Mukavien lippusten päivä!

Olin toukokuussa Ehlers-Danlos  kuntoutuskurssilla Apilassa. Kuntoutus jatkuu viikon seurantajaksolla joskus syksymmällä. Kirjoitimme välitavoitteita ennen lähtöämme, tarkoituksena, että ne postitetaan meille johonkin aikaan kuntoutusjaksojen välillä. No, tänään posti toi kirjeen ja muistutuksen tavoitteistani, lisäksi kirjeessä oli lippuset ja lappuset kuntoutustovereilta.

Muistan, kuinka vaikeaa oli kirjoittaa ja miettiä, mitä ne tavoitteet olisivat ja mitä niiden eteen pystyisi tekemään.

Työkyvyn säilyminen, omatoimisuus, unenlaatu, painonhallinta, kivut kurissa - siinä tavoitteitani. Nyt, kun ajattelen, niin huomaan, että ne ovat aika hyvin olleet hallinnassa tänä kesänä ilman sen suurempia ponnisteluja. Työkyky nyt on mikä on, syyskuun alusta alkaa osatyökyvyttömyyseläke. Kesän olen tehnyt puolipäivätöitä, neljä tuntia päivä ja mielelläni jatkaisinkin, jos mahdollisuuksia annetaan. Tosin nuo eläkkeen tulorajat pistää vähän mietteliääksi. No, päivä kerrallaan. Jos ei ota lukuun olkapääkipua, niin kivut ja särytkin ovat aika lailla teillä tietymättömillä olleet. Olo on ollut aika virkeä, kun kokonaisuutta ajattelee. No, kyllähän minua työpäivän jälkeen väsyttää ja ne kauppamatkat, pakko niihin on ollut välilä apua pyytää. Lihonutkaan en suuremmin ole, vaikka pullaa on tullut syötyä enemmän kuin pitäisi.

Teen sen, minkä pystyn olin kirjannut ajatuksiani siitä, mitä tavoitteiden eteen voi tehdä. Eipä sitä paljon muutakaan voi. 

Ihana oli lukea kuntoutuskavereiden viestejä, tässä pieni otos ajatelmista, kiitos näistä ja aivan kaikista, ihanista sanoista. En minä niin ihana ole - aina, mutta hymyillään, kun tavataan.

Jokainen saavutus on askel eteenpäin.

Arviot sinusta eivät perustu korkeuksiin joihin olet kohonnut, vaan syvyyteen, josta kiipesit ylös.

Ilo uudistaa voimat.

Elä niin kuin voit, jos et voi elää niin kuin tahdot.

Ilon pipanoita ja auringonpaistetta. 

Auringonpaistetta onkin tänä kesänä riittänyt.  Vielä näin elokuullakin aurinko jaksaa hymyillä, onneksi tuulenvire on jo vähän viileämpi, eikä ole enää sitä kamalaa seisovaa hellettä, kuin aikaisemmin.

Nahanluontia!

Jaahas. Se on taas se aika vuodesta, jolloin nahka lähtee käsistä. Ihan outo juttu, tämä on. Tätä on ollut nyt joitakin vuosia, ei ihan joka kesä enkä osaa yhdistää mihinkään ilmiöön, meinaan, että jos olisi jotain allergista reaktiota.  Ei lääkärinikään saanut oikein vastausta, kun aikoinaan asiasta kysyin. LIeneekö t'ämä sitten Ehlers-Danlosiin liittyvää ja kollageenirakenteesta johtuvaa, tiedä tuota. Ensin käteen tulee ihon alle pienen pieniä kuplia, tuskin silmällä havaittavia, vähän kuin sellaisia ilmarakkuloita tai nystyjä. Sitten ne kasvavat ja niihin kerääntyy nestettä. Ilmiiö näyttää vähän siltä, kuin olisi sammakonkutua ihon alla (HEH HEH!) Sitten kun nuo vesikellot puhkeavat alkaa nahka kuoriutua. Ei näitä niin kauheasti säre, mutta saattavat hieman koppuraan kättä vetää, tehdä araksi. Että sellaista!

Metsä - voiman lähde!

Pitkästä aikaa kävin lapsuuteni metsässä kävelyllä. Pistin jalkaani veljen suuret navettasaappaat, kun ei itselläni metsäjalkineita ollut ja ei kun taivaltamaan. Kylläpä oli kaikki lehmipolut kadonneet ja sanajalat kasvaneet pitkiksi. Rankkaa oli nousu vuoren rinteille ja  hetken aikaa jo ajattelin, että en selviä takaisin. Ihana olisi ollut tehdä pidempikin reissu, kallioilla kiipeillä ja luonnosta nauttia, mutta sen verran voimile käypää oli pöheikössä lainasaappailla kävely, kun nilkatkin hetkui sinne tänne epätasaisessa maastossa, että oli parempi pienen lepohetken jälkeen kääntyä takaisin. Hieman mietin välillä, että menenköhän nyt oikeaan suuntaan, vaan oli se suuntavaisto lapsuudesta säilynyt sen verran, että kotinurkille takaisin osasin. Metsä, joskin vie voimia, myös antaa voimaa. Elämä olisi niin paljon köyhempää, jos ei välillä saisi nähdä tällaisia sananjalkapolkuja.