Ajatuksia kuntoutuksesta 2!

Olin siis viiden päivän kuntoutusjaksolla paikassa X. Olin itse toivonut tuohon paikkaan, koska halusin vaihtelua ja harvinaisena sellaiseen paikkaan, jossa harvinaisiin olisi perehdytty. MItä sitten sain, kun jakso oli lopussa. Monenlaista mietittävää ja ajateltavaa, uuden EDS-tuttavuuden ja kyllä, ne sammalet alkoivat karista (vaikka tässä taannoin tulikin se black out -tilanne). Ihan kaikkien rentoutusmuotojen ja hoitojen suhteen en ihan sinut ollut. Jossain määrin "itämaisuus" yllätti.  Didgeridoo-rentoutus sinänsä, josta jo mainitsinkin oli kaikista kiinnostavin ja suht ymmärrettävä verrattuna magneettimattoon. Musiikkiahan on käytetty terapiamuotona jo iät ja ajat ja tunnetaan myös raamatunhistoriasta, kun Daavid soitteli kannelta raivokohtauksia saavalle Saul-kuninkaalle. 

Googlailin hieman tuosta Didgeridoo-rentoutuksesta ja löysin mielenkiintoisen  lehtiartikkelin. Siitä, miten optimaalinen minun epävarmuuteni ja kykyni ratkaista ongelmia oli session aikana ja sen jälkeen en osaa sanoa.  Didgeridoon soitamaminen itsessään kuulema vahvistaa ylähengitysteiden lihaksia ja auttaa näin esimerkiksi uniapneaan, näin ainakin British Medical Journalissa julkaistun artikkelin mukaan.

Epävarma ja hämmentynyt on varmaankin sanapari, joka kuvaa hyvin sielunmaisemaani tältä jaksolta, varsinkin kun seuraava terapiamuoto oli magneettimatto. 

Magneettimatto toi mieleeni lähinnä kaikenlaiset magneettirannekkeet ja uskomushoidot. No, myönnetään, uskon merkitys hoitotavoissa on merkityksellinen. Siitä puhuttiin lääkärin kipuluennollakin, mutta en minä nyt todellakaan ihan mihin tahansa usko. Olin kuitenkin, tai ainakin yritin olla ennakkoluuloton tuota magneettimattoa kohtaan. Se kuulema oli, kun tiedustelin asiaa, ihan tutkittu juttu. Mattoon, jos nyt oikein ymmärsin, kytkettiin sähkövirta, joka lämmitti maton. Sitten siinä vain maattiin. Maton piti kuulema lisätä aineenvaihduntaa - no, ihan hentoa lämpöä minä tunsin, mutta eipä juuri muuta vaikutusta voinut sanoa olleen. Ehkä se oli se uskonpuute ja ristiriita oman vakaumukseni ja uskomushoitojen välillä, mikä minulla oli tätä mattoa kohtaan. Mene ja tiedä.

Perinteisimpiä kuntoutusmuotoja olivat sitten vesivoimistelu, vesirentoutus ja kehon hallintaharjoitukset. Vesi on elementti, jota rakastan. Mikäpä olisi ihanampaa kuin heittäytyä veden syliin ja rentoutua. Jos minä jotain osaan, niin kelluminen on minun bravuurini. On kuitenkin eri asia kellua kesällä järven selällä kuin kellua lämminvesialtaassa kymmenkunnnan muun kanssa, mikä tuli sekin koettua terapia-altaassa. Ei sillä, ei se hullummasta päästä ollut. Vesivoimistelu menetteli sekin, mutta mutta, jos voimisteluliikkeet ovat samat joka kerta, niin niihin kyllästyy ja alkaa kaivata vaihtelua. Mutta mikäpä siinä - kyllä se vesijuoksukin ihan mukavaa oli.

Jos nyt en haluakaan mihinkään idän filosofioihin ja uskomuksiin mennä mukaan, niin täytyy myöntää, että sellainen kuin Tai Chi, eli kiinalainen aamuvoimistelu on herättänyt kiinnostukseni. Ei sillä, että minä jaksaisin herätä aamuvarhain ja lähteä ulos liikehtimään, mutta se liikkeiden hallittu kauneus kyllä vetoaa minuun ja toivoisin osaavani hallita kroppani samalla lailla. Siksipä silmäni kiinnittui kuntoutusohjelmassa olleeseen Gi Gongiin, mitä se on? No, kevennetty versio Tai Chistä ilman mitään "henkisiä oppeja", kuten ohjaaja sanoi.

No, täytyy sanoa, että kokemushan se oli sekin. Ensimmäiset Gi Gong -liikkeet tehtiin istualtaan kuunnellen itämaista musiikkia. Jos ne liikkeet nyt olisivatkin hyviä kropalle, niin se musiikki oli kyllä välillä aika ärsyttävää. Todellakin, kuten ohjaaja sanoi, kuin gramofonineula olisi juuttunut paikalleen. Hyvän musiikin tahdittamana kyseiset liikkeet voisivat hyvinkin hyväksi keholle ja mielelle- mene ja tiedä. Olisin mielelläni ollut myös toisella Gi Gong -tunnilla, jossa liikkeet olisi tehty seisaaltaan, mutta silloin minulla oli jotain muuta ohjelmassa (ohjelmarunkoa oli jouduttu vaihtamaan sattuneista syistä). Ehkä pääsen vakuuttumaan Gi Gongin tehosta tulevilla kuntoutusjaksoilla.

Tähän kuntoutusjaksoon kuului myös kävelytesti. Minulle on kerran aiemmin tehty UKK-kävelytesti ja kehnostihan se silloin meni. Kävelytestiä varten piti täyttää kyselylomake ja niinhän siinä sitten kävi, kuin vähän pelkäsinkin. MInä en päässyt kahden kilometrin kävelylle, vaan testi tehtiin minulle kevennettynä, eli kuuden minuutin kävelytesti ja sitten piti kävellä kymmenen metriä niin nopeasti kuin pystyi. Jälkimmäinen testasi kykyä ylittää suojatie liikennevaloissa riittävällä nopeudella. Muuten tuloksesta en tiedä kuinka kävelytesti meni, täytyy muistaa kysyä seuraavalla jaksolla.

Ja mitä muuta ehdin kokea tällä kuntotusjaksolla. Ainakin Mind Fulness - Tässä ja nyt rentoutuksen. Maata rötjöttää säkkituoleissa on kyllä jo rentouttavaa sinänsä, mutta se Tässä ja nyt -tekniikka, olla ajattelematta mitään ja laskea vain lukuja, ja jos ajatus lähti harhailemaan aloittaa alusta ja kaiken tämän ohella kuunnella vetäjän monotonista ääntä ja kerrontaa, minä en oikein päässyt tähän sisälle. Minun ajatukseni liitelivät ihan omilla teillään. Täytyy sanoa, että minulla on hyvin vahvat ennakkoluulot kaikenlaista tämän tyylistä vastaa, jossa kuunnellaan jotain ihme tarinaa. Sen minä kyllä ymmärrän ja allekirjoitan hyvinkin, että on hyvä, jos voisi ottaa hetken kerrallaan, eikä murehtia tulevia tai menneitä, olla siis läsnä tässä ja nyt.

Oman fysioterapeuttini mukaan minä siis olin kaikkea muuta kuin rentoa, eli paikat kireinä. Tämän hän tunsi korvalehdistänikin. Kyseessä oli CramioSacral -terapia. Taas yksi hoitomuoto, joka laittoi silmät selälleen. Että mikä!

Kraniosakraalihoito on terapiamuoto, jossa ei käytettä fyysistä voimaa, kuten esimerkiksi hieronnassa tehdään. Tavoitteena on kehon jännitysten purkaminen hellävaraisesti. Tämän terapiamuodon juuret on osteopatiassa ja liittyy jollain tavalla aivoselkäydinnesteen kiertoon. Terapiamuotoa käytetään myös eläimille.

Terapian aikana makasin hiljaa paikallani ja terapeutti piteli käsiään takaraivokuopassa, pään molemmin puolin tai korvanlehdillä. Ymmärrän kosketuksen merkityksen. Se voi olla hyvä kokemus tai huono. Kraniosakraalihoitoa en kokenut sinällään epämiellyttäväksi, joskin olin hieman skeptinen ja epävarma, mistä on kyse. Ihmeellisinsä asiassa on se, että tuiltuani kotiin ja illalla sängyssä nukkumaan mennessä tunsin parina iltana korvissani kuumotusta. Jälkivaikutustako? Mietin mielessäni.

Kaiken kaikkiaan kuntoutusjakso oli siis suht monipuolinen tarjonnassaan, jos kohta hieman ihmetystäkin aiheuttavaa. Olen nukkunut kuntoutusjakson jälkeen muutaman yön tosin hyvin ja yhtenäisesti. Yleensä kivut tuppaavat herättämään ja katkaisemaan unen. Jotain vaikutusta siis uskon kuntoutusjaksolla olleen. Kun nyt vain jaksaisin tehdä ne kotiläksytkin. Omiksi tavoitteiksi otin painonlaskun ja lihasvoiman lisäämisen (puristusvoima). Tosin tuntuu sitlä, että vaikea niitä on tavoittaa. Eilenkin tein niin hyvää kanariisisekoitusta että olisin syönyt koko kattilallisen yhteen syssyyn. Ja se lihasvoiman kasvattaminen, ei sekään ole mikään helppo juttu. Katsotaan, katsotaan. Kun kevät tulee ja ilmat lämpenevät on liikkuminenkin mukavampaa kuin talven jäillä. Pitää vain harrastaa itsekuria!

Black Out!

On keskiviikko, huhtikuun 2. päivä. Astun ulos raikkaaseen kevätilmaan. Aurinko paistaa, tuuli on kolea. Yhtäkkiä, hammashoitolan nurkalla muistan: Tänään on 2. päivä. Hammastarkastusaika. Se oli yhdeksältä! Olen auttamatta myöhässä, kello on kahdentoista nurkilla. 

Astun hammashoitolaan mielessä ajatus selvittää asiaa. Laskuhan siitä tulee - peruuttamatta jääneestä ajasta. Harmittaa. Saan vain numeron johon soittaa. Ei vastYrausta. Olkoon! Mitä siitä, että kolmekymppiä menee kuin tuuleen. Oma moka!

Jatkan matkaa asioille.

Palaan kotia! Tarkistan jääkaapin seinästä ajanvarauslapun. Hammastarkastusaika onkin vasta perjantaina 2. päivä toukokuuta. Nyt on huhtikuu. Aika on vasta kuukauden päästä. Yritän tajuta asiaa. MIelessä pyörii vain, että pitäisi soittaa ja selvittää käyttämättä jäänyt aika. Ei ole mitään selvitettävää, hammaslääkäriaika on vasta päivien päässä. Menee tovi, ennen kuin sisäistän asian.

----

Elämä sitten aprillasi päivän myöhässä. Mutta siis, minähän olen juuri tullut kuntoutuksesta. MInunhan pitäisi olla loistokunnossa, terävimmilläni. mistä siis moinen black out. Ihmettelen, vaikka olenkin helpottunut, kun en ollutkaan unohtanut mitään. Olin vain viikkovillissä, kuten vanha kansa sanoisi, viikonpäivät vain oli vaihtunut kuukausiin

Ajatuksia kuntoutuksesta 1.

Oletko koskaan ajatellut olevasi sammaloitunut? Sammalenvihreä on ihana väri, mutta olla itse sammaloitunut, ei ehkä ole kaikkein mukavimpia asioita. Siksi on ihan hyvä välillä päästä tuulettumaan uusiin ympyröihin. KELA myönsi minulle kahdeksantoista päivän yksilöllisen kuntoutuksen ja ensimmäinen jakso on nyt takana. Kyllä siinä sammaleet pölisi hartioilta.

Tässä hieman tunnelmia paikasta X.

Lähdin kohden paikkaa X jo sunnuntaina, koska linja-autoyhteydet eivät olleet parhaat mahdolliset. Linja-autoja kyllä kulkee ihan mukavasti ja juniakin, mutta ne vuorot. Ajatus herätä keskiyöllä ja matkata pitkin yötä ja odottaa sitten pikkutunneilla kolme tuntia kaupungin Y asemalla, että pääsisi paikkaan X, ei herättänyt intohimoja. Niinpä menin jo sunnuntai-iltana.

Ja sepä olikin sitten lysti seikkailu. Lystikäs näin jälkikäteen ajateltuna, mutta ei sillä hetkellä. Paikka X oli iso, ennen tuntematon ja systeemit ihan toisenlaiset kuin aiempien kuntoutuskokemusten. Niinpä olin heti eksyksissä ja jouduin vaivaamaan vahtimestaria ( jolta olin saanut kämppäni avaimet ja ohjeet) peräti kahdesti. Ensin, oikean suunnan löytämisessä ja sitten, kun en tiennyt, miten huoneeni oven saa auki. Voi minua pöllöä. Anteeksi - pöllöthän on viisaita eläimiä.

No lopulta kaikki selvisi ja pääsin asettumaan oloihini.

Ensi alkuun olo vieraassa paikassa on yleensä vieras, hieman hämmentynyt, tyyliin, mitähän tässä tekisi. Sitä miettii miten löytää minnekin ja kuinka ehtii ja niin päin pois, mutta ei aikaakaan, kun kaikki alkoi rullata ja osasin jo oikaistakin.

1. Kuntoutuspäivä

Kävelyä, kävelyä ja vielä kerran kävelyä. Jalat hellinä. Tutustumista ja rentoutumista. Terapeutin tapaamista ja lääkärin tulotarkastus. Odotukset olivat korkealla, mutta kapsahdimpa kohta alas. Ehkä odotukseni olivat epärealistiset. Se oli sellainen "silmäily", muutama hassu kysymys ja siinä se. Lippuja ja lappuja sitä vastoin sai täytellä ja niihin ne sitten perustui kaikki tekemiset - esitietoihin.

Kaikkein erikoisinta päivässä oli Didgeridoo-rentoutus. Didgeridoo on Australian aboriginaalinen perinnesoitin. Me kuntoutujat makasimme patjoillamme ja terapeutti soitteli Didgeridoota. Sinällään ihan mielenkiintoinen kokemus, mutta täytyy sanoa, että minä olen hieman skeptinen erinäisten filosofioiden ja terapiasuuntausten suhteen. No, mukavaahan se oli maata siinä silmät kiinni ja kuunnella niitä perin omalaatuisia ääniä, jotka vaeltelivat ympärillä. Mutta se rentous. Se onkin seikka, mikä minun täytyisi jostain löytää, sillä minun paikkani ovat aina jäykät. Ei niin, että minä tahallani ja tietoisesti jäykistyisin. Minä luulen olevani ihan rento, mutta ilmeisesti en sitten kuitenkaan ole - niin ainakin fysioterapeuttini mielestä, koska hän sanoi, että onpa sinulla paikat kireinä.

Ensimmäisen kuntoutuspäivän aikana minulla särki päätä, oli alkanut särkeä jo sunnuntaina. Olin kuitenkin unohtanut särkulääkkeeni kotia. Onneksi lähellä oli apteekki. Ihan suora reitti ja kävelymatkan päässä. Niinpä lähdin ostoksille. No, osasin apteekkiin ihan hyvin, mutta se takaisintulo. Niin suoraan kuin olin mennessä kävellyt, käännyin kuitenkin jossain väärin ja olin taas eksyksissä ja ilman karttaa. Onneksi vastaan tuli oikein ystävällinen naisihminen, joka lähti kävellen näyttämään oikean suunnan ja pääsin kuin pääsinkin lopulta takaisin. Matka ei ollut suuren suuri, mutta voimille se otti. Erityisesti ylämäkeen kävely.

Sammaloitunut? Taisin todella olla sammaloitunut. Sen kyllä huomasi. Mutta vielä oli neljä päivää jäljellä ja paljon ehti tapahtua.