Arkea on se vaan!

Aurinko paistaa. Eilen satoi vettä. Ruoho viheriöi ja luonto näyttää kauneimmat kasvonsa, pian on kesä! Ihanaa! Ajatus siitä, että saisi pulahtaa raikkaaseen järviveteen, anna laineiden liplatella ympärillä ja vain olla jja lekotell tuntuu autuaallis, elta tällä hetkellä. Arki vain on toinen. Järvi on parinkymmenen kilometrin takana, sinne tarvitsisi saada kyyti ja vesikin taitaa vielä olla liian kylmää minun sinne pulahtaakseni. Sitävastoin minuna odottaa suihku, kun vain saan ensin pyykit kojeeseen, siirrettyä sitä sun tätä kampetta pois tieltä - uuvuttavaa! Mutta ei auta itku markkinoilla, niin kuin sanotaan. 

Viime  aikojen ajatuksista sen verran, että ostin taannoin pienen kauppakärryn, sellaisen pyörillä vedettävän ostoskassin. Minulla oli sellainen aiemminkin, vähän isompi ja kolsompi vain. Kaupoille lähtiessä vain miettii, ottaako sitä mukaan, tuleeko nyt ostettua niin paljon, että ei joten kuten selviäisi tällä "kahden kolmen sormen kantotekniikalla" ja vaihtamalla kantokättä joka kymmenennen askelen perästä. Sitä kun lähtee asioille, niin sitä haluaisi kävellä ilman mitään lisävarusteita, vapaasti ja ympärilleen katsoen, ei ole mitenkään helppoa raahata kärryä perässään, vaikka toki se on iso apu, jos ostoksia on paljon. 

Olen miettinyt hankkiako rollaattori. kumpi olisi loppujen lopuksi kätevämpi vedettävä ostoskärry vai rollaattori? Kävelyn tukena tietysti rollaattori on parempi ja koska sitä työnnetään, voi siihen myös tukea rasittuneet käsivartensa, mutta ostoskärryä vedetään perässä eikä siihen voi istahtaa eikä siitä saa tukea. Niinpä niin. Kauan sitten, kun en vielä tiennyt EDS:stä mitään, parinkymmenen hujakoilla kuljin talvisilla kaduilla huivi päässä. Vastaan tuli pikkuinen  tyttö äitinsä kanssa ja tämä huudahti.jotain "mummosta". Ehei, en ole mummo, ei ole omaa perhettä, on vain sisarukset ja muut läheiset ja minä inhoan ajatusta mummottelusta. En halua että minua pidetään "mummomaisena". Inhoan jo "tädittelyäkin", vaikka sisarusten lapsista pidänkin ja täti näin ollen olen. Rollaattori eittämättä lisäisi ajatusta "mummomaisuudesta" - ainakin minusta tuntuu siltä, sillä yleensä tunnen itseni hyvinkin nuorekkaaksi ja tytömäiseksi.  

Arjen vaikeuksista edelleen. Vaihdoin tänään ikkunaverhot. Nousu keittiöjakkaralle ovenpielestä tukea ottaen, kiikkerältä tuntui ja polvia koetteli, mutta ei auta, vaihdettava ne verhot oli. Jo liian kauan olin katsellut vanhoja. Työskentely kädet kohoasennossa on yhtä tuskaa. Verhojen nipistimien vaihto verhoista toiseen, huh huh! Olipa ne nipistimet jäykkiä. 

Tässä taannoin ajattelin, että ehkä olen saanut käsivoimia hieman lisättyä seinänojapunnerruksilla, kun sain mehupullon korkin avattua ihan omin voimin, mutta nipistimiä avatessa ja laittaessa tuli toisiin ajatuksiin. Ei ole sormissa voimaa, ei! Ylöspäin katselu ei sekään ole mitään herkkua, mutta vaihdettua se verho tuli. Vielä pitäisi vaihtaa toinen verho ja miettiä kolmannen laittoa. 

Ja kai niitä seinänojapunnerruksia ja muita jumppaliikkeitä on jatkettava. Juhannuksen alla on tiedossa toinen kuntoutusjakso ja sitten se nähdään, mitä ne on vaikuttanut. 

Tänään sain myös tiskit hoidettua pois. Mikähän siinä on, että niitä tuppaa kerääntymään, vaikka kuinka päättää, että nyt kun syön, niin tiskaan astiani saman tien pois, mutta - joskus sen yhden, kahdenkin astian tiskaaminen vain tuntuu niin uuvuttavalta tai sitten ajattelee, että ei sitä nyt heti tarvi yhtä lautasta tiskata ja sitten niitä kertyy kunnes keittiö on taas kaaoksessa. 

Mutta siis, onneksi nyt on taas kaaos vähän kadonnut - aurinko paistaa! Kyllä se siitä vähän kerrassaan. Elämä menee omalla painollaan.

Ajatuksia kuntoutuksesta 2!

Olin siis viiden päivän kuntoutusjaksolla paikassa X. Olin itse toivonut tuohon paikkaan, koska halusin vaihtelua ja harvinaisena sellaiseen paikkaan, jossa harvinaisiin olisi perehdytty. MItä sitten sain, kun jakso oli lopussa. Monenlaista mietittävää ja ajateltavaa, uuden EDS-tuttavuuden ja kyllä, ne sammalet alkoivat karista (vaikka tässä taannoin tulikin se black out -tilanne). Ihan kaikkien rentoutusmuotojen ja hoitojen suhteen en ihan sinut ollut. Jossain määrin "itämaisuus" yllätti.  Didgeridoo-rentoutus sinänsä, josta jo mainitsinkin oli kaikista kiinnostavin ja suht ymmärrettävä verrattuna magneettimattoon. Musiikkiahan on käytetty terapiamuotona jo iät ja ajat ja tunnetaan myös raamatunhistoriasta, kun Daavid soitteli kannelta raivokohtauksia saavalle Saul-kuninkaalle. 

Googlailin hieman tuosta Didgeridoo-rentoutuksesta ja löysin mielenkiintoisen  lehtiartikkelin. Siitä, miten optimaalinen minun epävarmuuteni ja kykyni ratkaista ongelmia oli session aikana ja sen jälkeen en osaa sanoa.  Didgeridoon soitamaminen itsessään kuulema vahvistaa ylähengitysteiden lihaksia ja auttaa näin esimerkiksi uniapneaan, näin ainakin British Medical Journalissa julkaistun artikkelin mukaan.

Epävarma ja hämmentynyt on varmaankin sanapari, joka kuvaa hyvin sielunmaisemaani tältä jaksolta, varsinkin kun seuraava terapiamuoto oli magneettimatto. 

Magneettimatto toi mieleeni lähinnä kaikenlaiset magneettirannekkeet ja uskomushoidot. No, myönnetään, uskon merkitys hoitotavoissa on merkityksellinen. Siitä puhuttiin lääkärin kipuluennollakin, mutta en minä nyt todellakaan ihan mihin tahansa usko. Olin kuitenkin, tai ainakin yritin olla ennakkoluuloton tuota magneettimattoa kohtaan. Se kuulema oli, kun tiedustelin asiaa, ihan tutkittu juttu. Mattoon, jos nyt oikein ymmärsin, kytkettiin sähkövirta, joka lämmitti maton. Sitten siinä vain maattiin. Maton piti kuulema lisätä aineenvaihduntaa - no, ihan hentoa lämpöä minä tunsin, mutta eipä juuri muuta vaikutusta voinut sanoa olleen. Ehkä se oli se uskonpuute ja ristiriita oman vakaumukseni ja uskomushoitojen välillä, mikä minulla oli tätä mattoa kohtaan. Mene ja tiedä.

Perinteisimpiä kuntoutusmuotoja olivat sitten vesivoimistelu, vesirentoutus ja kehon hallintaharjoitukset. Vesi on elementti, jota rakastan. Mikäpä olisi ihanampaa kuin heittäytyä veden syliin ja rentoutua. Jos minä jotain osaan, niin kelluminen on minun bravuurini. On kuitenkin eri asia kellua kesällä järven selällä kuin kellua lämminvesialtaassa kymmenkunnnan muun kanssa, mikä tuli sekin koettua terapia-altaassa. Ei sillä, ei se hullummasta päästä ollut. Vesivoimistelu menetteli sekin, mutta mutta, jos voimisteluliikkeet ovat samat joka kerta, niin niihin kyllästyy ja alkaa kaivata vaihtelua. Mutta mikäpä siinä - kyllä se vesijuoksukin ihan mukavaa oli.

Jos nyt en haluakaan mihinkään idän filosofioihin ja uskomuksiin mennä mukaan, niin täytyy myöntää, että sellainen kuin Tai Chi, eli kiinalainen aamuvoimistelu on herättänyt kiinnostukseni. Ei sillä, että minä jaksaisin herätä aamuvarhain ja lähteä ulos liikehtimään, mutta se liikkeiden hallittu kauneus kyllä vetoaa minuun ja toivoisin osaavani hallita kroppani samalla lailla. Siksipä silmäni kiinnittui kuntoutusohjelmassa olleeseen Gi Gongiin, mitä se on? No, kevennetty versio Tai Chistä ilman mitään "henkisiä oppeja", kuten ohjaaja sanoi.

No, täytyy sanoa, että kokemushan se oli sekin. Ensimmäiset Gi Gong -liikkeet tehtiin istualtaan kuunnellen itämaista musiikkia. Jos ne liikkeet nyt olisivatkin hyviä kropalle, niin se musiikki oli kyllä välillä aika ärsyttävää. Todellakin, kuten ohjaaja sanoi, kuin gramofonineula olisi juuttunut paikalleen. Hyvän musiikin tahdittamana kyseiset liikkeet voisivat hyvinkin hyväksi keholle ja mielelle- mene ja tiedä. Olisin mielelläni ollut myös toisella Gi Gong -tunnilla, jossa liikkeet olisi tehty seisaaltaan, mutta silloin minulla oli jotain muuta ohjelmassa (ohjelmarunkoa oli jouduttu vaihtamaan sattuneista syistä). Ehkä pääsen vakuuttumaan Gi Gongin tehosta tulevilla kuntoutusjaksoilla.

Tähän kuntoutusjaksoon kuului myös kävelytesti. Minulle on kerran aiemmin tehty UKK-kävelytesti ja kehnostihan se silloin meni. Kävelytestiä varten piti täyttää kyselylomake ja niinhän siinä sitten kävi, kuin vähän pelkäsinkin. MInä en päässyt kahden kilometrin kävelylle, vaan testi tehtiin minulle kevennettynä, eli kuuden minuutin kävelytesti ja sitten piti kävellä kymmenen metriä niin nopeasti kuin pystyi. Jälkimmäinen testasi kykyä ylittää suojatie liikennevaloissa riittävällä nopeudella. Muuten tuloksesta en tiedä kuinka kävelytesti meni, täytyy muistaa kysyä seuraavalla jaksolla.

Ja mitä muuta ehdin kokea tällä kuntotusjaksolla. Ainakin Mind Fulness - Tässä ja nyt rentoutuksen. Maata rötjöttää säkkituoleissa on kyllä jo rentouttavaa sinänsä, mutta se Tässä ja nyt -tekniikka, olla ajattelematta mitään ja laskea vain lukuja, ja jos ajatus lähti harhailemaan aloittaa alusta ja kaiken tämän ohella kuunnella vetäjän monotonista ääntä ja kerrontaa, minä en oikein päässyt tähän sisälle. Minun ajatukseni liitelivät ihan omilla teillään. Täytyy sanoa, että minulla on hyvin vahvat ennakkoluulot kaikenlaista tämän tyylistä vastaa, jossa kuunnellaan jotain ihme tarinaa. Sen minä kyllä ymmärrän ja allekirjoitan hyvinkin, että on hyvä, jos voisi ottaa hetken kerrallaan, eikä murehtia tulevia tai menneitä, olla siis läsnä tässä ja nyt.

Oman fysioterapeuttini mukaan minä siis olin kaikkea muuta kuin rentoa, eli paikat kireinä. Tämän hän tunsi korvalehdistänikin. Kyseessä oli CramioSacral -terapia. Taas yksi hoitomuoto, joka laittoi silmät selälleen. Että mikä!

Kraniosakraalihoito on terapiamuoto, jossa ei käytettä fyysistä voimaa, kuten esimerkiksi hieronnassa tehdään. Tavoitteena on kehon jännitysten purkaminen hellävaraisesti. Tämän terapiamuodon juuret on osteopatiassa ja liittyy jollain tavalla aivoselkäydinnesteen kiertoon. Terapiamuotoa käytetään myös eläimille.

Terapian aikana makasin hiljaa paikallani ja terapeutti piteli käsiään takaraivokuopassa, pään molemmin puolin tai korvanlehdillä. Ymmärrän kosketuksen merkityksen. Se voi olla hyvä kokemus tai huono. Kraniosakraalihoitoa en kokenut sinällään epämiellyttäväksi, joskin olin hieman skeptinen ja epävarma, mistä on kyse. Ihmeellisinsä asiassa on se, että tuiltuani kotiin ja illalla sängyssä nukkumaan mennessä tunsin parina iltana korvissani kuumotusta. Jälkivaikutustako? Mietin mielessäni.

Kaiken kaikkiaan kuntoutusjakso oli siis suht monipuolinen tarjonnassaan, jos kohta hieman ihmetystäkin aiheuttavaa. Olen nukkunut kuntoutusjakson jälkeen muutaman yön tosin hyvin ja yhtenäisesti. Yleensä kivut tuppaavat herättämään ja katkaisemaan unen. Jotain vaikutusta siis uskon kuntoutusjaksolla olleen. Kun nyt vain jaksaisin tehdä ne kotiläksytkin. Omiksi tavoitteiksi otin painonlaskun ja lihasvoiman lisäämisen (puristusvoima). Tosin tuntuu sitlä, että vaikea niitä on tavoittaa. Eilenkin tein niin hyvää kanariisisekoitusta että olisin syönyt koko kattilallisen yhteen syssyyn. Ja se lihasvoiman kasvattaminen, ei sekään ole mikään helppo juttu. Katsotaan, katsotaan. Kun kevät tulee ja ilmat lämpenevät on liikkuminenkin mukavampaa kuin talven jäillä. Pitää vain harrastaa itsekuria!

Black Out!

On keskiviikko, huhtikuun 2. päivä. Astun ulos raikkaaseen kevätilmaan. Aurinko paistaa, tuuli on kolea. Yhtäkkiä, hammashoitolan nurkalla muistan: Tänään on 2. päivä. Hammastarkastusaika. Se oli yhdeksältä! Olen auttamatta myöhässä, kello on kahdentoista nurkilla. 

Astun hammashoitolaan mielessä ajatus selvittää asiaa. Laskuhan siitä tulee - peruuttamatta jääneestä ajasta. Harmittaa. Saan vain numeron johon soittaa. Ei vastYrausta. Olkoon! Mitä siitä, että kolmekymppiä menee kuin tuuleen. Oma moka!

Jatkan matkaa asioille.

Palaan kotia! Tarkistan jääkaapin seinästä ajanvarauslapun. Hammastarkastusaika onkin vasta perjantaina 2. päivä toukokuuta. Nyt on huhtikuu. Aika on vasta kuukauden päästä. Yritän tajuta asiaa. MIelessä pyörii vain, että pitäisi soittaa ja selvittää käyttämättä jäänyt aika. Ei ole mitään selvitettävää, hammaslääkäriaika on vasta päivien päässä. Menee tovi, ennen kuin sisäistän asian.

----

Elämä sitten aprillasi päivän myöhässä. Mutta siis, minähän olen juuri tullut kuntoutuksesta. MInunhan pitäisi olla loistokunnossa, terävimmilläni. mistä siis moinen black out. Ihmettelen, vaikka olenkin helpottunut, kun en ollutkaan unohtanut mitään. Olin vain viikkovillissä, kuten vanha kansa sanoisi, viikonpäivät vain oli vaihtunut kuukausiin