärin kyselytunnilla.  Omakohtaisesti koin sen kuitenkin paljolti tutun kertaukseksi. Toisaalta on tuntuma, että tietoa ei voi koskaan olla liikaa, ei ainakaan, kun kyse on harvinaisesta sairaudesta, ja on toki muistettava, että monille annettu tieto saattoi olla aivan uutta ja ensi kertaa kuultua. 

Tilaisuuteen oli myös saapunut yllätysvieras, professoritason unilääkäri, joka toi oman asiantuntijan näkemyksensä yhteen Ehlers-Danlosin liitännäisvaikutukseen, krooniseen väsymysoireyhtymään (CFS). Tämä oli hatunnoston arvoinen asia.  On huomattava ele, kun yksikin lääkäri osoittaa aitoa mielenkiintoa harvinaista sairautta kohtaan, vaikka se vain sivuaisikin omaa erikoisalaa. Mitä enemmän harvinaisia sairauksia tutkitaan ja niiden yhteyksiä muihin ilmiöihin ymmärretään tai muiden oireiden mahdollisia yhteyksiä Ehlers-Danlosiin, sitä paremmin niihin osataan suhtautua.

Tieto lisää tuskaa, voi olla totta, mutta toisaalta tieto voi myös poistaa tuskaa. Tapahtuman ohjelmaan kuului myös tietoisku monipuolisesta ravinnosta, mistä voisi yhteenvetona sanoa, että suosi luomua ja käytä luonnollisia raaka-aineita. 

Liikuntaa, liikuntaa! Sitä pitää toki olla ja tottahan tästäkin meille luennoitiin.  MIhin Ehlers-Danlosia sairastavan pitää  kiinnittää huomiota on se, että EDS-potilaan elimistö ei sopeudu harjoittelun aiheuttamiin vaikutuksiin yhtä nopeasti kuin "normaali" keho, eli omat rajansa pitää tietää.

Omasta kokemuksesta voinkin sanoa, että kun yhden päivän on puurtanut oikein kunnolla, niin sitten meneekin loppuviikko rasituksesta palautuessa. 

Ehlers-Danlosista kärsivälle paras harjoittelu on isometrista, eli ilman näkyvää liikettä tapahtuvaa harjoittelua.

Loppujen lopuksi pienikin liikkuminen, vaikka se olisi vain portaiden nousu ylös ja laskeutuminen alas kerran päivässä on parempi kuin pelkkä paikallaan jököttäminen (Jaa, jaa, kunhan sen muistaisi), ja aina voi jakaa harjoitteluohjelmansa (kenellä sellainen on) pienempiin osiin. 

Meitä oli tässä viikonlopputapaamisessa nelisenkymmentä yliliikkuvia niveliä enemmän ja vähemmän potevaa, eri puolilta Suomea tullutta Ehlers-Danlosikkoa ja parasta antia olikin, kun sai keskustella vertaistensa kanssa, tulla ymmärretyksi ja jakaa ajatuksiaan sellaiselle, joka tietää, mistä on kyse. 

Viikonloppu kului nopeasti ja uutta jäi odottamaan. Sellaisesta olikin jo alustavasti puhetta, ei tosin Apilan järjestämänä, vaan vastaperustetun Suomen Ehlers-Danlos yhdistyksen tiimoilta. Aika näyttää, saako tapahtuma siivet - toivotaan niin.    HHuom! Ja tämä on tärkeää! Suomen Ehlers-Danlos yhdistys on siis perustettu ja tarkoitus on, että yhdistyksen omat verkkosivut avautuisivat lähiaikoina osoitteessa www.ehlers-danlos.fi (Tätä kirjoittaessa ei vielä toiminnassa, kannattaa seurata tilannetta). Yhdistystoiminta ei kuitenkaan toimi yhden eikä kahden voimin. Tahdonkin rohkaista jokaista, joka suinkin kynnelle kykenee, ottamaan oman paikkansa ja antamaan vaikka kuinkakin pienen apunsa yhdistyksen elinvoiman säilyttämiseksi, niiden voimavarojen mukaan, mitä kullakin on. Yhdistystoiminnan tarkoitushan toki on meidän kaikkkien hyvinvointi, ei pahoinvointi. Kukapa sen kissanhännän nostaa, jos ei kissa itse, sanotaan, eikä meidän asioita kukaan hoida, jos ei me itse niihin tartuta eikä okeuksiamme puolusteta.  Yhdistyksen liittymiskaavake löytyy TÄÄLTÄ.    EDIT 29.2.2019: Yhdistyksestä löytyy lisätietoa täältä.

Pirteätä helmikuuta ja vuoden jatkoa itse kullekin, ei kun eteenpäin, sano mummokin hangessa.